EI seksiä hääyönä. Olenko ainoa? ;)
Juhliminen vei mehut sekä minusta että miehestä niin, että kaaduttiin suoraan sänkyyn kun päästiin hotellille, ja nukahdettiin samantien :D No, joka osa miehestä oli jo ennestään tuttu.
Kommentit (6)
Mekin oltiin ihan hyydähtäneitä ja jotenkin kun tiesi, et nythän sitä seksiä " pitää" olla, niin eipä juuri huvittanutkaan :)
Otettiin juhlapaikalta kaikki onnittelukortit ja vieraskirja mukaan ja lueskeltiin niitä vielä yöllä ja henuuteltiin. Aamulla sitten sauna ja seksiä. Enpä tuntenut tai tunne edelleenkään että olisin kauheasti jäänyt jostain paitsi.
Poison Ivy
Nykyaikana toi hääyön merkityskin sekseineen on vähentynyt, kun useimmat asuvat jo siinä vaiheessa yhdessä.
lähdettiin häistämme vasta 5.30:) aamulla sitten herättyämme rakasteltiin:) meidän viimeset vieraat lähti vasta 10aikaan aamulla, meidän vanhemmat jäi niitä vielä viihdyttään kun itse lähdettiin:) tarkotuksena olikin juhlia koko yö:) itse join yhden siiderin, eikä mieskään huonossa kunnossa ollut, mutta aamuseksi tuntu silti paremmalta vaihtoehdolta, vaikka melko aamuahan toi meidän nukkumaanmenoaikakin jo oli:D
Oli sen verran rankka päivä ja olihan tuota jo tullut tehtyä...
Me oltiin anoppilassa yötä, vauva nukkui meidän keskellä ja vielä sairastuin sitten yöllä keuhkokuumeeseen, että terve vaan :)
Tutut tunnistaakin jo tän säälittävän tarinan :D
Mä olisin jaksanut, mutta ukko ei.
Aamulla sitten harrastettiin :)