Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oma mies ärsyttää
26.06.2006 |
Kirjoitan tähän, kun ei ole muuta paikkaa, mihin keksisi valittaa. Mieheni on tasainen ja kiltti, mutta usein hän silti onnistuu ärsyttämään mua. Hän antaa jämptin kuvan itsestään, mutta se on harhaa. Usein hän kuitenkin todellisuudessa menee siitä, mistä aita on matalin.
Ennen lapsemme syntymää ajattelin sinisilmäisesti, että lapsi jotenkin sitoisi meitä lähemmäs toisiamme, koska vauva olisi meille yhteinen projekti ja kiinnostuksen kohde. Todellisuudessa se on ollut ja pysynyt lähinnä mun projektinani. Mieheni ei tietenkään myönnä tätä. Nyt lapsemme on jo aika iso, koulussakin jo.
Miehelläni on erikoinen uskomus, että asiat sujuvat yleensä parhain päin, vaikka asialle ei mitään tekisi. Esimerkki: lapsellamme todettiin atooppinen iho jo vauvaikäisenä. Silloin tehtiin allergiatestit eikä mitään allergioita löytynyt. Mieheni johtopäätös: lapsi nyt vain on tuommoinen eikä asiasta kannata kummemmin välittää.
Oikeanlaista hoitoa iholle oli vaikea löytää ja se vaati useita lääkärikäyntejä ja tarkkaa ohjeistusta. Olen itse henkisesti niin heikko, etten jaksanut sitä prosessia yksin vetää, koska en saanut mieheltäni tukea, vaan lapsen mummo kerran tuskastui tilanteeseen oikein kunnolla ja käytti muksumme yksityislääkärissä.
Se olisi ollut oikeastaan minun ja mieheni tehtävä juttu, mutta kun mies suhtautuu kaikkeen niin filosofisesti ja minä en jaksa enkä usko ilman tukea, niin homma jäi mummolle, joka oli lopen kyllästynyt siihen, ettei lapsen kuvia kehdannut lähettää kellekään, kun muksun iho oli aina niin huonossa kunnossa.
Yhtä saamattomia olimme mieheni kanssa silloinkin, kun lapsi parivuotiaana kärsi pahasta ummetuksesta. Silloinkin mies kuittasi asian sillä, että hänellä nyt vain on tuo ominaispiirre eikä asialle mitään voi. Mummon kanssa sain asian jotenkin hoidettua, käytimme lapsen erikoislääkärillä, jne.
Mieheni on kodin ulkopuolella sangen aktiivinen ja seurallinen ja todella jämptin oloinen. Olen näköjään itse niin heikko, että olisin tarvinnut puolison, joka on enemmän läsnä kotielämässä ja lapsenhoidossa ja jämpti kotonakin. Joskus ajattelen, että meidän pitäisi erota, sillä minun olisi sittenkin helpompaa olla yksin vastuussa kaikesta. Nyt hämää, kun puoliso, jonka pitäisi olla kumppanini ja tukeni, ikään kuin estää toimimista ja lisää epävarmuuttani.
Kommentit (5)
Pikkaisen tuntuu siltä että elämäsi pyörii pelkästään lapsenne ympärillä. Jaa välillä edes vähän huomiota iskälle, tulet yllättymään vaikutuksesta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko tämä ehkä sittenkin tavallista isän käytöstä? Lapsethan ovat perinteisesti olleet äidin vastuulla. Onko omat odotukseni liian suuret? Olen kuitenkin kuullut semmoisistakin isistä, jotka ovat kiinnostuneita lastensa terveydestä ja viettävät vapaaehtoisesti aikaa lastensa kanssa. Ovatko he vielä nykyisin poikkeuksia?
Eilen sattui edellisiä esimerkkejä mitättömämpi tapaus, mutta sekin oli aika kuvaava ja ilmensi luonne-erojamme. Lapsi oli illalla kavereiden kanssa ulkona ilman avainta. Rapun ovi menee tiettyyn aikaan lukkoon, joten soitin lapselle ja komensin hänet kotiin hyvissä ajoin. Muksu ei totellut ja oven lukitusaika meni umpeen. Pyysin miestäni soittamaan lapselle seuraavaksi ja huolehtimaan hänet kotiin. Mies sanoi, että selvä, hän hoitaa homman. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, hän jatkoi loikoiluaan entiseen tapaan.
Omat vanhempani olisivat tuossa tilanteessa jo kiireen vilkkaa soittaneet minut kotiin, jos lapsi olisin ollut minä. Mies vain lepäili tyynenä. Minulta meni hermot ja kysyin, milloin hän aikoo hoitaa homman. Hän sanoi vain, ettei häntäkään lapsena tarvinnut kotiin kehottaa ja että hän itse oli vastuussa kotiintulostaan. Sanoin, että minun hermoni ei kohta enää kestä ja voisitko jo soittaa ja katsoa, että lapsi tulee kotiin. No, sitten hän tietysti hoiti homman, mutta minä en vieläkään ymmärrä hänen käytöstään.
Se on jopa todennäköistä, mutta tässä tilanteessa on vaikea muuttaa omaa käytöstään.
Meinaan, että joiltakin tämä vaimo-äiti-rooli ehkä luontuu paremmin kuin meikäläiseltä.
Ehkä se muutos on sitten yhtä vaikeaa miehelle, jolle on helpompaa olla aviomies kuin isä.
Pärjääkö iskä henkilökohtaisesti lapsen kanssa? Mitä mieltä lapsi on iskästä? Puuhaako ne koskaan mitään keskenään?
Haen tällä sitä, että onko lapsella oikeasti hätää vai koetko sinä iskän (näennäisen?) välinpitämättömyyden liian suuressa mittakaavassa.
Kerrankin rakentavasti ;)
-3-
Alue: Aihe vapaa
Meilläkin kotona mies on ihan erilainen kuin ulkopuolisessa maailmassa. Oikea toivemies ja hauska ja vaikka mitä muille ihmisille, mutta kotona täyspaska! Ehkä mun mieheni skarppaa ulkomaailmassa ja kotona on sit sellainen kuin on. Ja ehkä se ero muakin ärsyttää tosi paljon, miksi olla kotona ihan erilainen kuin ulkomaailmassa, miksi ei voisi olla maailman ihanain ihminen meillekin, kotolaisille? Mutta toisaalta ajattelen, että hän mahtaa tuntea olonsa tosi turvalliseksi, kun uskaltaa olla oma itsensä kotona, vaikka se ei olekaan aina niin mukavaa!