Mitä teen 5-vuotiaan kanssa kun ei suostu menemään mihinkään kerhoon?
Olen äitiyslomalla ja nyt rupeaa hermot menemään 5-vuotiaan pojan kanssa kun ei suostu menemään yksin mihinkään kerhoon tai harrastukseen. En kestä, että koko ajan roikkuu minussa kiinni ja kyselee koko ajan jotain. äärghh. Onneksi suostuu mummolassa olemaan yökylässä silloin tällöin, mutta haluaisin jonkun viikkorytmin tähän, että saisin joskus hengähtää. Asiallista palautetta kiitos :)!!
Kommentit (5)
Sellaiseen voisit mennä kummankin lapsesi kanssa.
Meillä meni parisen kuukautta niin, että esikoinen halusi myös olla kotona kylki kyljessä.
Ja niitä kerhoja yms. ei missään tapauksessa kannata käsitellä niin, että ne olisivat keino päästä hänestä eroon, vaan jotain, joka on nimenomaan hänelle jotain spesiaalia ja tärkeää, vaikka äidille tuleekin ikävä! Ja yrittää saada muutkin kehumaan kerhoa ja ihastelemaan sitä, miten iso ja pärjäävä poika on, kun sellaisessa käy.
Vai onkohan kyse siintä kun on vauva tullut. Kaipaa kuitenkin kavereita.
ja tykkää uusista jutuista, mutta todellakin eka syksy (noin kolme kuukautta) vauvan tulon jälkeen meni ihan kotona kökkimiseksi.
4
saamaan kaverikontakteja ja opettelemaan ryhmässä toimimista! Jos ei jää sinne, niin sitten teet töitä sen eteen, että jää. Kyllä noin iso poika varmasti ryhmään sopeutuu. Toki alku voi olla hankalaa, jos ei ole tottunut olemaan ilman äitiä.