HÄH:Äitinä sun pitää KESTÄÄ muilta tulevaa kritiikkiä?

On epäkypsää arvostella toisen tapoja ja ratkaisuja. Harvapa sitä hoitaa lapsiaan juuri samoin kuin naapuri ja se mikä muille sopii ei välttämättä sovikaan omalle perheelle.

uusi vaatimus siihen äitien loputtomaan listaan..

yli-ihmisiksi.



Minä olen huomannut sen myös, että äitinä saa kyllä koko ajan olla vastaamassa kritiikkiin ja perustelemassa oman perheen ratkaisuja. Kritiikki tulee myös lähes poikkeuksetta ihmisiltä, joilla ei vielä ole lapsia (tai on vain 1 vauva/taapero).

siksi suppeampi näkökanta asioihin eli ymmärrystä vielä puuttuu. Siltikin ihmettelen sitä, miten toiset kehtaavat arvostella toisten perheiden asioita, itse en kyllä kehtaisi. Elämä opettaa...

Minä olen kyllä tulkinnut asian niin, että nimenomaan mammat ovat niitä, jotka VAATIVAT. Koko ajan, jokapuolelta, kunnes jäävät yh-äideiksi, jonka jälkeen heistä tulee vielä VAATIVAMPIA.

taidat olla lapseton. Sitten jos saat lapsen niin tajuat, että lapsen hoidon takia on pakko vaatia asioita sellaisessa maailmassa joka pyörii vahvojen aikuisten ehdoilla. Jos vertaa lapsetonta naista ja äitiä niin lapsettomalla on aina oma perse ykkösenä ja äidillä vasta lasten jälkeen. Itselleen mammat eivät ole vaatimassa.

On paljon asioita joihin muilla ei pitäisi olla sanomista vaan jokainen perhe omalla tahollaan toimii perheelleen sopivalla tavalla...



Mutta sitten on niitä tilanteita joissa äidit tai isät tekee tiedostamattomia virheitä... JA silloin pitäisi osata tarkastella asiaa ulkopuolisen silmin ja huomata omat virheensä ja korjata ne. Paljon on meillä äideillä väsymyksen, vastuun, huolen yms. keskellä tilanteita että toimimme tunteilla emmekä loogisella järjellä.

Olen nyt lähiaikoina bongannut muutamastakin eri yhteydestä, että "riittävän kypsä äiti ei ota itseensä kritiikkiä, jos joku arvostelee äitiyttä, tapoja, lastenhoitoa tai ratkaisuja" ja "pitää kestää negatiiviset kommentit ja katseet".. Onko jotenki normaalia että jokaista äitiä arvostellaan joskus jostain asiasta, siis ulkopuolisten taholta? vai mistä moiset kommentit?

Jos on itsetunto kohdallaan, ei niin haittaa mitä muut miettivät jonkun toisen lastenhoitoasioista. Kaikkein naurettavinta mun mielestän on itkeä esim. täällä sitä, kun koko maailma ei olekaan samaa mieltä kanssani! Katsokaas kun niin se vaan menee. Kaikilla on omat tapansa, ja suuren osan mielestä ne omat on parhaat, ja muiden epäilyttäviä. Jos ei sitä kestä, niin on elämä varmasti vaikeaa.

Kerrotteko vielä, mikä on se vaihtoehto sille, että kestää negatiiviset kommentit ja katseet? Se että niistä romahtaa ja lakaa itkeä joka asiasta?

Oma mielikuva on se, että Suomessa äidit tosiaankin on aikamoisella tulilinjalla.



Täällä asuinmaassani ei todellakaan syytellä ja sodita edes murto-osaa siitä, mihin Suomen mediassa olen törmännyt (puhumattakaan nyt tästä palstasta). Kuka imettää, kuka ei, kuka menee töihin (täällä äitiysloma loppuu kun vauva on parin kuukauden ikäinen) kuka jää kotiin, kuka tekee itse luomuruuat ja kuka antaa purkista - koskaan en ole kuullut mitään syyllistämistä. En oikein tajua, miksi Suomessa äitiydestä ja noista ratkaisuista syntyy niin kauhea polemiikki.



"Kypsästä äidistä" en tiedä, mutta luulen että on hyväksi ihan vaan omalle hyvinvoinnille jos osaa jättää turhan kritiikin omaan arvoonsa. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Ei ole kenenkään velvllisuus olla immuuni piikittelylle, mutta kyllähän se omaa psyykeä turhilta murheilta suojaa.



Terveelle ja asialliselle keskustelulle ja kritiikille sen sijaan tietysti kannattaa pitää korvat auki. Ei ihan simppeliä sekään.

Olen nyt lähiaikoina bongannut muutamastakin eri yhteydestä, että "riittävän kypsä äiti ei ota itseensä kritiikkiä, jos joku arvostelee äitiyttä, tapoja, lastenhoitoa tai ratkaisuja" ja "pitää kestää negatiiviset kommentit ja katseet".. Onko jotenki normaalia että jokaista äitiä arvostellaan joskus jostain asiasta, siis ulkopuolisten taholta? vai mistä moiset kommentit?

Jos on itsetunto kohdallaan, ei niin haittaa mitä muut miettivät jonkun toisen lastenhoitoasioista. Kaikkein naurettavinta mun mielestän on itkeä esim. täällä sitä, kun koko maailma ei olekaan samaa mieltä kanssani! Katsokaas kun niin se vaan menee. Kaikilla on omat tapansa, ja suuren osan mielestä ne omat on parhaat, ja muiden epäilyttäviä. Jos ei sitä kestä, niin on elämä varmasti vaikeaa. Kerrotteko vielä, mikä on se vaihtoehto sille, että kestää negatiiviset kommentit ja katseet? Se että niistä romahtaa ja lakaa itkeä joka asiasta?

tuohon huonoon itsetuntoon vedotenko saa arvostella toista? Eli saa olla ilkeä kenelle vaan, oma syy jos itsetunto ei kestä? Miksi tuon itsetunnon varjolla saadaan aina syy toisen niskoille?

Niin olen huomannut kuinka helposti monet ihmiset kritsoivat esim näitä teiniäitejä negatiiviseen sävyyn..eli TEINIRASKAUDESTA haaveilevalle tuossa toisessa ketjussa kirjoitinkin että "totuus on myös tämä,toiset ihmiset ovat susia toisilleen ja pystyvät hyvin pelkillä katseillaan tuomitsemaan teiniäidit,purkkiruokaa syöttävät ja muutenkin erilaiset vanhemmat.Kannattaa miettiä oletko kyllin kypsä olemaan äiti joka kestää kritiikin ja huolehtimaan pienokaisesta jokaisena päivänä".Ja kyseessä oli teiniäitejä tuomitsevien kritiikit tätä teiniäidiksi haluavaa kohtaan.

on ihan normaalia, että ihmisten ratkaisut puhuttavat muita ja joskus jollakin on mielipide myös minun tekemisistäni.



Tietysti se miten kritiikkiä esitetään (tai esitetäänkö lainkaan) on myös asia, josta voi ja pitää keskustella. Ilkeä suhtautuminen on eri asia, mutta ihan faktahan on, että ilkeitäkin ihmisiä on. Ei kannata kaikkea ottaa henkilökohtaisesti, ei edes vaikka joku puhuisi juuri minulle. Maailmassa on niin monenlaisia ihmiskohtaloita, että ikinä ei voi tietää millaiset kokemukset ja ajatukset siellä puheen taustalla kenelläkin on. Miksi minun pitäisi loukkaantua toisten puheista, jos minulla on hyvät perusteet toimia tietyllä tavalla? Enhän tiedä miten (yli)herkkä paikka se sille toiselle on. Edes tai etenkin silloin, jos kommentit on olleet selvästi karrikoituja, miksi minä niistä huolestuisin? Eri asia sitten jos minä itse hermostun kritiikistä koska siinä on minunkin mielestäni palanen totuutta, en vain sitä halua ajatella enkä asiaa käsitellä. Siltikään se ei tarkoita, että olen täysin surkea, jos yhdessä päätöksessä jollakin on jotain huomauttamista tai en yhtä asiaa ole ajatellut loppuun saakka.



Kompromissejahan joutuu tekemään. Esimerkiksi jos kokisin jonkun verran huonoa omaatuntoa siitä että olen työssä käyvä äiti ja lapset on vieraalla hoidossa, ja joku tulee väittämään että olet huono äiti koska olet kehdannut mennä töihin, voin myöntää että olen miettinyt asiaa ja tämä on minusta paras vaihtoehto. Sillä selvä.

Varsinkin anopin taholta arvostellaan ihan kaikki, lapsimäärästä alkaen.

Kaikki kaveritkin käyvät haukkumassa vielä netin keskustelupalstoilla kaikki valtavirrasta poikkeavat ratkaisut, kun eivät päin naamaa saa sanottua...

Olen nyt lähiaikoina bongannut muutamastakin eri yhteydestä, että "riittävän kypsä äiti ei ota itseensä kritiikkiä, jos joku arvostelee äitiyttä, tapoja, lastenhoitoa tai ratkaisuja" ja "pitää kestää negatiiviset kommentit ja katseet".. Onko jotenki normaalia että jokaista äitiä arvostellaan joskus jostain asiasta, siis ulkopuolisten taholta? vai mistä moiset kommentit?

Jos on itsetunto kohdallaan, ei niin haittaa mitä muut miettivät jonkun toisen lastenhoitoasioista. Kaikkein naurettavinta mun mielestän on itkeä esim. täällä sitä, kun koko maailma ei olekaan samaa mieltä kanssani! Katsokaas kun niin se vaan menee. Kaikilla on omat tapansa, ja suuren osan mielestä ne omat on parhaat, ja muiden epäilyttäviä. Jos ei sitä kestä, niin on elämä varmasti vaikeaa. Kerrotteko vielä, mikä on se vaihtoehto sille, että kestää negatiiviset kommentit ja katseet? Se että niistä romahtaa ja lakaa itkeä joka asiasta?

tuohon huonoon itsetuntoon vedotenko saa arvostella toista? Eli saa olla ilkeä kenelle vaan, oma syy jos itsetunto ei kestä? Miksi tuon itsetunnon varjolla saadaan aina syy toisen niskoille?

En mä arvostele kavereideni lastenhoitotaitoja, ja jos joku arvostelee mun, niin osaan kyllä verbaliikan ammattilaisena laittaa jauhot suuhun, tai muuten vaan vastat niin, ettei mölinä jatku.

Mutta mua ei siis ylipäätään haittaa kenenkään mielipiteet tai kommentit mun elämästäni. EHkä niitä ei siksi tulekaan niin paljoa, tai eivät ainakaan jää kaivelemaan niin että pitäisi vielä vauvapalstalla katkerana itkeä.

Katsokaas kun tässä maailmassa ainoa asia mitä voi muuttaa on itsensä. Se on ihan turha itkeä naapurin Mirjan tekemisiä, kun ei niihin kuitenkaan voi vaikuttaa.

paska mikä niskaan sataa, ja sitähän sataa!

tai kestä, että joku ajattelee asioista erilailla tai on vahvasti erimieltä.



Kun minulta kysytään mielipidettä vaikkapa virikehoitoon niin sanon sen rehellisesti mitä mieltä siitä olen. Jos mielipidettä ei kysytä en myöskään asiaa ikinä ota esille. Sama muidenkin juttujen kanssa.



Omia tapoja en myöskään pyytämättä kerro. Kuten vaikkapa kuinka kauan/vähän imetin lapsiani, milloin luopuivat vaipoista, tuteista tai siirtyivät nukkumaan omaan sänkyyn/huoneeseen jne.

annan samalla mitalla takaisin heti.

Olen niin hyvä äiti kuin pystyn ja kenelläkään ei ole siihen mitään nokan koputtamista.

Jos on itsetunto kohdallaan, ei niin haittaa mitä muut miettivät jonkun toisen lastenhoitoasioista. Kaikkein naurettavinta mun mielestän on itkeä esim. täällä sitä, kun koko maailma ei olekaan samaa mieltä kanssani! Katsokaas kun niin se vaan menee. Kaikilla on omat tapansa, ja suuren osan mielestä ne omat on parhaat, ja muiden epäilyttäviä. Jos ei sitä kestä, niin on elämä varmasti vaikeaa.

Kerrotteko vielä, mikä on se vaihtoehto sille, että kestää negatiiviset kommentit ja katseet? Se että niistä romahtaa ja lakaa itkeä joka asiasta?

Tiedän että olen tehnyt ihan hyvän työn lasteni kanssa, ei siinä muiden sanomiset paljon paina.



Anoppikin joskus arvosteli, että pidän tyttöä kuin kukkaa kämmenellä! Oli tarkoitettu moitteeksi, mutta minä käänsin mielessäni sen kehuksi. Olisiko pitänyt heittäytyä itkemään ja pistää välit poikki anopin kanssa?

Noi arvostelijat on yleensä äitejä, joilla hiekkalaatikko ikäisiä lapsia.

Ollaan niin äiteyden huipussa ja niin kokeneita.

Nyt kun lapset on 6v. ja 8v. niin kukaan ei kommentoi mitään mulle mun lapsistani.