Jos ottaa epiduraalin tai muun puudutteen, pitääkö silloin synnyttää puoli-istuvassa asennossa?
Siis voiko puudutteen saaneena vaihtaa synnytysasentoa, vai onko paikat niin puutuneet, että pitää maata vaan selällään? Onko mitään puudutetta, jonka vaikutuksen aikana esim. jakkarasynnytys tai kyljellään synnytys on mahdollista? Hidastuttaako puudutteen ottaminen synnytyksen kulkua? Siis onko homma ohi nopeammin, jos synnyttää "luomusti"?
Laskettu aika on ihan kohta...Kiitos vastauksista!
Kommentit (9)
Ensin olin ponnistushvaiheessa kontillaan, sitten jakkaralla.
Avautumisvaiheessa ekat 11 h meni luomusti, sitten epiduraali + oksitosiini, tunnin päästä sain ponnistaa (mieli olisi tehnyt kyllä jo aiemmin eli ponnistustarve tuntui epiduraalista huolimatta), meni 20 min ja lapsi ulkona.
laitetaan epiduraali, onko sillon koko ajan jossain valvontapiuhoissa tms kiinni?
itse olin sen verran väsynyt etten edes halunnut tehdä muuta kuin maata kun piikin sain, ja ponnistusvaiheessa huomio oli jossain ihan muualla kuin mahdollisissa johdoissa :) Jotain piuhoja oli kyllä aiemminkin kiinni, ei koko aikaa, mutta ainakin välillä.
-3
laitetaan epiduraali, onko sillon koko ajan jossain valvontapiuhoissa tms kiinni?
synnytyksessä kutsuttiin anestesialääkäri laittamaan epiduraalin kun olin jo 5cm auki... se laitettiin mulle istuma-asennossa ja kun lekuri asteli ulos salista niin en kerennyt kuin kääntymään kyljelleni niin alkoi ponnistusvaihe (kesti 5min). Eli asennolla ei ainakaan epiduraalissa ollut väliä. En ois asentoa ehtinyt edes vaihtamaan kun lapsi oli jo tulossa. Epiduraali ei siis ehtinyt alkaa edes vaikuttamaan mulla tossa...
jokin verenpaine mittari kädessä kiinni, joka mittaili paineita vähän väliä. t. 6
Ponnistaminen onnistuu kyljeltään. Itse ponnistin polviseisonnasta epiduraalin kanssa. Se on myös mahdollista, jos jalat kantaa.
Ei sitä nyt ihan viidestä sentistä vielä aleta ponnistamaan.
synnytyksessä kutsuttiin anestesialääkäri laittamaan epiduraalin kun olin jo 5cm auki... se laitettiin mulle istuma-asennossa ja kun lekuri asteli ulos salista niin en kerennyt kuin kääntymään kyljelleni niin alkoi ponnistusvaihe (kesti 5min). Eli asennolla ei ainakaan epiduraalissa ollut väliä. En ois asentoa ehtinyt edes vaihtamaan kun lapsi oli jo tulossa. Epiduraali ei siis ehtinyt alkaa edes vaikuttamaan mulla tossa...
auennu täysin siinä ajassa kun anestesia lekuri saapui huoneeseen ja sai laitettua epiduraalin.. olin siis sen laiton jälkeen vielä siinä istuma-asennossa kun tunsin et nyt se vauva tulee ja käännyin äkkiä kyljelle.. kätilö totes vaan et no eihän se nyt vielä varmaan tuu ja kokeili ja totesi että kyllä se näköjään tulee :) Ei ehtinyt etsiä edes sopivan kokoisia kumihanskoja.. sanoi synnytyksen jälkeen et no hyvin sujui s-kokoisillakin hanskoilla ;) t. 6
Puudutteen vaikutus synnytyksen kulkuun riippuu ihan tilanteesta. Joillakin puudutus saattaa hidastaa synnytystä ja toisilla jouduttaa.