Lääketiedettä tuntevat! Mikä on paketintauti (?) tai jotain sinne päin
Eli minä keskustelin tänään tuon tk:n hoitsun kanssa, hän luki patologin lausunnon siitä mikä poikani suustani poistettu patti on. No ensin oli pitkä litania latinan kielisiä nimiä ja lopuksi hoitsu sanoi, että ensi viikolla varataan aika erikoislääkärille. Sillä poistetun patin solumuutokset olivat hyvänlaatuisia, mutta erittäin harvinaisia ja voisivat viitata mahdolliseen "paketintautiin" siis tuolta se kuulosti, mutta googlettamalla ei mitään löydy eli taudilla täytyy olla jokin virallinen lääketieteellinen nimi. Osaisiko joku kertoa mistä on kysymys.
Tiedän että asia erikoislääkärin tapaamisessa selviää,ja se että löydös on hyvänlaatuinen helpottaa mieltä jo kummasti. Mutta kun kyseessä on vasta 15v poika niin silti mieltä kalvaa, että mikäs se tuollainen sairaus on. Sillä ajan saaminenhan voi mennä jopa ensi vuoden puolelle kun tuo joulu painaa päälle.
Kommentit (6)
Tosiaan googletin tuolla pagetintaudilla ja sillä tosiaan löytyi tietoa. Ensin jo huokaisin kun löytyi tuo rintasyöpä juttu, mutta sitten avasin tuo luustomuutos jutun.Valitettavan hyvin sopivat taudin kuvaukset poikaani, sillä hänellä tuollaista ylimääräistä kasvua juuri kallon alueella sekä alaikenessä. Ja kun noinkin harvinaisesta asiasta on kysymys niin tuskin olisi asiaa maininnut jollei sille epäilylle jonkinlaisia perusteita ole. Nuori poikani toki on kun yleisempi iäkkäämmillä, mutta tokikaan se ei tarkoita sitä että se mahdotonta olisi.
ap
Vaadi aika mahdollisimman pian, sillä ymmärrän, että on piinaavaa jäädä epätietoisuuteen pitkäksi ajaksi. Pahoin pelkään, että patologi ei noin vain heittele tautiarvauksia vaan on osannut jotain epäillä, jos kerran poistetun kasvun muunnokset ovat olleet harvinaisia.Olen itse sairaanhoitaja ja kovin kiinnostunut tällaisista oudoista sairauksista, siksi innostuinkin etsiskelemään tietoa näin perjantai illan ratoksi. Tuolla terveysportin sivuilla oli potilaskuvaus 28 vuotiaasta jolla muutoksia luustossa. Siellä tuli vastaan tuo SAPHO-oireyhtymä. Terveysportin sivuilla luki näin.
"SAPHO-oireyhtymä (synoviitti, akne, pustuloosi, hyperostoosi, osteiitti) on harvinainen, joskin ilmeisesti alidiagnosoitu ihon ja tukielimistön monimuotoinen sairaus, jonka toteamisessa tarvitaan usein kliinikon, radiologin sekä patologin yhteistyötä. Suun alueella se ilmenee alaleukaluun diffuusina sklerosoivana osteomyeliittinä. Tärkeimmät erotusdiagnostiikassa huomioon otettavat tilat ovat Pagetin tauti, luutuumorit ja märkäinen osteomyeliitti. Useimpien potilaiden oireet lievittyvät tulehduskipulääkkeillä, ja vaikeimmissa tapauksissa voidaan käyttää systeemistä glukokortikoidilääkitystä. Tauti on hyvänlaatuinen, mutta ajoittain kivulias.
Pagetin tauti on Suomessa varsin harvinainen, ja potilas 1 on lisäksi tätä diagnoosia ajatellen nuori. Aktiivisessa - varsinkin laaja-alaisessa - Pagetin taudissa seerumin luustoperäisen alkalisen fosfataasin aktiivisuus on yleensä suuri. Potilaillamme AFOS-arvo oli kuitenkin toistetuissa määrityksissä viitealueella. Näiden seikkojen ja potilaidemme taudinkuvan muiden piirteiden nojalla päädyimmekin pitämään SAPHO-oireyhtymää todennäköisempänä vaihtoehtona. Tämä siis tuon 28 vuotiaan diagnoosi
Tosiaan tämä oli toinen kerta kun ikenestä poistetaan ylimääräistä ja samoin korvien takana on havaittavissa kasvua. Siksi nyt tehdiin edellistä huomattavasti tarkemmat patologiset tutkimukset. Väkisten se vetää mielen matalaksi vaikkei onneksi mistään tappavasta sairaudesta kysymys olekkaan. Jokaisen äidin tavoin sitä toivoisi, että lapset ei sairasatisi koskaan mitään nuha-kuumetta kummempaa.
ap
pikaisesti, kun kyseessä noin nuori, vaikkei hengenvaarassa olisikaan. Muuten jossittelette asiaa koko joulun ja uudenvúoden, vaikka ajat voi kyllä olla kortilla jo näin lähellä pyhiä menettekö julkiselle vai yksityiselle puolelle? Julkisella puolella odotusajat voi olla useita kuukausia. Vielä mielenkiinnosta kysyn mitä tuosta koepalasta tutkittiin. Meillä on pojalta poistettu myös päänahasta patti, mutta se oli oneksi vain kovettunut ja hieman tulehtunut rasvapatti se oli onneksi selvä sillä yhdellä leikkauksella.
mutta samaa nimitystä käytetään eräästä luusto sairaudesta poimein tuolta tällaisen tekstin
"Kuuluisan englantilaisen kirurgin Sir James Pagetin mukaan nimetyssä Pagetin taudissa on kyse luukudoksen paikallisesta häiriöstä. Luussa on todettavissa poikkeavasti lisääntynyt osteoklastien välittämä resorptio ja kiihtynyt, kaoottinen uudismuodostus. Paikallisesti luu on hypervaskulaarista ja heikkolaatuista, ja murtumien mahdollisuus on suuri. Poikkeavasti kasvava luukudos voi aiheuttaa esimerkiksi selän ja pään alueella hermovaurioita. Pagetin tautiin liittyy myös arviolta 1 %:n luusarkoomariski. Suomessa Pagetin tauti on harvinainen. Muutamissa muissa maissa - ennen muita Brittein saarten alueella - se on paljon yleisempi. Taudin todennäköisistä syntymekanismeista on viime vuosina saatu uutta tietoa, ja hoitomahdollisuudet ovat huomattavasti parantuneet bisfosfonaattien ansiosta. Pagetin tautia kannattaa hoitaa aktiivisesti, jotta vältyttäisiin sen aiheuttamilta komplikaatioilta."
Yleisempi yli 40 vuotiailla, mutta ei kai mahdoton nuoremmillakaan ja yleisempi miehillä kuin naisilla