Vauvan soseet ja mahanpurut
Opettelemme puolivuotiaan pojan kanssa soseiden syömistä. Aluksi perunaa, sitten peruna-porkkanaa, sen jälkeen parsakaalia mukaan. Etenkin peruna-porkkana maistui hyvin ja sitä meni parhaimmillaan 1-1,5 dl per ateria. Parsakaaliakin poika söi, vaikka uusi maku oli vähän omituinen. Iltapäivän luumusose piti mahan mukavasti toiminnassa.
Viime viikolla poika alkoi lakkoilemaan, eikä suostu enää syömään kuin lusikallisen - pari ja aika väkinäisesti nekin. En tiedä, onko syynä se, että aloitettiin maissisose vai että ollaan pidetty luumusta breikkiä, kun on maisteltu päärynää. Tylsää on sekin, että juuri viime viikolle osui sikainfluenssarokotus ja aluksi ajattelin, että ruokahaluttomuus johtuisi siitä, mutta nyt on mennyt jo melkein viikko...
Myös mahanpuruja pojalla on ollut. Parina viime yönä on ihan itkeskellyt ja kovasti vääntänyt pieruja. Muuten kakit on tullut ihan normaalisti vaippaan, joskin väri on vähän muuttunut kiinteiden aloittamisesta nyt kun kiinteitä menee vähemmän.
Onko vastaavia kokemuksia? Ajattelin tänään ottaa taas luumusoseen käyttöön. Tuleeko mieleen ehdotuksia, mitä muuta kannattaisi kokeilla? Vai onko syytä nyt vaan aloittaa uusiksi ruokamatkailu, eli ruoka-aine kerrallaan? Maissisose oli kaupan valmispurkki, mutta muut olen tehnyt itse.
Kommentit (8)
voi aiheuttaa monikin asia. Esimerkiksi jos on hampaita tulossa. Itselläni oli si-rokotuksesta lihakset arat noin viikon, joten voi se yhä olla sitäkin. Tai sitten sillä on vain joku "kausi", jolloin syödään huonosti. Niitä tuntuu lapsilla tulevan ja menevän ilman mitään havaittavaa syytä, niitä tuntuu olevan melkein kaikilla.
Jos joku ruoka selkeästi aiheuttaa paljokin vatsanväänteitä niin, että yöunet häiriintyvät pahasti laittaisin sen ruoan tauolle tai vähentäisin sellaiseen määrään, ettei se enää aiheuta oireita.
Joo, jätinkin parsakaalin vähäksi aikaa pois, kun ajattelin, että vois johtua siitä. Mutta sen jälkeen mahassa on kipristellyt vaan enemmän? Voiko maissisoseesta tulla mahanpuruja? Tai siis tottakai voi, mutta ei kai ole kovin yleistä? Toivottavasti luumusoseen lisääminen auttais ainakin hetkellisesti, mutta jokuhan siellä mahassa kiusaa, olis kiva tietää mikä :(
ole mikään yleinen vatsavaivojen aiheuttaja, mutta mun lapseni on sille allerginen ja oireili juuri yölevottomuutena ja itkeskelynä sekä limaisena kakkana.
Koska ruokien kokeilu on noin alussa, kokeilisin ruoat uudestaan ihan alusta saakka yksi kerrallaan maksimissaan 2 ruokaa / viikko. Ja pitäisin ruokapäiväkirjaa.
Nyt ruokien karsiminen on vielä helppoa, mutta todella ikävää, jos lapsi osoittautuu allergiseksi ja sen joutuu tekemään alusta saakka vasta sitten, kun lapsi on jo siirtynyt enemmän kiinteisiin ja ruokia on paljon käytössä. Jos vatsavaivat eivät olekaan allergiaa vaan vain muuta vääntelyä, et hirveästi tässä menetäkään.
t. 5
mut maissi, bataatti ja peruna ei tee mitään, herkkuja ovat :)
Ajattelin nyt tänään antaa luumusosetta ja katsoa, jos sais jo ens yöksi sillä olon helpottumaan. Taidan ottaa uuden startin ruokamatkailuun ja aloittaa siis alusta. Jos oireita tulee taas maissin kohdalla, niin se lienee syynä, tai parsakaalin, tai porkkanan tai minkä tahansa... Täytyy vissiin myös tarkkailla suun sisään, josko sieltä yrittäisi joku hammas jo esiin, oliskin sitä niin ei tarttis epäillä ruokia, vaikka toisaalta kai olis hyvä mitä myöhemmin niitä hampaita tulee ;) Kiitos kaikista vinkeistä!
Vaikea sitä on tietää mikä kellekin mitä aiheuttaa. Jos on oireita, niin mä en ainakaan lisäisi mitään uusia makuja ja päinvastoin karsisin entisiäkin. Voit myös pitää ihan hyvin muutaman päin taukoa kiinteistä kokonaan.
Perunahan saattaa ummettaa myös.
paitsi ehkä vedelle? voi allerginen, mutta voi olla kyse siitäkin että on uutuudenviehätys hävinnyt ruokailusta niin ei mikään vatsalle sopivakaan maistu.
Meillä peruna oli aluksi ongelma, bataatti sopi paremmin. Aloitusannokset on kyllä enemmän parin ruokalusikan kokoisia ei yli desiä noin pienelle yhdellä aterialla.
ja sit ihan noita marja/hedelmäsoseita, kaupan valmiit on ihan hyviä