Jos raskausaikana syö TODELLA tervellisesti niin miten painon käy?
Siis tietenkin nousee jonkin verran, mutta voiko alkuraskaudessa paino jopa laskea, jos muuttaa elintapojaan?
Me päätimme miehen kanssa elää mun raskausaika erittäin terveellisesti. Tänään käytiin eka kerta kaupassa plussan jälkeen ja ei ole koskaan ollut yhtä terveellistä kärryllistä ruokaa! Lisäksi aiotaan liikkua paljon aikaisempaa enemmän. Painoni on jo vuosi ajan ollut vaihtelevasti 68-70 kiloa, pituutta on 173 cm. Muutama vuosi sitten tosin painoa oli vähemmänkin, 63-76 kiloa. Mitä veikkaatte painon kehitykseksi raskauden aikana, kun olen muuttanut syömistapoja heti, ja esim. herkut ovat jääneet melkein kokonaan pois.
Kokemuksia?!
Kommentit (8)
En ollut ylipainoinen raskauden alussa, mutta siis sillä hilkulla ja söin tosi epäterveellisesti. Jätin herkut pois arkipäiviltä, pidin siis yhden karkkipäivän viikossa ja kaikki pizzat ja limut ja sellainen pois normaalista ruokavaliosta. Paino putosi kolme kiloa raskauden puoliväliin mennessä, sitten alkoi nousta. Nousi sitten kymmenen kiloa, joten yhteensä olen saanut painoa 7 kiloa ja nyt on viikko 37 menossa.
Että minä noudatin orjallisesti ravinto ja liikunta suosituksia raskaana ollessani. Lähtöpaino oli 52kg, neuvolassa edellisenä päivänä ennen synnytystä 64kg. 2 päivää synnytyksen jälkeen paino 55kg ja viikon päästä takaisin lähtöpainossa.
ME olemme mieheni kanssa päättäneet syödä raskausajan tosi terveellisesti, EMMEKÄ luonnollisestikaan käytää tippaakaan alkoholia. YÄKYÄKYÄKYÄKYÄK
Minä en ole koskaan raskausaikoina muuttanut ruokailutottumuksia eli herkkujakin on uponnut tosi lahjakkaasti. Painoa on tullut 6 - 8 kiloa. Painavimmillani olen ollut 68 kiloa odotusaikoina ja olen 171 cm pitkä.
Paino ei noussut ensin juuri lainkaan viikolle 25 asti. Sen jälkeen painoa alkoi tulla vähän nopeammin. Koko raskausajan painonnousu oli mulla 8 kg.
Muuten söin aika terveellisesti.... Tai no. Melkein joka päivä karkkia ja jätskiä.
Painoa tuli yhteensä vain 10 kg lisää hoikkaan varteeni, joista 8 kg jäi laitokselle. Loput 2 kg taisi lähteä 10 päivää synnytyksen jälkeen.
Kannattaa kyllä syödä terveellisesti raskausaikana! Vaikuttaa positiivisesti sinun hyvinvointiisi. Pieni vauvasi saa hyvät lähtökohdat kasvamiseen!
Kolmoselle ja yökkäilyllesi haluan sanoa, että tilanne ei suinkaan ole se, että ME kieltäytyisimme kaikesta hyvästä. Mies jatkaa alkoholin kohtuukulutusta niin kuin tähänkin asti ja syö myös makeaa. MUTTA olimme molemmat sitä mieltä, että MINUN kannattaa vaihtaa terveellisempään ruokavalioon ja kun mies on kuitenkin itse ylipainoinen, HÄN pitää hyvänä ideana sitä, että syö samaa terveellistä ruokaa kuin minäkin. Toisin sanoen meillä ei laiteta kahta eri ruokaa, vaan vain yhtä ja mies syö sen lisäksi omia juttujaan. Tänään esimerkiksi keksejä ja eilen viiniä. Kirjoituksestasi jäi p** fiilis.
Mutta kiitos kaikille muille asiallisista vastauksistanne!
Ap
Ja oloni on nyt, 4 kk synnytyksestä mitä mainioin - kaikin puolin! Yksi syy on varmasti se, että ei ole jäänyt niitä ylimääräisiä kiloja raskaudesta. Nehän saattavat monesti masentaa synnyttänyttä naista.
Joten kyllä senkin puolesta kannattaa syödä fiksusti!
Onnellista odotusta!