Haluaisin erakoitua, muttaa keskelle korpea, mutten voi kun on lapset : (

Ja lapset ei ole se surun aihe, todellakaan. Mutten heitä enää tässä iässä voi repästä kaveriporukoistaan jne.



Itse inhoan tätä kaupunkia, kerrostaloa, ihmispaljoutta jne.



HAluaisin aloittaa aamun kynttiläsoihdun kanssa luontoa kuunnellen.



Ehkä jonain päivänä..