Lue keskustelun säännöt.
Olen huono äiti ketju
12.03.2010 |
En käy vanhempainilloissa ikinä, en muista lasteni nimipäiviä, nukun usein pommiin ja isompi myöhästyy koulusta, teen usein helppoja ruokia kuten valmis maksalaatikko, lapseni ja minä emme harrasta mitään, en tarkista läksyjä vanhemmalta muksulta, en tee päivisin mitään paitsi lapset syötän ja yms., kotimme on kuorrutettu pölyllä tahmeilla tahroilla ja eläinten karvoilla, olen aina koneella, juon siideriä joka viikonloppu, poltan tupakkkaa, syön jännittämiseen lääkkeitä, olen yh, ikkunani ovat niin likaiset, että suorastaan toimivat jo valoverhon tavoin siivittäessään auringonvaloa.
Kommentit (7)
ajattelen että minullakin on oikeus olla myös ihminen enkä ainoastaaan äiti. Tätä pidän äitiyteni suurimpana syntinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksais siivota aina. On välillä sotkuista. En joka kerta viitsi tehdä ruokaakaan, vaan tarjoan ruoaksi eineksiä. KErran lapseni takapuoli paloi vaipoissa, koska olin kaupungilla ja lapsella samat vaipat liian kauan. (onneksi parani myös pian) En aina tee vauvani ruokia itse.
Joinain päivinä olen niin väsynyt, etten jaksaisi odottaa lapsen nukkumaanmenoa. KAtson vaan kelloa. Nytkin olen koneella ja tarjoan vauvalle lelua toisen perään että saan hetken hengähtää.
(Silti äitiys on ihanaa ja rakastan lasta. Ehkä sen vuoden äiti-palkinnon voi pokata vaikka ensi vuonna.)
Tosin mielestäni se, että syömme joskus eineksiä, en jaksa tehdä kaikkia ruokia itse, annan välillä liikaa periksi kiukuttelevalle, en viitsi joka viikko pyyhkiä pölyjä ym. ei ole huonoa äitiyttä. Eihän sitä kukaan voi aina jaksaa ja jaksaa ja jakssa vaikka mitä kaatuis päälle.
Ollaan rehellisesti epätäydellisiä ihmisiä ja äitejä!
mutta itse (#2) en voi kyllä väittää että kysymys olisi vain siitä ettei ihan joka viikko pyyhitä pölyjä (olenkohan mä pyyhkinyt pölyjä puoleen vuoteen?), ja sain sen käsityksen että ap:kin syöttää lapsilleen eineksiä enemmän kuin vain "joskus".
Toivottavasti kukaan ei oikeasti tunne syyllisyyttä siitä että JOSKUS ei jaksa tehdä kaikkea ihan viimeisen päälle...
Tosin mielestäni se, että syömme joskus eineksiä, en jaksa tehdä kaikkia ruokia itse, annan välillä liikaa periksi kiukuttelevalle, en viitsi joka viikko pyyhkiä pölyjä ym. ei ole huonoa äitiyttä. Eihän sitä kukaan voi aina jaksaa ja jaksaa ja jakssa vaikka mitä kaatuis päälle. Ollaan rehellisesti epätäydellisiä ihmisiä ja äitejä!
toi oli esimerkki toi "ei jaksa joka viikko pyyhkiä pölyjä". Todellisuudessa meillä menee varmasti kuukausi pari ilman sitä toimitusta, mutta mitä siitä.
ja meillä syödään usein kotiruokaa, silloin tällöin eineksiä, joten ehken sitten kuulukaan tähän jonoon?
T:6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nuo ovat pahimmat äitisyntisi niin eipä paljon taida olla syytä sellaisiin tunteisiin. :)
enkä edes pidä sitä minään hyvän äidin tarpeellisena tietona. Ja meilläkin on useimmiten tahmaista ja epäsiistiä, mutta se kyllä häiritsee huomattavasti enemmän minua kuin lapsia ja miestä, joten en laske sitäkään miksikään huonoksi äitiydeksi.
Sen sijaan mun huonoa äitiyttäni on esim. se, että mä en tykkää leikkiä lasteni kanssa kuin hyvin lyhyitä pätkiä kerralla, vaikka pidänkin niitä maailman ihanimpina pieninä otuksina. Leikkiminen vain on niin tylsää. Mieluiten tekisin koko ajan aikuisten asioita, niin että lapset vain pyörisivät jaloissa omia aikojaan (niin kuin varmaan ennenvanhaan tehtiin). Inhoan ulkoilua muuten kuin kesällä. Jos mä en olisi töissä ja lapset hoidossa niin näkisivät talvisaikaan päivänvaloa vain ikkunoista. En koskaan kutsu yhtä toisen lapsen hyvää kaveria meille, koska lapsen mukana tulisi sen inhottava äiti, enkä halua sitä naista meille.
Olen myös todella tekopyhä: pakotan lapset syömään tylsää terveellistä ruokaa (mikä sinänsä ei ole paha asia) ja itse mätän salaa karkkia ja muita herkkuja naamaani heti kun niiden silmä välttää. Lapsille sanon ettei tv:tä saa katsella monen ohjelman verran päivässä (pitää valita katsotaanko Pikkukakkonen vai vaikka joku dvd), ja itse voin katsoa sitä vaikka kuinka monta tuntia.
Riitelen usein miehen kanssa niin että lapset kuulevat. Yritämme olla kiroilematta tai suoraan solvaamatta toisiamme, mutta keskustelujen sävy on kyllä täysin ilmeisen vihainen.