Lapsemme eskariryhmässä on yksi poika, joka käyttäytyy mielestäni todella oudosti.
Hän on käynyt meillä kerran ja silloin otin hänet vastaan samalla lailla kuin muutkin lastemme kaverit. Eli ystävällisesti autoin vaatteet naulakkoon, kerroin että kiva kun tulit, hymyilin ja kehotin leikkimään lapseni kanssa.
Silloin meillä ollessaan moneen kertaan kertoi kuinka ihana olen ja hän haluaisi olla meidän lapsi. Ja hän haluaa kutsua minua äidikseen. Kerroin että kiva kuulla, mutta että hänellä on oma äiti ja minulla on omat lapset. Mutta pidän hänestä ja kiva kun on meillä leikkimässä.
Siitä lähtien lapsi on oudolla tavalla takertunut minuun. Kun tapaan hänet päiväkodilla, hän halaa minua ja kertoo pitävänsä minusta kauhean paljon. Ja sanoo että haluaa kutsua minua äidikseen. Ja jos joskus tarvitsen lisää lapsia, niin hän voi tulla minun lapsekseni.
Tilanne on todella hämmentävä.
Mitä ajattelette lapsesta ja mistä tuo voisi johtua?
Kommentit (7)
että kaverini (poika) oli hirveän ihastunut minun äitiini. Kun tuli hakemaan minua kotiin, poika kävi aina halaamassa äitiäni ja sanomassa tätä ihanaksi. Vaikka pojan oma äiti olisi ollut vieressä. Ja ihan normaali tapaus oli.. eli oliskohan vaan herkkä poika. Ehkä se on pojan tapa näyttää, että pitää sinusta ja että teillä on mukava vierailla? Lapsillahan on se vaihe myös jossain välissä, että haluavat mennä naimisiin jonkun tutun aikuisen kanssa.. sekin on ihan normaalia, joten miksi ei tämä sitten :)
Eskarilainen on jo siinä iässä, että voi hyvinkin ihastua palavasti.
Oma poikani ihastui eskarissa päiväkodin lastenhoitajaan. Ei siinä mitään sen kummallisempaa ollut.
ja se saattaa ilmetä erilaisina tunteina. Minuun eräs lapsi kerran ihastui, koki minut toisaalta ystävänä, toisaalta jonkinlaisena äitihahmona mutta toisaalta myös jotenkin.. naisena. Tai hän tahtoi leikkiä erilaisia mielikuvitusleikkejä, kuten että olen pupuäiti ja hän pupuvauva, ja että hän oli kuningas ja minä kuningatar (leikeissä muut lapset olivat myös eläimiä tai jotain kunankaallisia). KErran tuossa kuningasleikissä hän sanoi ujosti, että et varmaan suostu tähän mutta voitaisko leikkiä niin että nää nukkuis samassa sängyssä. Hän siis olisi halunnut leikkien kokeilla mies/vaimo-isä/äiti -roolitusta. En suostunut. :) Mutta herttainen muksu oli.
Hänellä oli taustallaan pian syntyvä sisarus, monet lapset kokee turvattomuutta uuden lapsen syntymän tienoilla. Ehkä tuolla kyseisellä lapsella on jotain samankaltaista takanaa.
Toisaalta myös epävakaat perhesuhteet (esimerkiksi vanhempien alkoholismi) saattaa saada lapsen hakemaan turvallista aikuista muualta. Mutta ei tarvitse olla semmoisesta kyse.
t.yksi äitiysvapaalainen lto.
Jotenkin outo ajatus. Mutta kun niin moni arvelee olevan mahdollista, niin miksei.
Itselleni tuli mieleen, että voisiko lapsi olla sijoituslapsi tai hiljattain adoptoitu tmv.? En tunne vanhempia mitenkään.
ap
Mun siskon poika otettiin huostaan ja oli sjaisperheessä. Poika oli juuri n. 6vuotias, kun kävimme oman perheeni kanssa kyleilemässä siellä. Hän halasi minua ja sanoi haluavansa kutsua minua äidiksi ja halusi meidän kotiin mukaan. Tosin meillä oli jo valmiiksi tunneside olemassa ja varmaan koki minut turvalliseksi ja rakkaaksi ihmiseksi jo entuudestaan.
Voihan myös olla, että pojalla on sellaiset vanhemmat, jotka eivät syystä tai toisesta jaksa olla hänelle kovin läsnä (joku vaikea elämäntilanne, sairaus tai ero tms.). Tätä läsnäoloa hän saattoi kokea sinussa: tunsi olonsa turvalliseksi ja tärkeäksi, kun otit iloisesti ja lempeästi hänet vastaan kotiinne. Todennäköisesti on jäänyt vaille tämäntyyppistä tunnekokemusta :(
Voi olla erityislapsi.
En usko, että huonosti kohdeltu lapsi näyttää tunteita noin.
Yleensä vetäytyy, on levoton, agressiivinen, surullinen.
Musta kuitenkin jotenkin omituiselta kuulostaa.
Lapseni kaveri halusi minut äidiksi, mutta syykin siihen löytyi.
Ostan kuulemma paljon bakuganeja ja siksi äidin vaihto kiinnosti, ei muista syistä.