Mies tanssii hitaita hänestä kiinnostuneen naisen kanssa
Viikonloppuna selvisi, että mies on kesällä lavatansseissa vähän ihastunut erääseen kauniiseen naiseen, jonka kanssa on siellä tanssinut. Viikonloppuna tapasivat baarissa, ja olivat jutelleet paljon. Olivat sitten lähteneet vielä hitaille, vaikka mies tiesi naisen olevan hänestä tosi kiinnostunut. Mies oli kertonut seurustelevansa ja muuttaneensa juuri yhteen kanssani. Kun mies tuli baarista, niin seuraavana aamuna hän " ripittäytyi" mulle, että oli tanssinut hitaita, eikä hyväksyisi samanlaista multa.
Mies on muutenkin käyttäytynyt aika epäkypsästi, tuonut tänne yhteiseen asuntoon esim. kännisiä kavereitaan ilman lupaani keskellä yötä, vaikka seuraavana päivänä minulla olisi töitä.
Loukkaannuin miehelle, mutta muuten en nostanut mitään kohtausta/esittänyt mitään ukaaseja. Olisikohan pitänyt? Ollaan seurusteltu vasta 7kk ja jo nyt mies tuntuu olevan vähän muiden perään... väittää silti rakastavansa.
Kommentit (11)
Tossa vaiheessa ollaan vastarakastuneita eikä muut voisi vähempää kiinnostaa... jos ollaan rakastuneita ollenkaan.
Musta kuulostaa, että toi sun mies ei tiedä mitä haluaa eikä ole varma haluaako sut ollenkaan. Mä en kattelisi tuota.
olette olleet vasta niin vähän aikaa yhdessä. Muistan oman mieheni (oltu yhdessä 12 vuotta) alkuajoilta kuinka muut naiset roikkuivat hänessä kiinni ja mieheni ei vaan saanut kunnolla sanottu ettei kiinnosta enää. Hän ikään kuin roikotti naikkosia varuilta. Muistan eräänkin tapauksen kun hänen vanhalta satunnaiselta naistuttavalta tuli glögikutsu (asuimme tuolloin jo yhdessä). Mieheni vastasi hänelle ettei pääse, enkä minä kuulemma pitäisi kyläilystä. Sain melkoisen raivarin asiasta tyyliin: minäkö olen ainut este " glögikäynnille" , sinunko tekisi sitten mieli mennä.
Nuo muut naiset jäivät aika pian. Mutta alku meilläkin oli myrskyisä vaikkei pettämisiä ollutkaan. Kumpikin oli tottunut yksinoloon ja menemisiin..oli vähän sovittamista toisen huomioon ottamisessa.
Mutta olen kyllä ennenkin kirjoitellut tänne miehen tempauksista..
mutta sanohan tiukasti että saa asiat muuttua.
Älä loukkaannu, mutta pidä silti varasi. Älä eroa vielä, mutta itse en tilanteessasi uskaltaisi vielä 100% sitoutua tuohon, jos on noin epävarma. Tai sitten hän halusi jostain syystä saada sut mustasukkaiseksi?
satuttaa sinua. Kuka muuten viattomasta tanssimisesta kertoisi puolisolleen kehumalla vielä tanssikaveriaan kauniiksi ym? Ihan pervoa käytöstä. Ja lisää vielä, ettei sinulta sitten sallisi samanlaista käytöstä. Niinpä.
Jos vasta 7 kk takana ja mies huitelee ties missä ja kenen kanssa, on suhde kyllä tosi hataralla pohjalla. Ensimmäiset pari vuotta kun on yleensä niin kiihkeätä aikaa, ettei siinä toisia vilkuilla.
Toisaalta, onneksi löytyy aina naisia, joille tuollaisetkin äijät kelpaa.
mies on huomannut miten helppoa ja kivaa on varattunakin vehdata muiden kanssa ja nyt on tajunnut että hetkonen, mites kun tää on mulle näin helppoa niin vaimokehan saattaa myös kehitellä omia kuvioitaan. siksi kiire tunnustamaan. " mä olen nyt pitänyt tällaista peliä, mutta sulle tiedoksi että sä et saa näin tehdä koska sitä minä en hyväksyisi!"
voi omistaa toisensa. Yhdessä ollaan rakkaudesta ja yhteisestä päätöksestä. Mutta toista ei voi omistaa.
Uskollisuus kuuluu hyvään ja toimivaan suhteeseen. Voi olla, että tapauksessasi mies haluaa olla haluttu muidenkin silmissä, ja luultavasti hän on jonkin verran kiinnostunut tästä tanssikaveristaan.
Loppu jää sen varaan, mikä teidän suhde on ja kuinka rakastuneita/sitoutuneita olette.
Toisaalta tuollaisen " ripittäytyminen" kertoo siitä, että mies tunsi tehneensä väärin ja tanssiminen ei ollut hänelle mikä tahansa kokemus vaan sillä oli merkitystä. Mies ehkä hakee tukea sulta, missä mennään. Tai sitten olette myös niin hyviä ystäviä, että hän kertoo sinulle kaiken henkilökohtaisen.
ja mies tietää naisesta vaikka mitä, työpaikan, iän, harrastukset, asuinpaikan, että hän etsii miestä.. nainen oli katsonut miestä " tietyllä tavalla" ja kysellyt miehen suhteesta minuun. silti mies oli lähtenyt tanssimaan. Mies epätoivoisesti selitti, että kyllä siinä oli hajurako ja se tuntui ihan oudolta, että miksi siinä niin kävi, että yhtäkkiä hän olikin niin läheisesti tanssimassa tuon naisen kanssa. En siis ole vielä sanonut miehelle juuta enkä jaata, paitsi että minua loukkaa tuo, ja tuntuu, ettei mies oikein itsekään tiedä mitä haluaa.
-ap
Vierailija:
Millainen on suhteesi mieheesi? Onko hän ihan ok ja olette sitoutuneet toisiinne? Vai onko hän se tyyppi, josta haluat pitää kiinni, joka vie jalat altasi?
Loukkaavaltahan tuo tuntuu, että mies on jollain tapaa kiinnostunut toisesta naisesta. Mutta se ei tarkoita, että mies tekisi sen tahallaan.
Mieti lähinnä sitä, haluatko pitää miehen. Onko hän se, jonka kanssa haluat elämäsi jakaa. Siitä ehkä aukenee, miten suhtaudut häneen. Ja millälailla tunnet asemasi uhatuksi.