10v. tyttäreni on lähes päivittäin vailla pikku sisarusta

On ehkä nähnyt jossain ystävällään pikku-sisaruksen, joka on söpösti tuhissut vain vaunuissa. Ei käsitä, että ei se vauva aina ole sellainen, vaan joskus huutaa ja itkee pitkiäkin aikoja.



Yleensäkin olen sitä mieltä, että lapset eivät päätä perhekoosta.

kiitos vaan kaikille niille sukulaisille jotka viimeisen vuoden ajan (serkun syntymästä alaen) ovat hokeneet lapselle että " eikös se olisi kiva kun teilläkin..." .



Me on käyty ihan se normaali keskustelu (moneen kertaan) että ei siitä vauvasta ole leikkikaveriksi ja kun se kasvaisi ja olisi sinun ikäisesi, sinä olisit jo 20 (YY-tädin ikäinen) ja muuttanut pois kotoa... Se on vähän tehonnut.

En varmaan sano.

että toisissa perheissä on enemmän lapsia, toisissa vain yksi. Meillä 5 v tyttö joskus haikailee ISOAsiskoa, joskus taas on tuumannut että olispa äiti sulla neljä lasta. Ei kuitenkaan vielä ainakaan ole ruvennut asiasta jankkaamaan, onneksi.

Meillä 3 alle kouluikäistä ja nytkin leikkivät tuolla yhdessä. Ovat tosi läheisiä toisillensa. Kiitollisia olemme mieheni kanssa heistä.

Ja ovat ahkeraan ja innolla edelleen vauvan hoitoapuna.



Meillä tietty vauvakuume oli myös minulla. Mutta miksei laps(i)enkin toivetta voisi kuunnella...

TOttakai se on aikuisten asia, ja päätös on aikuisten, mutta miksi lapsi ei saisi kertoa toiveitaan ääneen?

kai se nyt on aikuisen asia haluaako lapsia lisää vai ei. ei hyvää päivää.

totta on se, että lapsi saa sanoa ajatuksiaan ääneen.

no sellaista en koskaan saanut ja ainokaiseksi jäin.



Nyt aikuisena olen asiasta onnellinen. Asiassa on ollut monta hyvää puolta. Ja minusta on ihanaa, kun minun ja vain ja ainoastaan minun lapseni ovat mummin mussukoita!



(en silti todellakaan mollaa isompilapsisia perheitä, niissäkin on toki hyvät puolensa!)

Vierailija:

Nyt aikuisena olen asiasta onnellinen. Asiassa on ollut monta hyvää puolta. Ja minusta on ihanaa, kun minun ja vain ja ainoastaan minun lapseni ovat mummin mussukoita!

!)

Tämä viesti tuli sen jälkeen kun oltiin käyty naapurissa jossa on 6kk ikäinen tyttövauva (ja 3 isompaa.) Tyttäremme myös sanoi, että ei haluaisi pikkuveljeä ;) Ollaan selitetty, että me ei saada hänelle pikkusiskoa- eikä veljeä ja että hän on ainoa ja kaikkein rakkain aarteemme :) Selitin hänelle myös, että varsinaista leikkikaveria siitä sisaruksesta ei tulisi. Lapsi sitten itsekin totesi, että ei haluaisi olla tuon kyseisen perheen lapsi koska niitä sisaruksia on liikaa. Huokaisee helpotuksesta aina kun mennään kotiin ja on ihanan hiljaista ja rauhallista.



Ehkä ainoa sellainen asia jossa oikein huomaa, että sisarus olis kiva on ulkomaanmatkailu! Sinne kun ei vielä tämän ikäisen kavereita voi mukaan ottaa ja silti ne kaverit on aika tärkeitä. Tosin hyvin tuokin on hoitunut kun me vanhemmat viitsitään nähdä vähän vaivaa.



Itse muistan, että olin tosi kade yhdelle koulukaverille jolla EI ollut siskoja ja veljiä! Toivoin usein, että mulla ei olis ollut siskoja tai veljiä (vaikka en tietenkään toivonut, että niille mitään tapahtuisi) joten eiköhän ne lapset aina toivo sitä mikä itsellä on eri tavalla!

Olin todella yksinäinen..



Hoidin paljon toisten lapsia.

Ja 17 vuotiaana sitten hankin oman.



Jos olisi pikkusisarus ollut, en välttämättä olisi noin nuorena lapsentekopuuhiin alkanut..

Mikä on parempi tuki aikuisena kuin oma sisarus?

Minä olen lähes päivittäin yhteydessä siskoni kanssa.

Meillä on samanikäiset lapset ja tietysti serkut ovat kuin paita ja peppu.



Yksi lapsuudenaikainen kaverini oli ainoa lapsi.

Nyt hänellä on kaksi lasta. Sanoin ettei ikinä toivoisi samanlaista lapsuutta omalle lapselleen.

Kavereita on ynm. siitä ei ole kiinni. Vauvakuumatta vain on tytöllä ilmassa.

en ole koskaan kaivannut sisaruksia, olen tyytyväinen ainokaisuuteeni. Tukea olen saanut vanhemmiltani ja kavereilta, nykyisin lisäksi mieheltäni. En koe että vanhempani olisivat olleet mitenkään erityisen itsekkäitä kun eivät hankkineet enempää lapsia, olen jutellut äitini kanssa asiasta ja minusta heillä oli ihan pätevät syyt.

miltä sinusta tuntuu ajatella omien vanhempiesi vanhuutta, siis sitä, että joudut yksin kantamaan vastuun heidän mahdollisesta hoidostaan yms. Samoin joskus tulevat hautajaiset, perinnönjako ym. kun olet ainoana lapsena hoitamassa asioita?



Ja kysyn nyt siis ihan vain siksi, kun oma lapsemme ehkä jää ainoaksi omasta valinnastamme. Noita em. asioita kuitenkin olen miettinyt hänen kannaltaan.

Meillä 2-v tyttö, joka näillä näkymin jää ainokaiseksi. Raskausaikani oli enempiä selittelemättä erittäin traumaattinen enkä usko, että pää kestäisi toista raskautta. Mieheni on onneksi samaa mieltä, koska vaikeaa aikaa oli hänellekin. Sen verran itsekäs olen tässä asiassa, että haluan olla terve ja täysjärkinen äiti tyttärelleni.

En todellakaan halua, että tyttäreni joutuu minusta huolehtimaan kun ole vanha, se on muiden ihmisten tehtävä. En oleta hänen lakkauttavan elämäänsä sen takia, että minä tarvitsen enemmän apua, siinä vaiheessa hakeudun palvelutaloon tms. Tottakai haluan pitää hänet ja mahdollisen perheensä elämässäni aina ja tiivisti, mutta varsinaiseen huolenpitoon en halua hänen ryhtyvän.

Tarkoitinkin lähinnä sitä, kun joutuu yksin PÄÄTTÄMÄÄN noista asioista, ei toki itse tarvitse fyysisesti hoitaa. Oman äitini äiti kun dementoitui (vaari oli jo kuollut), niin kyllä siinä kaikki sisarukset yhdessä pohtivat mummon hoitoa. Samoin mummon ja vaarin hautajaisjärjestelyissä yms. Mutta tietysti jos ei niitä sisaruksia ole ollut, ei niitä välttämättä osaa kaivata edes tuollaisessa tilanteessa.

Eivät nuo asiat minua mitenkään huolestuta, tai tunnu vaikeilta. Varmaan keskustelen asioista toisen vanhempani kanssa jos se on vielä mahdollista, sitten mieheni (olettaen että olemme yhdessä), ystävien, muiden sukulaisten... Toisaalta koen sen myös helpotuksena että olen tavallaan yksin noista asioista huolehtimassa, ei tule ainakaan riitelyä niiden takia. Ja perinnönjako yhdelle lapselle lienee helppoa ;)



Olen aina löytänyt tukea ja apua jos olen sitä tarvinnut, mutta olen myös sen luontoinen etten kaipaa muiden seuraa, tukea tai mielipiteitä ehkä niin paljon kuin jotkut muut.



-19

Eipähän tartte tapella sisarusten kanssa siitä miten asiat hoidetaan. Voisihan se tietysti olla pienempi taakka jos jaettaisiin 12 lapsen kesken, mutta käytännössä kuitenkin monessa tapauksessa se vanhusten hoitovastuu kuitenkin on yhden lapsen harteilla kun sisarukset ovat kaukana tai heitä ei kiinnosta tai eivät pysty asioita hoitamaan.