Paskamainen paikka... perhekriisi, kaipaan neuvoja!
Meillä on reilu vuoden päivät mennyt huonosti. On ollut hyviä päiviä mutta suurimmaksi osaksi aika on mennyt neuloilla istumiseen kun äijä räjähtelee ja rähisee. Meillä on kaksi vuotias tytär ja pelkään että mies alkaa käymään meihin käsiksi(vielä ei ole muuta kuin tavaraa lennellyt).
Joku kuukausi sitten pätin mielessäni että seuraavan kerran kun mies menettää malttinsa, eroan hänestä(olen kyllä maininnut asiasta joskus hänelle, että ero tulee). Tänään se sitten räjähti oikein kunnolla, huusi tytölle " pidä säki turpas kiinni" ja lähti paiskimaan ovia. Tyttö siis nyyhkytti aikaisempaa huutamista.
Puhumaan en enää edes lähde yrittämään, mies on tähän mennessä pyytänyt minua olemaan hiljaa silloin kun sillä on huono päivä, ongelmia ei osata selvittää koska mies ei osaa kertoa mikä sitä vaivaa(kysymällä pahennan vain tilannetta). Terapiassakin se kävi, eipä auttanut.
Kannattaako mun tällaisen takia erota(3v. suhteesta), en rakasta miestä, en tiedä ollaanko edes ystäviä enää. Tyttären takia haluaisin että perheessämme on mies. Kunpa olisi tasapainoinen sellainen...
En vaan jaksais enään ympäröidä itseäni ihmisillä jotka murjottaa ja huokailee jatkuvasti, eikä osaa puhua ongelmistaan.
Osaisko joku kertoa omakohtaisia kokemuksia, neuvoja? Kiitos!
Kommentit (37)
Nyt alan vaan tulemaan siihen pisteeseen että riittää. Jossain vaiheessa on kai pakko ajatella omaakin mielenterveyttä?
jos miehesi vihanpito, huutaminen ja agressiivinen käyttäytyminen hallitsee teidän elämää, et uskalla sanoa mitään pelkäät, jaaikuisen tulisi kyllä tajuta ettei lasta pelottele ja sille huuda noin vaikka itse olisi vihainen.
ei kuullosta ihan normaalilta sun miehen vihan puuskat, erosin its miehestä joka alisti henkisesti, suuttui esim. jos joku kaverini soitti heti kun tultiin kotiin, koneellla aén voinut olla ollenkaan, siitä tuli ongelmia, pikku hiljaa hallistsi ja määräili elämääni yhä enemmän, kuvitteli että mulla muita miehiä, mitä todellakaan ei ollut.
saattoi olla pari päivää möksönä tyhjästä, kaikki vain paheni ,kävi kerran käsiksi minuun, huusi lapsille, toisen kerran kun teki sen, laitoin pihalle, oli tosi pelottavaa ja ahdistavaa.
mieti nyt vielä jos olisi jotain mahdollisuutta että miehesi voisi muutua, mutta ei hyvältä kuulosta... tsemppiä :))
Eikö lapsen kannaltakin olisi parempi olla sitten vaikka ilman sitä miestä perheessä, kuin että on isä jota joutuu pelätä? Lapsi on vielä pieni, löydät varmasti vielä kunnon miehen teidän perheeseen.
Ja tyttäresi tarvitsee turvaa, ja hänellä täytyy olla oikeus näyttää tunteitaan, ja itkeä ilman pelkoa siitä, että vanhempi raivostuu. Vaikea sitä tilannetta on korjatakaan jos ei miehelle edes saa puhua ettei ärsyynny. Oletettavastikaan mies ei suostu parisuhdeterapiaan? Mikäli näin on, niin tilanne tuskin tuosta muuksi muuttuu. Voimia!
Toi erilleen muuttaminen edes hetkeksi aikaa olisi kyllä hyvä vaihtoehto, yhteishuoltajuudella ja suhteen korjaavalla astenteella. Kiitos rakentavista kommenteista! :)
Kerro hänelle rehellisesti miltä sinusta tuntuu. Älä kuitenkaan keskity syyttelyyn (saa miehen vain puolustuskannalle) vaan kerro nimenomaan omista tunteistasi, niissä sinä et voi olla " väärässä" ja hänen on pakko ottaa sinut tosissaan. Jos tilanteeseen ei yrityksestäsi huolimatta tule muutosta niin kyylä sinun kannattaa erota.
ne kaksi vuotta ennen tätä huonoa kolmatta? oliko mies alusta asti ihan hirviö? ja mitä ihmettä sitten menit hänen kanssaan yhteen?
jos mies olikin ihan hyvä ihminen aiemmin, on täysin käsittämätöntä tyssätä suhde heti kun kriisi on päällä. ei sillä tavalla ikinä pitkää suhdetta synnykään.
ennen sitä oli mukava ja avoin ihminen. vuoden ollut paskamaista elää saman katon alla.
jos mies on ollut kiva ihminen ennen kriisiään, on tosi törkeää jättää tämä heti kriisin tullen. entäpä jos hän tekisi saman sinulle?
koitahan nyt selvitellä asiaa ja SITOUDU suhteeseenne.
mies on sitä laatua, joka ei viihdy perhe-elämässä, kun vittumaisuus oli alkanut lapsen syntymän jälkeen. Silloinhan ero saattaisi olla miehelle PALVELUS eikä törkeä teko. Ehkäpä mies jopa odottaa, että vaimo hänet jättäisi.
Vierailija:
jos mies on ollut kiva ihminen ennen kriisiään, on tosi törkeää jättää tämä heti kriisin tullen. entäpä jos hän tekisi saman sinulle?
koitahan nyt selvitellä asiaa ja SITOUDU suhteeseenne.
Pinna on lyhentynyt ja muutenkin taitaa kärsiä jonkinmoisesta ikäkriisistä, jota yrittää sitten paikata alkoholin avulla ja sehän se vasta lisää ärsytystä, kun krapula iskee...
No, minä rakastan miestäni ja yritän nähdä hänessä niitä hyviäkin puolia, tänä syksynä taisi jopa tunnustaa, että kärsii kaamosmasennuksesta ja siksi on niin huonotuulinen. Joten ajattelen vaan, että olen luvannut hänen kanssaan kärsiä ne huonotkin ajat, kyllä niitä hyviä päiviä myös on. Tää nyt vaan kuuluu tähän elämään tämäkin. Miehet on yleensä huonoja puhuman tunteistaan tai ylipäätään puhumaan mistään, joten hirveästi en ala häneltä tivata, miltä nyt tuntuu, kun se vaan lisää ärsytystä. Ja pahinta mitä voi tehdä on mennä mukaan siihen samaan tunnetilaan, itse yritän niinä päivinä keksiä itselleni ja lapsille hauskaa tekemistä tai ajateltavaa. Tsemppiä vaan, teitpä mitä vaan.
Isäksi (ja äidiksi) kypsyminen henkisesti vie jokaisen ihmisen kohdalla oman aikansa, toiset ovat siihen valmiita heti, toisilta vie aikaa enemmän ja jotkut eivät siihen totu ikinä.
kannattaisiko sitä sitten kysyä? aika harva kuitenkaan sopeutuu suorilta käsin perhe-elämään, joillakin se voi olla myös todella vaikeaa. ei sekään ole syy katkaista suhdetta jos miehellä on halua kasvaa isyyteensä.
Eihän se isää pois tyttären elämästä sulje, vaikka olisikin eri osoitteet. Sitä paitsi yhteen voi aina palata, jos alkaa tuntua siltä.
Voimia.
Eiköhän olisi ap aika puhua asioista ihan suoraan niiden oikeilla nimillä. Ilmoitit itsekin ettet rakasta miestä ettekä ole edes ystäviä. Luonnollisestikaan et siis halua enää asua hänen kanssaan vaikka tilanne muuttuisi kuinka ruusuiseksi, ja nyt etsit vain yleisesti hyväksyttävää syytä erota.
Mietitäänpä. Miehen henkilökohtainen kriisi, masennus, oli mikä oli, ei ole riittävä syy (siis jos pelkäät ympäristön tuomiota). Mies tuskin tulee koskaan vetämään sinua turpaan jos ei vuoden sisällä ole sitä tehnyt, minkä johdosta kyllä sinuna arvostaisin häntä edes hitusen. Huonolta näyttää.
Olisiko mahdollista, että miehesi oireilee ihan surkean liittonne vuoksi? Plus tietenkin lapsen syntymän, aika moni mies tuntuu saavan ensimmäisestä lapsesta aikalailla näppylöitä, vaikka kuinka lasta rakastaisi. Jos päädyt eroamaan miehestä, toivon lapsesi vuoksi, ettet ilmoita suureen ääneen syyksi sitä että mies on itse paholainen jos ei hän kerran ole. Parempi on jos uskallat tunnustaa että plörinäksi meni, rakkaus kuoli, kasvettiin erilleen ja blaa blaa.
ap:n suurin ongelma lienee nyt se, ettei hän rakasta miestään. Normaaliin yhteiselämään kuuluu kriisitkin ja niistä selviytyminen vain vahvistaa suhdetta. mutta jos ei ole rakkautta, ei ap:lla ole kyllä varmaan minkäänlaista halua tukea tai edes sietää miestään.
mutta naurettavaa minusta on erota ensimmäisen kriisin tullen. Anna nyt miehellekin vähän aikaa koota itsensä.