Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen väärin lasteni kanssa? =´o( Olen ihan neuvoton jo. Auttakaa.
05.12.2008 |
Meillä siis kaksi tytärtä, 3v ja 6v.
6-vuotiaasta on tullut suoraan sanoen aivan mahdoton tämän syksyn aikana. Hän ei usko enää mitään. Pukeminen ja jonnekin lähteminen on aivan uskomattoman hankalaa, hän temppuilee minkä ehtii, vitkastelee, makoilee lattialla, kikattaa ja höpöttää ja yrittää saada pienempää menoon mukaan, useimmiten onnistuukin. On ihan sama minne lähdöstä on kyse, vaikka olisi kuinka mukavaan paikkaan meno, aina sama juttu.
Eskariaamuina on yleensä reippaampi mutta usein joudun auttamaan pukemisessa että se todella tapahtuu. Käyttäytyminen on muuttunut sellaiseksi että huutaa, paiskoo ovia, osoittaa mieltään minkä ehtii. Nahistelee pienemmän kanssa. Haastaa riitaa jne.
Vauvana oli todella ns helppo ja rauhallinen, ja on ollut sellainen melkeinpä aina, mutta muutos tullut eskarin aloittamisen jälkeen. Osaa kyllä käyttäytyä erittäin hyvin ja keskittyä sekä kuunnella, jos haluaa. Eskarista ja neuvolasta on kehuttu kuinka taitava ja fiksu lapsi, osaa enemmän kuin tuon ikäiset yleensä. Tykkää tosi paljon käydä eskarissa ja on saanut sieltä hyvän ystävänkin.
Itselläni on alkanut palaa käämit lapsen/lasten kanssa. Kun sama temppuilu jatkuu päivästä, kuukaudesta toiseen. Olen itse raskaana ja ollut viimeiset pari kk todella väsynyt. Hermostun temppuiluun ja silloin kun puhe ei auta (eikä se yleensä autakaan), tartun lujasti käsivarsista kiinni ja saatan ravistella, ja huudan :o( Omatunto soimaa todella paljon, mutta en todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä, en osaa enkä tiedä mistä saisin neuvoja, olemme miehen kanssa todella neuvottomia :o( Pienen paikkakunnan neuvolassa on vaikea ruveta puhumaan ongelmista, vaikka tiedän että pitäisi. On yritetty vaan sinnitellä ja lasten parhaaksi toimia niin kuin osaamme, mutta väsyneitä olemme molemmat kun tuntuu etteivät lapset ole koskaan enää rauhallisia ja tyytyväisiä. Läheisyyttä ja rakkautta yritän antaa niin paljon kuin mahdollista... ei sekään tunnu auttavan.
Kaupassa käydessä kumpikaan lapsista ei tottele mitään, mitä on sovittu moneen kertaan, ja vielä autossa ennen kauppaan menoa. Säntäilevät sinne tänne, läpsyttelevät irtokarkkilaareja, sotkevat meikkitestereillä, aukovat shampoopulloja, hypistelevät astioita..... ihan mitä vain. Eivät usko, vaikka kuinka sanon.
Neuvokaa te viisaammat mitä pitäisi tehdä, ja miksi lapsemme ovat näin tottelemattomia. Surettaa ja harmittaa kun elämä on mennyt tällaiseksi :o/
Kommentit (23)
1/23
|
05.12.2008 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Mutta mikä auttaisi tähän kaikkeen, että lapset rauhoittuisivat ja tottelisivat?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja molemmille lapsille välillä ihan omaa huomiota jommalta kummalta vanhemmalta. Lähdette ihan kaksistaan johonkin kivaan paikkaan. Äläkä koe huonoa omatuntoa, jos lapset temppuilevat, on ihan normaalia. Sitä tulee ja menee. Ja se loppuu nopeammin, jos vaan oma pinna kestää (minkä takia myös vanhemmat tarvitsevat hermolepoa).
Tsemppiä teille ja onnellista loppuodotusta!
Mutta mikä auttaisi tähän kaikkeen, että lapset rauhoittuisivat ja tottelisivat?
ap
mutta jos yhtään lohduttaa niin omani ja pari muuta hänen vuoden takaista eskarikaveriaan olivat ikäänkuin uhmaiässä tuossa n. 6v.
Meidän on kyllä luonteeltaan muutenkin periksiantamaton luupää, itsepäinen kuin mikä mutta oli kyllä tosi rasittava, koko ajan haastamassa isoveljeään riitaan ja yllytti pikkuveljeä kaikkeen ihme kisuamiseen kuten isäntä sanoo, suomeksi villiinnytti ja varsinkin kun nukkumaan olisi pitänyt mennä.
Mitään ei suostunut tekemään mitä käskin, esim omassa huoneessaan ei saanut tavaroita lattialta yms. Oli oikeasti tosi raskasta, olin minäkin raskaana vuosi takaperin ja pina tosi tiukalla senkin takia.
Jotenkin on vaan lutviutunut ja pahin on ohi, tosin kovin nöyrää tuosta tytöstä ei varmaan ikinä tule, äitiinsä lähtenyt=)
Ihan suoraan välillä uhmaa, mutta aika hyvin oon vielä onnistunu "ottamaan luulot pois" tytöltä (ei siis mitään fyysistä).
Mulla tuli ekana mieleen, että jos kerta tyttö tykkää paljon olla eskarissa niin tee selväks, että jos et osaa käyttäytyä/pukea aamuisin reippaasti yms. käyttäytyä niin tulee viikon "banni" eskariin. ;) Eskarihan ei ole mitenkään pakollinen vaan vapaata voi pitää. Ite ehkä "uhkailisin" tuolla tavalla jos käytös ois vastaanvanlaista meillä sillä eskari on todella tärkeä isojen tyttöjen paikka meidän tytölle.
Kaupassa vois laittaa sen kolme vuotiaan istumaan kärryihin niin ei pääse karkuun isomman kanssa ja jos isoin ei siitä huolimatta usko ja sinkoilee niin käy osta jostain valjaat ja ne käyttöön!!! Jos on vähänkään omanarvontuntoa tytössä niin ei kovin montaa kertaa valjaat selässä kaupassa kulje. Ja joka kauppareissulle ne valjaat kassiin mukaan ja ensin kielto ja uhkaus (ei saa juosta vaan kävele nätisti kärryjen vieressä. Jos juokset niin laitan sinut valjaisiin) ja seuraavan kerran ku lähtee juoksee tms. niin ei muuta ku valjaat päälle ja ne on päällä niin kauan ku kaupasta ollaan pihalla. Vähän kevyempi versio tuosta valjaista alkuun vois olla kädestä pitäminen eli jos et osaa käyttäytyä niin pidät äitiä/isiä kädestä koko loppu kauppareissun.
Saako lapset muuten tarpeeksin unta öisin? Ite huomasin, että pitää laittaa jo puoltoista tuntia aikasemmin lapset yöunilleen mitä ennen eskarin alkua (oon ollu siis äitiyslomalla koko tän kesän ja syksyn ja lapset kotona). Kesällä vielä iltapala oli vasta ysiltä, nyt se on jo puolkasilta ja siitä huolimatta näyttää, että meinaa olla takkusta herätä seittemän jälkeen eskariaamuina.
Nyt vaan lisää kuria, kuria ja kuria. Ja samalla palkitsemista hyvästä käytöksestä! Muista viljellä paljon kehuja, miten nätisti osaat pitää kädestä tai miten nätisti osaat kävellä kärryjen vieressä kaupassa tai ootpa osannu hienosti piirtää/värittää tai onpa upeasti pedattu peti yms. Usein tuommoinen käytös on huomion hakuisuutta ja jos eivät sitä hyvällä saa niin sitten pahalla. Ihan sama onko se negatiivista vai positiivista huomiota, kunhan sitä vanhemmiltaan vaan saa. Ja ennemminhän se kannattaisi olla positiivista. Eli ite opettelemalla opettelee kehumaan lastaan ihan pienistäki asioista, tekee vaikka itelle tavoitteen, että kehun yhden päivän aikana vähintään viis kertaa yhtä lasta. On se ilme niin ihana kun lapsi huomaa olevansa hyvä jossain ja saa vielä kehuja siitä, ihan sama onko se asia hieno koetulos (kouluiässä) tai lasin laittaminen astianpesukoneeseen.
Jaksuja kasvattamiseen, rakkautta ja rajoja! <3
tartuin niin lujaa käsivarsista että jäi mustelmat :´( ja se nyt sitten minua vaivaa ja tuntuu pahalta. Mutta hermoja raastavaa on, kun sama toistuu päivittäin, monta kertaa päivässä. Ei sitä tahdo jaksaa millään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ei enää millään tahdo suostua kärryihin. Ja jos vastentahtoisesti hänet niihin laittaa niin huutaa ja kiemurtelee niissä sitten tai nousee vaikka seisomaan *huokaus*
Kehua yritän kyllä aina kun hyvin käyttäytyvät.
ap
mitä semmosen joka räplää joka paikkaa eikä usko! Siinä vaiheessa ainaki lasta kasvatetaan ku pistetään se istumaan kärryyn ja pidetään siinä koko kauppareissun ajan.
Siinäpähän muut asiakkaat kattoo jos kattoo! Enemmän ne kyllä mahtaa kattoa jos lapsi viilettää pitkin kauppaa ja ite kärryjen kans juoksee perässä nakellen sieltä täältä ostoksia kärryyn minkä kerkee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on todennköisesti muutenkin aika kortilla, joten älä uhraa sitä juuri nyt omiin menoihisi, vaan yritä järjestää kummallekin lapselle riittävästi täysin kahdenkeskeistä aikaa. Mene vaikka esikoisen kanssa kahdestaan ulos syömään, leffaan tai teatteriin, kuuntele ja juttele.
tsemppiä, kyllä se siitä.
Jospa tästä selvittäisiin, vaikka arki on tuntunut kyllä todella raskaalta viime aikoina. Mies ei sitä myönnä, mutta minä myönnän. Olen väsynyt ja kyllästynyt tähän.
Täytyy koettaa järjestää kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tollasta menoa ja vielä uus mahassa tulossa? otappa ap järki kätee.
Varsinkin kun muualla osaa olla fiksu. Voisin kuvitella että sulta puuttuu auktoriteettia lapsen silmissä. Mun mielestä lasten perusolemukseen kuuluu temppuilu, mut heillä pitää olla myös todella sisäistettynä vanhempien auktoriteetti- elikkä rajat. Niitä vastaan voi ja kuuluu temppuilla ja kiljua, mutta lapsen tulee tuossa iässä jo tietää kokemuksen perusteella, että raja tulee vastaan.
itse tajusin joku aika sitten, että meidän perheen 6v on jo tosiaan 6v- ja siinä iässä pitäis puhe jo mennä perille ja osa asioista hoitua puhumalla.
Tee tarrataulu johon lapsi saa tarran aina kun toimii annettujen ohjeiden mukaan. Siis aamutoimet esimerkiks pitäis olla 6v;n tiedossa- eli tietää kyllä mitä häneltä odotetaan.
Aina kaikki ei mee kuitenkaan sen kivan mukaan- jos lapsi ei tottele puhetta, niin tee niinkuin eläimetkin; osoita rajat fyysisesti- ei tietenkään satuttamalla tai nöyryyttämällä, vaan rauhallisesti ja lempeästi- otat syliin, viet toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Mä olen joskus kellistänyt lapsen selälleen ja pitänyt siinä niinkuin koiranpennun, että nyt tässä on tämä raja.
Lapsella on varmaan huomiontarvettakin, jos juttelen hänen kanssaan hänen ajatuksistaan ja tunneasioistaan- hän voi paremmin uskoa puhettakin.
Tärkeintä on olla itse rauhallinen ja sitä varten tarvitset lepoa ja omaa aikaa. Äidin ei tarvitse olla mikään työjuhta päivästä toiseen.
Voimia- toivottavasti löydät ratkaisukeinoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3v karkaa kassajonosta portin läpi toiselle puolelle, ja kiipeää sen "tason" päälle missä lastataan tavaroita kassiin, ja seisoo siellä, ja alkaa lappaa ostoksia kassiin, itse seisot latomassa tavaroita hihnalle ja maksamassa..? Kielloista huolimatta kiipeää tasolle, vaikka myyjäkin sanoo ettei se kestä lasten painoa? Hirveät jonot perässä ihmisiä.
ap
yks perusvirhe mielestäni on se, että ei lasten kanssa mitään voi sopia noin pienenä- he ovat tässä ja nyt ja kasvatuksen tulee siis aina tapahtua sillä sekunnillakun he sut siihen haastavat. Eli vaikka suiellä kaupassa. ja hyvin yksinkertainen asia on sekin, että 3v ei voi päättää käveleekö kaupassa vai ei. Lapsilla on liikaa valtaa. Sun on oltava rauhallinen,, ehdoton pomo. Heidän valtansa on jotain että kumman puseron laitat päälle, mut tärkeistä asioista päätät sinä. Kuten siitä että saatte ruokaa kaupasta. Sillä ei ole mitään väliä, mitä muut sanoo tai tuijottaa. Mä sain kerran kaupassa kehuja, pariskunta oli jäänyt katsomaan kuinka selviän raivoavan 4-vuotiaan kanssa. Jätin ostokset, mentiin kaupan eteiseen tuolille ja sanoin, että tässä istutaan, kunnes ostokset hoidetaan niinkuin minä sanon. Ja jos istutaan tässä kaupan sulkemisaikaan, ei meillä ole ruokaa. Kyllä raksutti 4v;n päässä, ja hetken päästä palattiin hyvillä mielin jatkamaan ostoksia. Mut jos lasten kanssa yrittää etukäteen jotain sopia, niin harvoin onnistuu.Lapset haluaa tulla kasvatetuksi ja siksi leviää juur niissä oikeissa tilanteissa.
Ole rrohkea ja rauhallinen ja luota itsees. ja kasvata lapsia.
t. 14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen joskus maksanutkin pankkikortilla yksikätisesti huutava lapsi toisessa kädessä, jono takana odotti, mutta olis kai sekin viivyttänyt jonoa jos se taso olis romahtanut ja ruvettu sitä siivoamaan.
Kaupassa käydessä kumpikaan lapsista ei tottele mitään, mitä on sovittu moneen kertaan, ja vielä autossa ennen kauppaan menoa. Säntäilevät sinne tänne, läpsyttelevät irtokarkkilaareja, sotkevat meikkitestereillä, aukovat shampoopulloja, hypistelevät astioita..... ihan mitä vain. Eivät usko, vaikka kuinka sanon./
ongelman ydin on tässä: sanominen on menettänyt merkityksensä. No, se lienee melko tavallista. Ottakaa ns. tehokausi siinä, että aikuisen sanaa totellaan. Jos lapsi ei tottele kerrasta, hänet laitetaan tottelemaan kädestä taluttaen. Esimerkiksi meillä kaupassa käyminen oli kuvatun kaltaista. Kerroimme lapsille, miten kaupassa käyttäydytään. Jos lapsi ei osannut kävellä kärryjen vierellä sovitusti, niin sitten toinen vanhempi talutti lasta kädestä pitäen. Ja kahden tottelemattoman kanssa ei kannatta lähteä kauppaan yksin ,ellei toista lasta voi laittaa ostoskärryihin.
Hyvästä käyttäytymisestä palkitaan runsailla kehuilla. Usein riehuva käytös on huomion hakua ja sitä, että lapsi on huomannut, ettei aikuinen OIKEASTI pidä sanomisistaan kiinni. Ihan turha huudella kylpyhuoneesta lapsille: olkaa kunnolla...
3v karkaa kassajonosta portin läpi toiselle puolelle, ja kiipeää sen "tason" päälle missä lastataan tavaroita kassiin, ja seisoo siellä, ja alkaa lappaa ostoksia kassiin, itse seisot latomassa tavaroita hihnalle ja maksamassa..? Kielloista huolimatta kiipeää tasolle, vaikka myyjäkin sanoo ettei se kestä lasten painoa? Hirveät jonot perässä ihmisiä.
ap
Sanoisin muutaman kerran tiukasti. Jos=kun ei sana kuulu, lappaisin ostokset hihnalle (että pääsee joskus maksamaankin), menisin ottamaan lapsen pois, selittäisin, että tuo on vaarallista, sieltä voi pudota, nyt tulet tänne kärryyn, ja istuttaisin väkisin ostoskärryyn siksi aikaa että ostokset on maksettu. Sitten kysyisin, haluaako lapsi oikeasti auttaa ostosten kanssa, ja antaisin hänelle tärkeän Muovipussin Pitelijän tittelin. Näin hän pitelee ylimääräisiä muovikasseja kun äiti pakkaa ja antaa sitten aina pyydettäessä uuden :)
Mun mielestä kuvaamassasikin tilanteessa voi sanoa kaupan myyjälle, että voisiko hän keskeyttää sun ostokset, sun on kasvatettava lasta- sitten menette vaikka kaupasta pois selvittämään miten kaupassa käyttäydytään. Ja jos ei onnistu, jäätte ilman ruokaa. Silloin lapsi alkaa tajuta konkreettisesti, että hänen teoillaan ja sun sanoilla on merkitystä. Jos joku jotain tuhahtelee sulle, voit olla varma, että sen lapset ei oo kasvatettu. Mä ainakin kunnioitan suuresti vanhempia joilla on kanttia kasvattaa lapsiaan ihan oikeasti, keskellä elämää, eikä vääntämällä jotain uhkaus-sopimuksia nurkan takana.