Miten vapaan suhteen voi päättää ja palata normaaliksi?

sai tapailla muita ja sai suudella ym. eli sellaista pientä säätöä, mutta sänkyyn ei saanut mennä :-) Olemme olleet nuoresta saakka yhdessä mieheni kanssa ja tällainen vaihe oli minulle tarpeen. Jotain kolmenkympin kriisiä se oli. Ihan hauskaa aikaa eikä mielestäni mitenkään vahingoittanut suhdettamme, päinvastoin. Nyt kuitenkin se vaihe on lopetettu. En usko että sänkyynkään meno toisen kanssa voi pilata hyvää suhdetta joka on vankalla pohjalla. Paitsi jos löytää paremman...

Kysyittekö kenennkään asintuntijan esim. perheneuvojan apua? Ette varmaankaan.



Millä logiikalla oletit/te, että sivusuhteet toisivat teitä keskenään lähemmäs? Vai oliko itselläsi mielessä, että näin voit turvallisesti kokeilla kantaako maa aidan takana ja sitten hypätä sinne pysyvästi? Harmi kun näyttää käyneen niin, että miehesi on löytänyt uuden kumppanin ja sinä jäät nyt nuolemaan näppejäsi.



Tuskinpa luopuu ainakaan kovin helpolla saavuttamistaan eduista. Luopuisitko itse, jos olisit löytänyt sen unelmiesi miehen josta olet aina haaveillut?

Todennäköisesti joudut pistämään hänet valitsemaan joko tai eli joko lähdet tai sitten muut suhteet loppuu. Mietin vain, että kun hän on luvallasi saanut käydä aidan toisellakin puolen, mikä estäisi häntä käymästä siellä vastakin (ajattelee, että kyllä se vaimo ymmärtää, kun ymmärsi silloinkin).

Meillä on yhteiset lapset, eli sen puolesta olisin valmis yrittämään.



Ja idea tästä vapaasta suhteesta oli yksin minun, kun elämäntilanteeni tuolloin oli sellainen, että pitkän kotonaolon jälkeen työpaikalla alkoi olla vähän säpinää, ja halusin vain vähän vaihtelua väljähteneeseen avioliittooni, jossa ei enää juuri hellyyttä ollut ja mieskin tuntui suurinpiirtein veljeltä. Ehkä kolmenkympin kriisilläkin on osuutensa asiaan. Ilmeisesti kuitenkin mieskin oli halukas kokeilemaan kun tähän kerran suostui...Eikö tästä todella teidän mielestä voisi palata, ja aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä?



ap

mutta töitä se vaatii ja usein jotain parisuhdeterapiaakin. En usko, että ihan olankohautuksella ja unohtamisella tuo rajan toisella puolella käyminen kuittaantuu. Mutta kun panoksena lapset, niin tehkää kaikkenne. Asia riippuu siitä, miten mies näkee avioliittonne tulevaisuuden.

Näin olen sen ymmärtänyt, että Esa Saarinen kokeili tätä vaimonsa kanssa 70-luvulla ja Karolyn Garam myös vaimonsa kanssa silloin aikojen alussa. Molemmillahan on ollut pitkä avioliitto takana ja tämä avoin suhde on liittynyt niihin alkuaikoihin. En tiedä, miten he tästä ovat päässeet normaaliin avioliittoon, mutta ainakin vuosia ovat yhdessä olleet.

Onhan se aina mahdollista, ettei hänkään ole tyytyväinen kokeiluun. Mutta joka tapauksessa, jos ette voi siitä avoimesta suhteesta keskenänne keskustella, niin se ei todellakaan ollut ratkaisu teidän ongelmiin alunperinkään.

Vaan lähinnä sitä, että voi vapaasti toteuttaa seksuaalisuuttaan muidenkin partnerien kanssa kuin omansa, kuitenkin omasta liitostaan huolehtien ja sitä priorisoiden. Teillä on jääneet selvästi säännöt sopimatta, sillä moinen sopimus pitäisi voida purkaa ilman mitään vatvomisia, mikäli toisesta alkaa tuntua pahalta. Säännöt ovat olennaisia, sillä vapaus tuo myös lisää vastuuta esimerkiksi vahinkoraskauden sattuessa.



Nyt voi sitten olla liian myöhäistä, kun miehelläsi on siis oikea suhde.

Ehkä se vapaa suhde -kokeilu oli monen asian summa: Olin kolme vuotta kotona, ja töihin palattuani huomasin, miten mahtavaa se on kun on jotain muutakin kuin vaan leikkipuisto. Myös vastakkainen sukupuoli alkoi töissä osoittaa kiinnostustaan minua kohtaan, mikä tietysti imarteli miua ja minut tuntemaan itseni naiseksi. Samalla tietysti rupesin ajattelemaan, miten huonosti minulla ja miehelläni ooli mennyt, en yksinkertaisesti nähnyt hänessä mitään hyviä puolia, tuntui kuin olisin elänyt usvassa.



Siksi halusin kokeilla milta tuntuisi olla toisen kanssa (ja kivaltahan se tuntui - seksi oli aivan mahtavaa). Halusin myös antaa miehelleni saman oikeuden, kun en hänen kanssaan seksiä halunnut enää harrastaa... Nyt en vain enää ole varma tunteistani. En osaa sanoa rakastanko miestäni, ehkä takaraivossani painaa, mitä hän on tehnyt vaikka itselleni sen suonkin, en tiedä...eroaminen olisi siinä mielessä hyvä idea, että silloin, jompi kumpi voisi tosisaan panostaa uuteen suhteeseen, joka ehkä olisi onnellesempi, mutta taas eromaisen tuomat muut ongelmat kuten lasten perheen hajoaminen, kodin myyminen/muuttaminen, taloudellinen peävarmuuskin painavat vaakakupissa. Mihinöhän asti oikein sitä omaa onneaan kannatta tavoitella ja missä vaiheessa siitä olisi syytä vähän tinkiä? Kuullostanko itsekkäältä, jos halusin vain hakea sitä hyvää oloa, mitä mieheni kanssa en saanut?



ap

teidän ehkä kannattaa oikeasti hakea ulkopuolista apua tilanteeseen. tuo sama tilanne tulee nimittäin sinulla toistumaan, et voi aina ratkaista asiaa hyppäämällä vieraaseen sänkyyn!

oikein koskaan voi olla varma suostuuko kumppani systeemiin omasta vapaasta tahdostaan, vaiko siksi ettei eroamisen lisäksi oikein ole muita vaihtoehtoja. Minua loukkaisi julmetusti, jos mieheni ehdottaisi jotakin tuollaista ja mikäli uusi petikaverikin olisi jo valmiiksi katsottuna, kuten sinulla. Kuinka hölmö oikein olet ap?

Myönnän, että mieheni ehkä enemmän tai vähemmän pakotettuna tuohon vapaan suhteen järjestelyyn suostui. Toisena vaihtoehtona ei mielestäni ollut kuin ero. Komeana miehenä hän kyllä vastaavasti naisseuraa saa ja saikin, ettei siinä mielessä jäänyt kärsimään.



Nyt vain tuntuu, että jotain " lopullista" , josta ei ole enää paluuta on tapahtunut. Enkä osaa sanoa teinkö elämäni virheen. Toisaalta haluaisin elää onnellisena perheenä, mutta läheisyyttä miehelleni en oikein pysty antamaan kun se tuntuu niin vieraalta, mutta toisaalta en haluaisi kohdata kaikkia niitä realiteetteja, mitä ero toisi mukanaan (yksinhuoltajuus, taloudellinen ahdinko). Sitäpaitsi pelkään, että repsahdan uudelleen, kun joku mukava mies osuu kohdalle. En siis voi olla varma itsestäni, että osaisin elää enää kunnolla avioliitossa. Kai se sitten olisi terapian paikka. Ja tiedän, olen huono ja itsekäs ihminen ja luultavasti myös huonolla itsetunnolla varustettukin...



ap