Lue keskustelun säännöt.
Kompleksi :(:(:(:(
11.01.2007 |
Mulla on ongelmia suhtautumisessani itseeni. Olen mielestäni tyhmä ja vähän yksinkertainenkin. En osaa mitään hyvin. Kotona ollessani lapsi kuulin monesti ettei minusta ole mihinkään. Minulla ei ole ammattia, olen käynyt kouluja mutta lopettanut kaikki kesken. Ainoa ala joka kiinnostaa on sellainen mihin en koskaan voisi päästä, en ole siihen riittävän hyvä vaikka jotkut mua kehuukin mutta en suurimmassakaan unelmissani usko että musta koskaan tulee sellaista...
Haen huomiota erilaisilla teoilla. nuorempana kapinoin kaikkea vastaan. Nyt kahden lapsen äitinä en enää niinkään mutta tykkään olla huomion keskipisteenä joka paikassa. Siis haluan että mut huomataan ja teen sen eteen kaikkea, typerääkin. Toisaalta taas mua ei muiden mielipiteet kiinnosta vaan teen niinkuin huvittaa.
Olen aina ollut kriittinen ulkonäöstäni ja se on vain pahentunut lasten jälkeen. Mielestäni löysää nahkaa roikkuu joka puolella vaikka olen ihan normaalipainossa. Tissit ovat olemattomat lätkät ja yököttää katsoa peiliin. Heitin juuri kaikki vanhat rintsikat menemään kun tuntui että hukun niihin. Tuntuu että kaikki kaverit ja tutut ovat kauniimpia kuin minä ja kaikilla on isommat bosat.
Mies kyllä rakastaa ja haluaa minua mutta kaaliini ei millään mahdu että mukamas voin olla seksikäs. Seksielämämme toimii hyvin, kokeilemme paljon uusia juttuja sillä saralla ja mieskin on tyytyväinen.
Juon alkoholia muutaman kerran viikossa ja aloitin pitkäaikasen tauon (4v) jälkeen tupakoinnin uudelleen. Aina pari olutta ottaessani elämä näyttää taas valoisammalta. Kännejä en juo kuin todella harvoin.
Sitten taas tuntuu että olen huono äiti vaikka yritän kaikkeni että lapsilla olisi hyvä olla. Leikin ja kannustan. Siivoan usein kotiamme jotta täällä olisi siistiä muuten tulee ahdistava olo. En uskalla luottaa keneenkään paitsi mieheeni. Hänkin on paljon poissa kotoa, reissuhommissa toisella puolella suomea.
Mikäköhän mulla on vikana?
kiitos jos joku jaksoi lukea loppuun, tuskin tälläisen luuserin elämä kovin montaa kiinnostaa...
Kommentit (9)
Ihan eka neuvo: se olut pois, vaikka kuinka sillä hetkellä tuntuisi, että elämä on kivempaa, alkoholi on masennuksen suurin syy Suomessa.
Ja sitten, ryhdyt aktiivisesti hakeutumaan sinne unelma-alallesi, ei sinua sieltä pois pidä mikään muu kuin se, että pelkäät epäonnistuvasi. Ja kiikkustuolissa vanhainkodissa saattaa ruveta korpeemaan tuokin. Ja mitään ei ole tehnyt, jos ei ole jotain mokannut, sanoin mun eka pomoni ja oikeessa oli! Eli epäonnistumisia tulee vaan, kun tekee asioita. Niitä ei kannata vältellä. Ja sitten elämänpiiriä suuremmaksi, harrastuksia, liikkumista, ystäviä, ukko kotiin useammin. Kun sulla on tekemistä ja menemistä, et ehdi omaa surkeuttasi neljän seinän sisällä pohtia. Ja itsetuntokin paranee, kun huomaat että pärjäät ja sinusta pidetään. teille kotiin sitä ei kukaan tule sulle näyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elät ihan tavallisen hienoa elämää kuten minäkin! Aloita uusi harrastus, mene kouluun josta haaveilet! Olisiko kosmetologin ammatti mieleesi jos tykkäät pitää itsestäsi huolta?
Siivous on ok, silloin on mukavampi mieli. Soita vanhoille kamuillesi tai pyydä jotain uudenpaa tuttuasi kanssasi kahville!
Voimia arkeen!!
Mulla ei oikeen ole ystäviä. juuri luottamuspulan vuoksi kai ja tuntuu että kukaan ei pidä minusta omana itsenäni ja aina täytyisi vetää roolia. uusi harrastus kuulostaisi mukavalta mutta en oikeen saa koskaan hoitajaa lapsille. Isovanhemmat asuvat kaukana ja täällä samalla paikkakunnalla ainoastaan mun serkku joka sekään ei ota lapsia edes tunniksi vaikka olen monesti pyytänyt esim. lääkäriin menon vuoksi.
Kiva kuulla etten oo ihan ainoa. Välillä tuntuu että olen maailman epäinnistunein ihminen mutta kun katson lapsia, tajuan että oon yhden asian edes saavuttanut, äitiyden.
Kaikilla muilla tuntuu olevan ammatti ja hyvä työ. Tunnen itseni aina ihan tyhmäksi jos kysytään ammattia jne.
En oikein koskaan juuri pääse minnekään eikä ole kontakteja muihin ikäisiini ihmisiin. Ikävöin koko ajan miestäni ja " lomilla" hän tapaa myös ystäviään joten silloinkin olen paljon yksin.
ap
Ei millään pahalla mutta aikamoiselta luuserilta kuulostat ja itsetuntos on pyöree NOLLA! hanki elämä ap!
Kirjoitat, että sinulla on ongelma... Siis sinä tiedät, että olet enemmän kuin nolla.
Sinusta tuntuu, että kaikki ovat kauniimpia kuin sinä... Siis tuntuu, mutta tiedät, että niin ei ole.
Haluat olla huomion keskipisteenä... Se, joka oikeasti ajattelisi olevansa muita huonompi tms ei todellakaa tyrkkisi itseään mihinkään valokeilaan.
Minä sanon, että olet vain huomionkipeä. Haluaisit saada koko ajan kehuja kuinka hyvä, kaunis, ahkera, älykäs olet. Näitä tyhjän ruikuttajia on ihan tarpeeksi.
Tosin tämä on vain minun mielipide enkä oikeasti sinua tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja nyt olen nelikymppinen (tänä vuonna täytän...hoh!)
Paljolti uskoisin, että se liittyy ikääsi. Uumoilen, että olet vähän päälle 20-vuotias?
Itselläni oli ainakin " ANGST" noin 35-vuotiaaksi...
Ensimmäinen askel on, että ymmärrät, että kaikki median vaatimukset esim. työuran suhteen ovat todella yläkanttiin asetettuja! Normaalissa työssä pärjää ihan taviksenakin, usko pois! Esim. itse olen opettaja, ja ihan kuule terveen järjen tiedoilla ja omana itsenäni loppujen lopuksi siellä mennään...
Mut kuule psykoterapia on oikeasti todella hyvä apu. Itse pääsin kerran sinne työterveyshuollon kautta, ja ystävällinen terapeutti antaa mun nyt jatkaa todella hyvällä alennushinnalla 35 e/tunti.
Niin, että mitä ajattelet opiskelusta?
Itse sain siis lapseni 20-vuotiaana. Eikä todellakaan ollut mitään opiskelupaikkaa silloin! Mut kuitenkin ajattelin, et akateeminen loppututkinto kannattaa opiskella, koska silloin sekä mulla että mun lapsella olisi parempi tulevaisuus!
Ja niin kävi! Tosin olihan sen rankkaa laittaa pieni vuoden ikäisenä hoitoon...voi, sydän itkee vielä...
Mutta se nuori on nyt abi joka on jo kirjoittanut 3 c:tä ja yhden m:n ja aikoo oikeustieteelliseeen!!
Ja uskon, että äitinsä tsemppi aikoinaan aiheutti myös hänessä kunnianhimon...
siis on yksinhuoltajia ja yksinhuoltajia...onhan maamme presidenttikin yksinhuoltaja!
TSEMPPAA ja lähde opiskelemaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi alkaa opiskella. En halua viedä näin pieniä lapsia vielä hoitoon. Ja mies tykkää että olen kotona lasten kanssa.
ap
Ainoo ero on, että kouluni olen käynyt ja olen unelmieni työpaikassa.