Oletteko aikuiset ihmiset 30-40-vuotiaat laittaneet välejä poikki ystävienne kanssa?

Suutuin ihan tosissani, vaikka muuten aikuisiällä en ole kenenkään ystäväni kanssa kunnolla riidellyt. Sen jälkeen tavatessamme ystäväni yritti käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta minä valitettavasti en sellaiseen pysty. Silloin kun minut noin saa suuttumaan niin asiaa ei vaan voi painaa villaisella. Nykyisin emme pidä yhteyttä mitenkään. Tiedän että itse riita oli typerä, mutta minulla ei selkäranka taivu ottamaan yhteyttä riidan jälkeen, jonka hän mielestäni aiheutti. Anteeksipyyntö ehkä olisi auttanut.

Nyt ei ole jäljellä hyvästä ystävyydestä kuin joku mitäänsanomaton viesti silloin tällöin.

Tai ystävyydestä ei ollut vielä kyse. Kaveri kärtti minua baariin mukaan. Lähdin. Hän eksytti minut siellä " menemällä vessaan" . Istuin ypö yksin koko illan kunnes tajusin lähteä kotiin. En alkanut ystävyysshteeseen hänen kanssaan.

kun moitimme heitä - ja ihan aiheesta vieläpä. Ikinä en ole kenellekään alkanut turhasta sanoa. Yleensä vaan annan mennä ohi. Mutta nyt oli ihan pakko puuttua asiaan. Siitä suuttuivat. ei olisi saanut sanoa asiasta. Eivät olleetkaan oikeita ystäviä.

voi olla niin säälittävä ystävä, että lähettelee ystävän miehelle tekstiviestejä!LOL

yöunilla siihen aikaan... Mä olin tuolloin tosi väsynyt. Kun kaveri ei sitä ymmärtänyt, enkämäkään antanut periksi, niin eipä ole pitänyt sitten viiteen vuoteen mitään yhteyttä. No, onneksi. Hän olikin tosi rasittava.

( Psykologi muuten...)

raskaana ja hän sai keskenmenon ja mulle syntyi terve lapsi:(

kun hän oli yhden lapsen kanssa kotona ja minulla sattui olemaan lomapäivä. Soitin kyllä etukäteen mutta liian myöhään eli samana päivänä. Hän kieltäytyi puhelimessa. Sanoin vain että piipahdan ihan nopeasti ovella tuomassa tupaantuliaislahjan. En sitten mennyt. Vuosia siedin erilaista aikataulutusta häneltä, mutta en oikeasti enää jaksanut kaikkea ikävää. Ei hän tahallaan ollut kai ilkeä, mutta maailmansa oli niin erilainen. Eli niin itsekkäästi. Minä taas olen avoin ja kotimme on avoin, joten en jaksanut enää sitä tiukkista.

Puhui sen vielä minun syyksi, en halunnut alkaa heidän perhettään rikkomaan joten annoin asian olla niin emmekä pidä enää mitään yhteyttä.

uuups

Syynä se, että tämä " kaveri" otti ja vamppasi aviomieheni. Kummatkin, eli siis " kaveri" ja mies ovat nyt entisiä.

" En halua olla sun kaveris enää ikinä!" ...

Eikö olisi järkevämpää vain olla ottamatta yhteyttä enää..

Itsellä tapahtui tämmöinen, että kaveri yritti jatkuvasti myydä netistä ostamiaan käytettyjä kenkiä minulle. Kerran sitten sai tungettua yhdet kengät minulle. Kengät menivät noin tunti niiden mukaanottamisen jälkeen rikki. Kaveri pyysi kengistä ensin 90 euroa, sitten 50 euroa. Korjaaminen olisi maksanut 30 euroa. Sitten tämä kaveri suuttui että olin rikkonut hänen kenkänsä kun kieltäydyin niitä ostamasta...



Yritin sanoa, etten halua hänen kenkiään tms ja mietin, että todella törkeää myydä kaverille vanhoja tavaroitaan. Olin niin surullinen kun tämä kaveri alkoi syyttelemään minua ja haukkumaan. Käyttäytyi todella huonosti. Itse olen häntä kuskannut autolla ja jatkuvasti auttanut pyytämättä mitään rahaa.





En voi sille mitään, ettei enää voisi vähempää kiinnostaa tämän ääliön " kaverin" tekemiset enää..! En aio kutsua häihin, en pidä hyvänä ystävänä. Jutella voin jotain ympäripyöreää jos nään häntä.

Kyllästyin aina olemaan se joka piti yhteyttä. Lopetin,eikä heistä ole sen jälkeen kuullut mitään.

Itse olen sen tyyppinen, että annan ilman eestä, jos en itse tosiaankaan tarvi.



Mutta oisin kyllä antanut lainaan vaikka turvaportin tai sitten myynyt hiljaa jollekin muulle. Kaverilta kun ei viitsi edes tingata, vaan ottaa ihan täyden maksun.



Muutenkin olivat ihan omissa maailmoissaan.

Olin yht' äkkiä neuvojen ja holhoamisen kohde, jota piti koko ajan vähän paapoa. Tuntui ylivoimaiselle rakentaa siitä enää mitään tasa-arvoista. Kirjoitin vanhanaikaisesti kirjeen ja se oli siinä. Kerroin, miltä tuntuu. En olisi voinut sanoa kasvotusten, koska se oli oikeasti tosi vaikeaa ja olisin alkanut itkeä tai huutaa. Reagoida yli. Oli hyvä ratkaisu. (Oli tosi hyvä ystävä ennen jotain muutosta, jonka huommamiseen meni aikaa.)

ei pitänyt enää mitään yhteyttä, pyysi esikoisensa kummiksi muita, pyysi kaasoksi muita.... en ollut tehnyt hänelle mitään vaan luulin että olemme parhaita ystäviä... se SATTUI TODELLA KOVAA.. sittemmin kertoi että olen täysin erilainen kuin hän, syyttelevä ym kaikkea pahaa. enää ei niin satu kun olen päässyt yli, mutta vuoden ajan tämä hylkääminen sai kyyneleet silmiini aina kun ajattelin hyvää ystävääni.

kun kuulin siskoltani että tämä ystävä kertoo suoranaisia pahoja valheita siitä kuinka hoidan lastani. Ja nämä valheet olivat sellaisia, että jos oikeasti niin tekisin, lapseni olisi taatusti otettu huostaan aikoja sitten.



Soitin sitten kyseiselle ystävälle ja sanoin suoraan että parempi soitella ihmisille ja perua sanojasi. Ja pari muutakin asiaa sanoin...

Lapsen saatuani minusta on tullut aika kriittinen, kiltteys hävisi. Olen ruvennut miettimään, mitä kaikkea olen joskus niellytkään. En tiedä, kuinka paljon minussa on vikaa, varmaan paljonkin, mutta jotenkin vain tuntuu, että en kestä kaikkea niinkuin ennen ja sanomiseni ovat tulleet piikikkäiksi.

etta mietin pitaisiko laittaa valit poikki. Koko ihminen on vaan niin rasittava. Jatkuvasti tuppaamassa kylaan ja kerjaamassa palveluksia mm. lastenhoitoapua, vaikka itse olen kahden pienen lapsen todella vasynyt aiti (mies ei juuri auttele). Ja tama kaveri kylla tietaa kuinka rankkaa minulla on. Lisaksi oli puhunut aika ilkeita valheita minusta mieheni perheelle.