Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsi ei viihdy kuin sylissä
22.03.2010 |
Sisältää turhaa purnaamista.
Nuorimmaiseni on 7kk vanha eikä viihdy missään muualla kuin minun sylissäni. Ei rattaissa, ei turvakaukalossa, ei lattialla... Eikä siis kenenkään muun syli kelpaa kuin 5min kerrallaan. Olen niin turhautunut, kun en pääse lähtemään mihinkään, en voi tehdä mitään ja isomman lapsen kanssa ihan kahdenkeskinen aika on mahdotonta.
Kantoliinassa vauva kyllä viihtyy ja se meillä onkin joka päivä käytössä. Alkaa vain olla turhan iso painolasti kantoliinassa, jos haluan esim. pidemmälle lenkille.
Tiedänhän minä, että tämä on vain lyhyt aika, mutta turhauttaa!
Kommentit (13)
Esikoinen oli meillä myös melkoinen takiainen, vaati varsinkin ennen liikkumaan oppimista jatkuvaa sylihoitoa ja viihdyttämistä. Rattaissa alkoi viihtyä vasta yli vuoden iässä. Ei kuitekaan aivan näin vaativa..
Pahinta tässä on, että minä en pääse lenkille!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juokseminen tietty vähän hankalaa...
Olisiko sellainen kunnollinen rintareppu hyvä lenkillä? Meinaan ihan kunnon tukevaa jossa lapsi voisi maisemia katsella kun äiti on lenkillä. =)
Kannatko selässä? Voisit kokeilla Ergoa tai jotain hyvää neliöliinaa? Ei niiden kanssa turvallisuussyistä juosta voi, mutta hikilenkeillä on silti käyty ;)
vauva oli samanlainen, viihtyi ainoastaan sylissä JA sylittäjän piti liikkua. Hänellä oli joku suolistobakteeri, joka lähti antibiooteilla.
Kannattaa sulkea terveydentilasta johtuvat vaivat pois myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja voisko vauvan kuitenkin jättää isälle lenkin ajaksi? Ehkä hän rauhoittuu isän syliin, kun et olekaan siinä läsnä? Kannattaa kokeilla.
Kannattaa sulkea terveydentilasta johtuvat vaivat pois myös.
Meillä etsittiin vuosikausia, että miksi lapsi on tyytymätön. 5½-vuotiaana vihdoin selvisi aistihäiriö.
Kertokaa samalla, että mistä löytyy se lääkäri, joka on valmis alkamaan selvittämään, että mistä se takertuminen johtuu. Ei niitä innokkaita lääkäreitä joka oksalla kasva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinne rattaisiin ja toisiin syleihin, periaatteella "maailmaan mahtuu ääntä". Mut ei se helppoa ole!
Kannattaa sulkea terveydentilasta johtuvat vaivat pois myös.
Meillä etsittiin vuosikausia, että miksi lapsi on tyytymätön. 5½-vuotiaana vihdoin selvisi aistihäiriö.Kertokaa samalla, että mistä löytyy se lääkäri, joka on valmis alkamaan selvittämään, että mistä se takertuminen johtuu. Ei niitä innokkaita lääkäreitä joka oksalla kasva.
vaivan diagnosoinut henkilö oli homeopaatti, mutta ulkomailla, joten apua tuskin hänestä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinne rattaisiin ja toisiin syleihin, periaatteella "maailmaan mahtuu ääntä". Mut ei se helppoa ole!
Minun lasteni ei tarvitse syliä itkeä. Syli on olemassa, joten sinne he myös pääsevät. Tällä periaatteella omani olen aina hoitanut ja tulen niin pitkään hoitamaan kuin mahdollista. Minusta syli vain on lapsen perusoikeus. Ihan kuin ruoka tai kuivat vaatteet.
Kantoliinassa olen tuota kuopusta kantanut koko hänen elämänsä. Kyllähän sinne kävelylenkille sillä tavalla pääsee, mutta ei tosiaan mitään juoksulenkkejä pysty tekemään. Hiki tulee pintaan tottakai, kun tuolla auringonpaisteessa kantaa seitsenkiloista pakettia ja työntää hangessa (täällä ei liikaa teitä aurata) isompaa rattaissa.
Rehellisesti puhuen on kuitenkin pakko sanoa, että kaipaan kovasti kunnon juoksulenkille tai pidemmäksi toviksi vaikka saunaan ihan yksinäni.
Ja niin, ei rauhoitu isänkään syliin. Aikaisemmin kyllä, mutta nyt kasvoi siihen ikään, että vain äiti kelpaa. Eikä sitä lasta siellä isänkään sylissä huudateta.
Kuten jo sanoin, lyhyt aikahan tämä loppujen lopuksi on. Mutta oli kuitenkin pakko purnata :)
ap
nukkumaan illalla, voisitko lenkkeillä ja saunoa sen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Manduca kantoreppu, sen mukavamaa tuskin löydät kantamiseen. Vaikka on kiloja useampikin kannettavana niin se tuntuu huippumukavalta. Ja hyvää treeniähän se on kun sen ottaa siltä kannalta...raskauskilot saavat kyytiä ;)
Meillä on ihan samanikäinen vauva ja sama meininki; missään muualla ei oikein viihtyisi kuin sylissä. Alusta asti hän on ollut tällainen suuritarpeinen ja nyt kun tekee hampaita, niin on senkin takia ärtyisämpi ja viihtyy huonosti lattialla. On vaikeita päiviä jolloin olen ihan poikki, ja huomaan odottavani vain että tämä vaihe olisi pian ohi. Kuitenkin paremmin alkaa mennä heti kun vain "antaudun" eli hyväksyn lapsen sellaisena kuin on. Jotenkin hän vaistoaa sen, jos olen ärtynyt ja alkaa sitten ärsyyntyä toden teolla, takertuu vain enemmän. Kun lakkaan odottamasta että vauva muuttuu, niin vapautuu voimia tähän hetkeen. Helppoa se ei ole; joka päivä taistelen näiden tuntemusten kanssa. Mutta vauvalta saan heti palkinnon sitten kun höllään. Palaute on nopeaa kaikin puolin :D
Meillä oli esikoinen varsin vaativa tapaus jo heti syntymästä alkaen.
Vaikka oppi itse liikkumaan, niin ei silti helpottanut.
Aivan uskomaton takiaistyyppi.
Nyt kuopus tuntuu ihanan helpolta lapselta.