Niin sitä elämä pelästytti...!

Pakko kertoa jollekin ja muistuttaa samalla, että pidättehän huolta perheistänne, läheisistänne! Kerrottehan rakkaimmillenne mitä he teille merkitsevät!



Mieheni selvisi juuri työmatkalla Saksassa rajusta auto-onnettomuudesta vain ruhjeilla -kuin ihmeen kaupalla. Hän oli ajamassa autobaanaa noin 80km tunnissa kun takaa tuli mieskuski ja ohitti kiilaten aivan mieheni eteen niin, että kolhaisi mieheni ajaman katumaasturin etukulmaa. Mieheni sinkosi kaistojen välissä olevaan aitaan, kiepahti kaksi kertaa katon kautta ympäri ja päätyi kyljelleen vastaantulevien kaistalle. Luojan kiitos sieltä ei tullut ketään, silminnäkijöiden mukaan lähin auto oli noin 50metrin päässä.



Poliisi oli paikalla alle kahdessa minuutissa ja kolhinut mies saatiin kiinni paikanpäältä. Hän osoittautui aivan pöllyissä olevaksi narkkariksi, joka ei edes tajunnut ajaneensa autoa!!!!! Mieheni vuokra-auto meni lunastukseen mutta mieheni siis selvisi naarmuilla. Onnettomuudessa oli ainekset kunnon tragediaan mutta kuten poliisitkin paikanpäällä totesivat, ilmeisesti miehelläni on jokin syy elää vielä täällä maan päällä!



Olen koettanut aina muistaa olla onnellinen siitä mitä minulla on, mutta viime aikoina rakkaudentunnustukset ja kaiken ääneen sanominen ovat jääneet kyllä vähemmälle kiireen keskellä. Ehkä olen ottanut mieheni jopa itsestäänselvyytenä vaikka rakastankin häntä mielettömästi.



No, nyt kävi mielessä, että mieheni ei välttämättä olisikaan palaamassa kotiin viikon päästä vaan voisi maata ruumishuoneella... ja meillä on pieni lapsi ja olen rv35... ja nyt tuo mies olisi voitu nykäistä elämästämme tuosta vaan, yllättäen!



Kyllä pistää hiljaiseksi! Onneksi oli onni myötä ja itkua nieleskellen voin vain todeta, että muistan taas vuosia eteenpäin mitä minulla on!



Muistakaa tekin hyvät palstasisaret!



T: äiti rv35 ja poika 2v3kk