Läheisyydenkaipuusta

Olen ollut nyt kolme vuotta yksin (tai ilman miestä siis). Tänään huomasin työpalaverissa imeväni jo irti kaiken läheisyyden jopa miespuolisesta työkaveristani joka istui vieressäni. Oli itku tulla kun ajattelin kuinka ihana olisi koskettaa. Halata, tai ottaa kiinni kädestä. Haikea olo jäi päälle, mutta jotenkin tuokin hetki jopa antoi voimaa jaksaa kun sai olla aika lähellä, hän oli minulle ystävällinen ja huumorimielessä kutsui hellittelynimillä =). Ja siis korostettakoon, että en ole ko. miehestä kiinnostunut saati hän minusta =D.

Ei muuta, piti vaan saada sanoa kun en asiasta kavereillekaan pysty puhumaan.