mikä teidän mielestä on ollut vaikeinta lapsen hoidossa ja/tai kasvatuksessa?

lapsen hoidossa: vauva-aikainen yöheräily, myöhemmin taaperon itkukohtausten tulkinta, kun lapsi ei osaa vielä puhua (onko taas uusi korvatulehdus, allergisia vatsavaivoja vaiko heräävää uhmaa).



Vaikeinta lapsen kasvatuksessa: se, että jaksaa pitää kiinni tietyistä säännöistä systemaattisesti viikosta ja kuukaudesta toiseen, mutta osaa joustaa tarvittaessa pienissä asioissa oikeassa kohtaa.



Lapsen hoidossa ja kasvatuksessa on haastetta myös siinä, että jokaista lasta joutuu kasvattamaan vähän eri menetelmin, koska lapset ovat erilaisia. Toisella on vaikeuksia hillitä itseään, toisella on ujoutta tms.

- vaikeaa on ollut jaksaa yksin ja miehen kanssa, kun ei ole hoitoapua, kuten monilla ystävillä on mummit ja kummit apuina joka viikko.



- kuopuksen aikana vaikeaa oli kestää jatkuvaa unenpuutetta, kun vauva nukkui tunnin pätkissä ensimmäiset puoli vuotta, ja senkin jälkeen tosi huonosti



- haastavaa on toimia aina johdonmukaisesti kasvatuksessa ja yrittää keskittyä tekemään asioita, kun koko ajan ajatukset keskeytetään ja pitää tehdä monta asiaa kerralla



- haastavaa on olla myös tasapuolinen lapsille, koska tuntuu, että rauhallisemmalta lapselta vaatii välillä enemmän kuin tempperamenttisemmalta



- vaikeaa on välillä hyväksyä sitä, että omat sanat ja teot ei tehoa lapsiin, vaikka miten yrittää keksiä vaihtoehtoja ja tehdä parhaansa

Opettelua on vaatinut ja hermojen hallintaa.

Raskainta on ollut yövalvominen ja unenpuute, se tauoton saatavilla olo, periaatteessa olet vuorokaudet läpi päivystysvalmiudessa. Se, että itse tulet aina viimeisenä ja lapset ensin. Vaikka olisit kuinka väsynyt, kipeä tai kyllästynyt niin arkea on vaan pyöritettävä. Ja vielä se, että lapsille saa opettaa asioita välillä tuhannet kerrat (pukeminen, potalla käynti, tavaroiden laittaminen paikoilleen jne.) ja silti homma takkuaa. Se, että vaikka kuinka olet mielestäsi kärsivällinen ja johdonmukainen, niin välillä kaikki päätyy kaaokseen ja saat haistattelut päälle.

Ei vaikeinta, mutta todella ärsyttävää on muiden neuvot, ohjeet jne. Usein näillä "neuvojilla" on yksi lapsi ja sekin huonosti kasvatettu. En vielä neljännenkään lapsen jälkeen lakkaa tätä ihmettelemästä!

Ja johdonmukaisuus kasvatuksessa. En ole koskaan ollut mikään ns selkeän päivärytmin ihminen.. Ja yh:na olen ollut tytön kans alusta asti, eli ei miestä "tasapainottamassa" tässä(kään) asiassa.

lapsi nostaa omat heikot puolet näkyviin ikävällä tavalla - ja vielä kun niitä joutuu peilistä katsomaan, ei ole olo helppo.



Jokaisessa ikävaiheessa on omat hankaluutensa ja totta on, että aika kultaa muistot. Silti en ottaisi takaisin sitä ensimmäistä puolta vuotta, jolloin kasvu äidiksi oli molempien lasten kohdalla kaikkein vaikeinta. Ikävintä oli silloin kun isompi joutui kärsimään äidin kärttyisyidestä kun pikkusisarus oli liian vaativa äidille...

Tekemään asioita mitä pyydän/käsken. Kuten siivoamaan huoneensa ja jne.

tylsemmäksi. On itse asiassa ollut helppoa kun on käyttänyt maalaisjärkeä ja elämänkokemusta. Lapsista on paljon enemmän iloa kuin tajusinkaan!

kun olin niin väsynyt etten enää osannut nukkua. Sen jälkeen kaikki on mennyt omalla painollaan.



- 10-vuotiaan äiti.

on ollut kouluongelmat ja kaverisuhteiden ongelmat. Pienten lasten kanssa ongelmat ovat jotenkin itsestäänselviä, mutta koululaista vie jo kaverit ja muu maailma. Itselle ollut vaikeinta, kun lapsi alkaa jo itsenäistyä ja ongelmat on siellä, missä ei itse ole paikalla. Ja pessimistisenä ihmisenä uskon, ettei lähestyvä teini-ikä helpota ongelmia yhtään, päin vastoin.

jämäkkä ja kärsivällinen

tyytymättömyys ennen kun hän osasi kertoa mistä kenkä puristaa. Voi ahdistus.

- se, että joutuu jatkuvasti vastatusten oman keskeneräisyyden ja huonojen puoliensa kanssa. Ennen lasta luulin olevani kohtuullisen hyvä ihminen, nyt en ole ihan niin varma



- se, ettei meillä ole mitään apu- ja tukijoukkoja. Ollaan tän ekan vuoden aikana oltu miehen kanssa kaksistaan 90 minuuttia. Pärjätään me näinkin, mutta joskus ois niin mahtava käydä vaikka kahdestaan iltakävelyllä tai kavereiden kanssa jossain. (Meillä on koira jonka kanssa vieras lapsenvahti ei tulis toimeen, siksi ei käytetä mll:n apua.)

Ehkä mulle on ollut pahinta tai vaikeinta se, että on joutunut aiheuttamaan lapsille mielipahaa (ET saa karkkia, ET saa mennä koneelle, ET saa valvoa pidempään, ET saa sitä ja tätä...). Olen kuitenkin lohduttanut itseäni sillä, että lapset unohtavat tämän pahan mielen nopeasti. Ja nyt isompien lasten kohdalla huomaa, ettei ainakaan suurempia traumoja ole jäänyt. Mutta aina kun joutuu jotain kieltämään, niin sydän antaisi periksi, mutta järki ei.