Äitien synttärit

Lapset 10v ja 8v onnittelevat.Ei ole korttia, ei lahjaa, ei mitään tarjottavaa.



Lapset olen opettanut että kavereiden, mummien, ukkien yms synttärit muistetaan.Mutta en mä itse halua sen kummempaa juhlimista.



Enkä kyllä saanut naistenpäivänä kukkiakaan, eikä tuo minua harmita.

Lähinnä ketuttaa se, kun mä olen tehnyt varsin tiettäväksi, että mä haluan mua juhlistettavan ja että mulle se merkkaa. Lapsi oli koko päivän hämmästynyt, miksei äidille ole kakkua tai kukkia tai lahjaa ja kyseli siitä.

jos olet kerran omin sanoin kertonutkin mitä toivot.



Meillä synttärini menee yleensä näin: aamulla mies ja lapset tuo aamupalan sänkyyn. Mitään kakkua ei ole leivottu, mutta on kahvia, mehua, lämpimiä voileipiä ja suklaata. Tehdään päivällä jotain mukavaa yhdessä, ulkoillaan jne. Mies auttaa tavallista enemmän kodin ja lasten kanssa. Illalla mies hieroo jalkojani ja katsellaan leffaa.

Suuttuisin, jos en sellaista saisi, koska minäkin ostan miehelle aina jotain kivaa, kun hänellä synttärit.

Ja jos tiedät että miehesi ei haltsaa näitä juttuja, mikset ostanut itse sitä kakkua pakkaseen ja sulattanut?

Mun mielestä ei liiemmin kannata loukkaantua, jos tietää ettei mies "osaa" hoitaa tuollaisia.

Minäkin olen saanut viimeksi lahjan joskus vuonna sata ja kukkia en ole saanut koko 14-vuoden yhteiselon aikana. Synttärit menevät yleen sä murjottaessa niinkuin äippä päiväkin. Mies ei vaan muka osaa ostaa mitään :( Hankkis vaikka sen lahjakortin johonkin hoitoihin tai ostais sen pakastekakun ihan sama ajatus olis tärkeintä, mutta ei .... Kun lapsi syntyi ei mitään :(



Tämän takia en miestä kyllä vaihtais, kun oon muuten ihana ja lapselle hyvä isä. Mutta vois kyllä synttärit ja äitienppäivät poistaa kalenterista kun ne aiheuttaa mulle vain huonon olon....

tällaisten miesten kanssa, jotka eivät huomioi teitä (vaikka se on teille tärkeää) ja joiden kanssa teillä ei ole mitään yhteistä?



Jos ap:lle on tärkeää saada merkkipäivinään, tai edes joskus, kukkia, lahjoja ja huomiota ja jos hän tykkää käydä taidenäyttelyissä mutta inhoaa jalkapalloa, miksi hän on liitossa jalkapallosta pitävän itsekeskeisen jöntyrän kanssa? Onko kyse siitä, että naimisiin "pitää" mennä tietyssä iässä, lapsia "pitää" tehdä ja omakotitalo "pitää" pystyttää, joten ei malteta odottaa sopivaa miestä, vaan vakiinnutaan sen kanssa, jonka kanssa satutaan kolmen kympin korvilla seurustelemaan?



Ja joo, minä saan aina merkkipäivänä lahjan, yleensä ihanan ja yksilöllisen sellaisen. Minua huomioidaan kukin, kuohuviinein ja mansikoin. Ja kun minun miehelläni on merkkipäivä, minä teen parhaani ilahduttaakseni häntä. Meistä on vain ja ainoastaan luonnollista haluta ilahduttaa omaa rakasta. Taisenäyttelyissä käymme yhdessä, molempien halusta. - Ymmärrän toki, että on ihmisiä, jotka eivät perusta lahjoista tai taidenäyttelyistä, mutta koska minä perustan, miksi alkaisin liittoon sellaisen ihmisen kanssa, joka ei perusta ja pahoittaa näin minun mieleni eikä jaa minun kanssani kiinnostuksen kohteita?

Muista kuitenkin kertoa etukäteen tosi suoraan, mitä toivot. Olisi tietenkin huomaavaista että hän omasta aloitteestaan tekisi jotain.

Mä sain lahjoja silloin alkuaikoina ja minut vietiin ulos syömään jne. Mutta ei viimisen 10 vuoden aikana enää.

juhlitaan aivan kuten silloinkin, kun ei ollut lapsia. Annetaan lahjoja, tehdään jotain tavanomaisesta poikkeavaa, jos synttärit sattuu osumaan viikonlopulle. Käydään ulkona syömässä, elokuvissa, teatterissa tai ulkomailla. Perheen kesken tai ihan kahdestaan. Mitään yletöntä hemmottelua en toivo, vaan sitä, että tehdään jotain kivaa, syödään hyvin ja toki lahjatkin lämmittävät mieltä. Varsinkin, koska mies on hyvä lahjanvalitsija.

Meillä on paljon yhteistä: huumori, tietyt luonteenpiirteet ja muut kiinnostuksenkohteet natsaavat. Eikä kysymys ole mistään näistä, että naimisiin pitää mennä tietyssä isässä jne.



Minustakin on luonnollista ilahduttaa oma rakastani, joten siksi olo tuntuukin niin ei-rakastetulta juuri nyt.

Ja jos tiedät että miehesi ei haltsaa näitä juttuja, mikset ostanut itse sitä kakkua pakkaseen ja sulattanut?

Mun mielestä ei liiemmin kannata loukkaantua, jos tietää ettei mies "osaa" hoitaa tuollaisia.

Millainen mies ei osaa ostaa kukkia ja korttia ja pakastekakkua?

äippäpäivät anoppilassa, mun oman äitini tai mummuni sijaan ja synttärinä yleensä saan lämmintä kättä. Joskus mies repäisee ja hankkii jotain todella suurta (esim. matkalahjakortti tai timanttikorvakorut ja sormus tms.) mutta yleensä hän on aika laiskanpuoleinen muistamaan minua.



Mutta vikoineen kaikkineen hän on mun mies ja lasteni isä ja olen luvannut häntä vioistaan huolimatta rakastaa.

samanlainen ex-ukko kuin ap:lla. Eikä siinä muuten mitään, mutta vaati omia synttäreitään juhlittavan aina kunnolla. Kutsui vanhempansa ja sisaruksensa meille vähintään kakkukahville ja oletus tietysti että minä olin kaiken laittanut valmiiksi. Ja mökötti jos sai huonoja lahjoja. Mun synttäreitä ei sitten noteerannut lainkaan. Viimeisinä synttäreinä en ollut tehnyt mitään enkä lahjaa ostanut, kun oli jo ero aika selkeänä mielessä. Siinä sitten mies raivosi punaisena kun vanhempansa tulivat tuttuun tapaan kahville, eikä meillä ollut tikkua ristiin laitettu juhlakalun eteen. Minä tietty olin syyllinen. Hohhoijaa. Onneksi ei tullut lapsia ko. ukon kanssa tehtyä. Nykyisen kanssa onkin ollut sitten ihan eri meininki yli 10 vuotta. :)

mies osti kortin (ei ollenkaan askartelevaa tyyppiä), kuvaan kuuluu tietysti kakku, kukkia ja lahja. Aamupala vuoteeseen jos se mahdollista.



Meillä muistetaan aina kaikkien syntymäpäivät kyllä.



Kun lapset osanneet askarrella opinpäin, jokainen askartelee ihan oma-aloitteisesti kortit.

Exä ryntäsi elämääni narsistille tyypilliseen tapaan lahjomalla, makeilemalla, miellyttämällä kaikin mahdollisin tavoin. Siksi oli järkytys huomata, että vakiinnutettuaan asemansa mun elämässä (ts. naituaan minut ja tehtyään mut raskaaksi) olin hänelle kuonaa, jota sai kohdella ihan miten huvittaa. Exästä oli luonnollista olla muistamatta minua synttärinä yms., vaikka minäki tein selväksi, että mielestäni sen rakkaimman ihmisen huomioiminen syntymäpäivinä, jouluna ja hääpäivänä on maailman luonnollisin asia. Exä piti kummallisena kiukutteluani, kun en niellyt sitä, että hän saattoi aivan hyvin muistaa perheensä muiden naisten merkkipäiviä.



Exä vetosi siihen, että hän ei osaa muistaa minua siten kuin minä toivon (outoa, koska mm. äidilleen osasi ostaa kukkia ja lahjoja...) eikä toisaalta hän pitänyt merkittävänä mitään juhlapäivän muistamista, koska SAIN VIETTÄÄ ARJEN HÄNEN kanssaan... siinä piti olla lahjaa kerrakseen... (juu juu, henkinen ja fyysinen väkivalta olikin parasta mitä nainen toivoa saattoi...). Lienee sanomattakin selvää, että tämä herkkupala pistettiin ulkoruokintaan muutaman vuoden kyykytyksen jälkeen.



Kylmästi ulkoruokitulle ukolle oli kuitenkin ottajia, koska exä tosiaan osaa pelata pelinsä ja tehdä naiseen vaikuksen. Nyt tämä kultakimpale mieheksi tekee erään toisen naisen elämää "ruusunlehdillä tanssimiseksi", jos ei sitten ottanut opikseen meidän yhteisistä vuosista. Vaikka miksipä se narsisti muuttuisi...

Mitään muistamista tai tuliaisia tai ylipäänsä huomioimista on turha odottaa, ainakaan jos ei niistä kailota viikkokausia etukäteen. Ja ei siitä tietenkään enää mikään hyvä mieli tule, kun on itse nämä "yllärit" järjestänyt.

syntymäpäivänä, äitienpäivänä ja nimipäivänä. Lapsi on vasta vajaa 2 vuotias, joten ei itse osaa vielä osallistua. Kakun joudun itse leipomaan :)



Sain naistenpäivänäkin onnittelut tekstarilla heti aamusta (mies oli mennyt aikaisin töihin) ja sydänsuklaarasian ja kukkia kun tuli kotiin.



Oisko sitten ikäjuttuja, kun ollaan vähän neljän kympin molemmin puolin??

vaan siitä, miten osaa huomioida elämänkumppanin toiveita. Jos toinen toivoo juhlistusta, osaa kuka tahansa hakea sen ruusupuskan ja kävellä ravintolaan. Kakkua ei tarvitse leipoa, jos ei osaa, mutta lähikaupasta saa vaikka munkkirinkilät valmistiskistä, jos ei muuta. Tärkeintä on se, että on huomioinut toisen toiveet ja unelmat ja toteuttaa niistä sellaisen version kuin osaa!



Mieheni harrastaa laskettelua ja tiedän, että etenkin hyvällä säällä ja hyvän seuran kanssa hänestä on ihanaa päästä mäkeen. Mitäs jos torppaisin hänen unelmiaan sillä, että aina vetäisin naaman norsunvitulle ja sylkisin suksien päälle, kun mies arasti ehdottasi, josko voisi lähteä viikon päästä mäkeen...



Komppaan ylempiä: mistä te noita kusipäitä naaraatte?

varten kirjoita lappu. Laita siihen ranskalaisilla viivoilla, mitä toivot, esim. äitienpäiväkortti, kakku kaupasta, kukkakimppu.



Jos mies vähänkään haluaa yrittää, niin näiden konkreettisten asioiden avulla pystyy petraamaan. Monelta mieheltä menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mitä nainen sanoo, ja sitten voi vedota ettei osaa. Mutta kun annat lapun kouraan, niin siitä vain lukemaan.



Oma mieheni ei koskaan keksi mitään lahjaa. Hän ennemmin antaisi vaikka rahan. No, koska jotain lahjaa kuitenkin toivon esim. jouluna, niin nykyään teemme niin, että käyn vaikkapa kultasepän liikkeessä, ja valitsen sieltä kolme tuotetta. Näistä mies käy sitten valitsemassa yhden. Juu, ei ole kovin romanttista, mutta koska yhdessä halutaan olla, niin tämä on yksi kompromissi toistemme toiveita ja luonteita kunnioittaen.



Ja ehkäpä pojasta polvi paranee. Mieheni ei koskaan osta kukkia, vaikka hyvin tietää, että niistä pidän. Olenkin viime vuosina ottanut tavaksi ostaa itselleni sen kukkakimpun, kun mies siihen ei kerran kykene. No, viimeisen vuoden aikana pienestä pojastani onkin kehkeytynyt oikea herrasmies. Kun he ovat yhdessä iskän kanssa kaupassa, yleensä mukaan on löytänyt tiensä jokin prisman valmiskimppu. Ja mies tunnustaa, ettei hän sitä koskaan muista valita, mutta poika haluaa ostaa äidille. Joten ehkäpä pojasta kuitenkin kasvaa tulevaisuudessa vaimoaan huomioiva mies.