Vanhasena tekisin rikosilmoituksen (ov)
ILTALEHDESTÄ
Viestit saattavat poikia korvausvaatimuksen
20.2.2007 1:10
Paljastuskirjan viimeiseen versioon jätettiin Matti Vanhasen Susan Kuroselle lähettämiä tekstiviestejä, vaikka niiden julkaisemisesta nousikin kirjan suunnitteluvaiheessa kohu.
Seksiä virka-asunnossa
Susan kertoo suhteen salat
Oikeusministerinä ja oikeusasiamiehenä toiminut Jacob Söderman totesi jo ennen kirjan julkaisua, että viestit voivat rikkoa lakia. Samaa mieltä hän on yhä edelleen.
- Olen nähnyt osan viesteistä ja sellaisia rajatapauksiahan ne ovat. Minä en voi toimia tuomarina tässä asiassa, mutta Matti Vanhasen kannattaa pohtia pitkään asianajajansa kanssa mahdollisia oikeustoimia, Söderman sanoo.
Södermanin mukaan julkaistu tekstiviesti rikkoo lakia, jos Vanhasen kokee itsensä julkaisun vuoksi loukatuksi, ja jos pääministeri joutuu sen takia julkisen halveksunnan kohteeksi.
- Korvausvaatimuksesta voi sen takia päättää ainoastaan Matti Vanhanen itse.
Kuronen kuvailee kirjassa myös vierailujaan Vanhasen kotiin. Hän kuvailee muun muassa pääministerin lasten käytöstä yhteisten ruokahetkien aikana.
- Tämäkin on asia, johon Vanhasen kannattaa tutustua. Jos kerrotaan Vanhasen kotona tapahtuneita, yksityiseksi tarkoitettuja asioita esimerkiksi lapsista, voidaan olla lain rikkomisen puolella.
Samoilla linjoilla on myös oikeustieteen tohtori Ari-Matti Nuutila. Hän ei halua tarkasti eritellä mahdollisia lakia rikkovia kohtia, koska ei ole lukenut koko kirjaa.
- Matti Vanhasen yksityisyys on alentunut hänen asemansa vuoksi, mutta hänen lapsensa ja esimerkiksi ex-vaimonsa Merja Vanhanen nauttivat täyttä yksityisyyden suojaa.
Myös Kurosen seksipaljastukset voivat olla lain vastaisia.
- Jopa johtavan poliitikon sukupuolielämä on kokonaisuudessaan hänen yksityisasiansa.
Kommentit (5)
Voin näyttää kaikki saamani kirjeet ja viestit ihan kenelle haluan. Se on oma asiani, mutta moraalini ei antaisi myöden alkaa niitä julkisesti levittää. Ne ovat omiani kun olen ne saanut. Lähettäjän on syytä huomioida se jo ennen kirjoittamistaan, että ne voivat päätyä mihin vain, ihan vastaanottajan mielihalujen mukaan.
Kuronen on itse asiassa hyvin ajan hermolla ollakseen noin vanha. Nykyisin kaikki suhteiden pienimmätkin yksityiskohdat selvitetään ystäväpiirissä ja panokuvat julkaistaan netissä ja jaetaan osoitetta kavereille katsottaviksi. Onneksi sain itse niin kovan kotikasvatuksen, ettei tulisi mieleenkään alkaa levittelemään kahdenkeskisiä asioita. Se moraali joko löytyy korvien välistä tai sitten ei. Nykynuorilla ei ainakaan löydy. Kaikki vaan jakoon.
Joskus huvitti kuunnella vierestä kun pojat selvittivät tasan tarkkaan miten opiskelukaverini värisee naidessa (+ muut yksityiskohdat) ja pojat ihmettelivät mitä se tarkoitti. Lievästi hymyilytti kun näin hetken kuluttua naimatavoistaan kuuluisan tytön luokan oven edessä. Teki mieli sanoa, että kerro nyt poikaparalle miksi teet niin ja näin sängyssä, ettei sen tarvitse kaikilta koulun pojilta kysyä mitä ihmettä on tekeillä.
Oikeustoimien myötä Susan saisi vain lisää julkisuutta. Voisiko olla niin että pöly laskeutuisi nopeammin jos Vanhanen antaa asian olla?
Toisaalta pitäisi asettaa rajat ja osoittaa Susanin kaltaisille ihmisille ettei julkisuus velvoita olemaan julkista riistaa.
pelottaakohan muita julkkiksia, että jos niidenkin exät ottaa kurosesta mallia?! siinä mielessä olisi kyllä hyvä, että vanhanen tekisi rikosilmoituksen, ja tähän saataisiin selvyys, mitä saa julkistaa ja mitä ei...
Kekkosen kirjeetkin on julkaistu kirjana jne.
tuota harakkaa kuin koira veräjästä. Todella hienosti VAnhanen on kyllä osannut olla kommentoimatta tuota juttua mutta nyt toivottavasti tekee sen rikosilmoituksen.