Eronnut nainen vastaa kysymyksiinne hetken.
Kommentit (10)
Erositteko siis riidellen vai " ystävinä" ? Kuinkas asumisjärjestelyt?
Antoi ymmärtää, että olisi halunnut, mutta hivenen sitä rohkenen epäillä, sillä tämä toinen nainenkaan ei ottanut omia lapsia heidän suhteeseensa mukaan.
Erottiin erittäin hyvissä väleissä, vaikka tietysti minulla olisi ollut mahdollisuus katkeroitua vaikka mistä, pettämisestä,valehtelusta, oman elämäni hukkaamisesta kun en tiennyt, missä elämäni menee ja ennenkaikkea siitä mitä hän teki omalle lapselleen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että asiat menee niin kuin menee ja sitten on niillä korteilla elettävä.
kertoiko mies itse vai saitko kuulla jostain muualta? kumman päätös ero oli? jatkaako mies vielä suhdetta työkaveriinsa?
otan osaa, sika mies sulla on ollut.
Jos oli, niin mitä arvelet; olisitko eronnut sellaisessa tilanteessa, että sinulla ei olisi työpaikkaa (eli olisit tavallaan taloudellisesti riippuvainen miehestäsi)?
Meillä oli kaksi asuntoa, joista toiseen mies ensin muutti, hyvin pian sitten omaan vuokra-asuntoon. Minä ostin miehen ulos molemmista asunnoistamme ja ne ovat meillä nyt sitten molemmat edelleen.
yhteistä asuntoa ja muuttavat siihen kahdessa viikossa. Sen jälkeen yritimme tekohengittää suhdettamme vielä puoli vuotta, mutta vaikka kaikki ulkopuolinen apu käytettiin avuksemme, niin rikki mennyttä ei enää ehyeksi saa. Eropäätös oli lopulta minun kuitenkin, mies olisi varmaan jatkanut kaksoiselämää ties minne asti. Niin ja vaikka alkuunsa tieto tuli miehen kautta minulle, niin sen puolen vuoden tekohengitysajanjakson aikana mies ei kertonut itse mitään vaan hän " käräthti" pariin otteeseen. Toinen kärähdys sai sitten minun lopettamaan suhteen siihen tuntiin. Mies meni puolen vuoden jälkeen erostamme yhteen asumaan tämän työkaverinsa kanssa ja kun nainen sai eron omasta perheestään, niin he menivät naimisiin.
Kiitos osanotosta. Mieheni oli todella upea mies ensimmäiset 9 vuotta. Kertakaikkisen hieno mies. Mutta sitten kävi näin ja nyt olen aivan varma siitä, että tämä meni juuri niin kuin pitikin. Elämällä oli vielä paljon muuta hyvää annettavaa minulle ja itseasiassa vakavasti sairas mieheni ei olisi ollut varmaan helpoin rinnalla elettävä enää. Tavallaan olen surullinen hänen uuden puoliskonsa suhteen. Vaikka mies on hieno tavallaan, niin sairaus tulee varjostamaan heidän elämäänsä ja lisäksi se tietoisuus siitä, että molemmat rikkoivat heidän suhteensa takia kaksi perhettä ja monen pienen lapsen kodin.
korkeasti koulutettu nainen, joten vaikka ei olisi ollut, niin olisin varmaan töitä saanut. Olen kyllä varma siitä, että olisin eronnut silti, vaikka tulot olis ollut nolla, sillä kaikki mitä meidän perheen elämä silloin edusti (pettämistä ja valheita) on sellaista, että koin myyväni itseni henkisesti, jos olisin siihen yhtään yli sen puolen vuoden jäänyt. Se puoli vuotta oli tarpeellinen - sillä pystyin osoittamaan itselleni, että minä olen kaikkeni yrittänyt ja parisuhteeseen todella tarvitaan kaksi. Sekuntiakaan en ole eroani katunut tai sen suhteen perään itkenyt. Välillä toki itkettää, kun lapsi on niin sekaisin kahden kodin välillä juoksemisesta, mutta lapsi oli kyllä paljon enemmän sekaisin silloin kun äiti itki joka päivä kun isän näki - äiti näki vain miehen, joka oli henkisesti jossain muualla ja oli kaikki avioliittolupaukset heittänyt kaivoon. Rikki mikä rikki, suhde siis.
Minun ja lapsen elämään ilmestyi ihana mies ja koti-isi, kuten lapsi häntä nimittää. Kaikki on tavallaan kuin ennenkin, eri miehen kanssa vain, tosin nyt toivoisin, että tämä suhde kestäisi ilman sitä, että tarvitsee lähteä etsimään, että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Ihan vaan vinkiksi, että ei taatusti ole niin paljon vihreämpää, että se korvaisi kaiken sen surun mikä oman lapsen jokapäiväisen näkemisen menettäminen aiheuttaa.
Sinähän ilmeisesti olet ns. lähivanhempi? Asutteko samalla paikkakunnalla ex-miehesi kanssa?
Eli pettäminen ja valehtelu olivat eron syynä. Erosin kun olin 31 ja nyt olen just 33. Ei tässä ole mennyt kuin ripaus yli vuoden kuitenkaan.