Onko 112 000e laina hirveän iso
Kommentit (27)
Terveisin 2 lapsen yh, jolla yksin lainaa 145 000e ja vanhemmasta lapsesta loppui juuri lapsilisä ja vuoden kuluttua loppuu elatusmaksu. Kummasti sitä vaan silti sinnitellään toimeentulon rajalla, mutta niin rakkaassa kodissa.
Ollaan hyvätuloisia, mutta minä olen jäämässä hoitovapaalle pian, ehkä n. vuodeksi-puoleksitoista. Lapsia kolme, ei muuta velkaa.
keskituloinen pariskunta ja meillä lainaa 340 000 euroa (asuntolaina pk-seudulla). Silti pärjätään ihan ok.
No eittämättä tuo luku kuulostaa ihan hälyttävän suurelle ;-) 112 tonnia.
Niin, mutta jos teillä ei ole aikeissa hankkia lapsikatrasta ja ette tarvitse kahta autoa ja keskituloisia olette ja ette joudu työttömiksi, niin ei tuo oikeasti suuri summa ole.
millaisen talon/asunnon meinaat että saisi huomattavasti pienemmällä summalla? :/
Tai mikä olisi sinusta ok lainasumma kotia varten?
Minun näkemykseni on, että jos kolmasosa nettotuloista menee lainanlyhennykseen ja muihin asumiskuluihin, niin silloin laina on suht ok suuruusluokaltaan.
Mikäli tuntuu, että tuolla säännöllä ei löydy kohtuullista asuntoa, niin siinä tapauksessa suosittelisin asumaan vuokralla (mikä ei näin laskevissa asuntojen hinnoissa olisi pöllömpää muutenkaan) ja säästämään asuntoa varten. Sitä mukaa kun säästää asuntoon, niin todennäköisesti asuntojen hinnat tulevat vielä alaspäin, joten en usko, että esim. vuoden säästämisen jälkeen joutuisi ottamaan enää niin paljon lainaa vaan summa voisi olla jo viisinumeroinen.
Toki on täysin mahdotonta tämmöisiä jutella, jos ei yhtään tiedä perheen tilanteesta. Itse en kuitenkaan olisi lähtemässä ostamaan nyt ensiasuntoa enkä varsinkaan 100% lainalla. Luultavasti parin kolmen vuoden päästä on kummasti toinen tilanne ja siihen mennessä voinee säästää jo jonkin verran rahaakin.
Niin ja mainittakoon, että oli minullakin yksistään yksinhuoltajana 90t velkaa, joten olen elänyt melkoisen velkataakan kanssa itsekin. Silloin vaan korot oli alhaalla ja kuukausierä ei ollut kovin suuri. Nytkin ollaan menossa kohti moisia korkoja, mutta jos elämässä on työpaikan suhteen riskejä ja lainaa vielä 100%, niin mielestäni sitten on aika riskiä peliä. Sen sijaan taas joku sairaanhoitaja-virkamies-pari voi taas ihan hyvin ottaa melkoisen huoletta tuommoisten lainan.
meillä lainaa noin 150 k€ ja kaksi lasta.
meillä lainaa 150000e, lapsia 3 ja minä olen ollut kotona 4v.
millaista kuukausisummaa lyhennätte korkojen kera
ja mitkä on netto tulonne
ihmettelen millä porukka elää kun on tollaset lainat jopa 200te
meillä vain 30t e ja kaksi vanhempaa ja kaksi lasta ja keskitulot on ja silti saa laskea rahojaan et riittää
lyhenneys meillä 850e kk korkoinene
Pk-seudulla kun ei perheasuntoa paljon alle 150 000e:n saa. Meillä lainaa 140 000e ja pärjätään aika kivasti just tuon melbankin laskun mukaan, meillä menee se kolmasosa palkasta asumiskuluihin per kk, eli 1200e/kk
hoituu varmasti vaikka jäisi työmarkkinatuelle.
No eittämättä tuo luku kuulostaa ihan hälyttävän suurelle ;-) 112 tonnia.
Niin, mutta jos teillä ei ole aikeissa hankkia lapsikatrasta ja ette tarvitse kahta autoa ja keskituloisia olette ja ette joudu työttömiksi, niin ei tuo oikeasti suuri summa ole.
Meillä on kuukausilyhennys 800e, laina-aika 20 vuotta. Te taidatte lyhentää lainanne aika nopsaan. Minusta tuo 112 000 ei todellakaan ole iso laina kahdelle ihmiselle.
millaista kuukausisummaa lyhennätte korkojen kera
ja mitkä on netto tulonne
ihmettelen millä porukka elää kun on tollaset lainat jopa 200temeillä vain 30t e ja kaksi vanhempaa ja kaksi lasta ja keskitulot on ja silti saa laskea rahojaan et riittää
lyhenneys meillä 850e kk korkoinene
on mielestäni iso laina. Miten olette varautuneet työttömyyteen, sairauksiin, lapsiin, koneiden hajoamisiin, remontteihin........
Meillä on 80 000 ja se on jo iso summa. Keskituloisia enemmän tienataan(mies, itse kotona) lapsia 4.
Elämiseen ja kaikkeen kivaankin pitää jäädä rahaa. Tympiä elämä lapsilla jos missään ei voi käydä ja harrastuksia ei voi valita halun mukaan kun kaikki raha menee asumiseen. Ruokaa ei malteta ostaa riittävästi=( tai ainakaan kunnollista
ja paljonko olette tottuneet muuten kuluttamaan. Asumiseen (laina+korot+yhtiövastike+vakuutus+sähkö ym.) ei saa mennä yli puolta tulosta, mieluiten kolmasosa.
Ei huolta ei ole suuri. Ottakaa annuiteettilaina, eli laina lyhenee kyllä vaikka korot nousisivatkin. Sitten vain pitää oppia kituuttamaan. Mutta en usko että huolta on senkään suhteen kunhan vain on varmat työpaikat.
Jos muutaman vuoden makselette lainaa reippasti pois (siis tosi reippaasti), olette jo sen kanssa hyvällä mallilla, jos sitten toinen teistä jääkin kotiin hoitamaan lapsia.
Itse otettiin asuntolaina vuonna 2003 ja nyt ollaan melkein maksettu se pois. Kun molemmat on töissä, lyhennetään reippaammin ja kun jompi kumpi on kotona, lyhennetään sovitun maksuohjelman mukaan eli 690 + korot.
Meillä mies tienaa 2500 käteen + itse opiskelen opintotuella + meillä on yksi lapsi. Lainaa meillä on näin pikaisesti laskettuna n. 300 000 euroa. Tosin tästä 180 000 on sijoitusasuntoihin joista saamme vuokraa. Hyvin pärjätään.
Ei kukaan pysty ottamaan todella kantaa ap:n kysymykseen. Riippuu siitä, mitkä ovat tulot, miten varmat työpaikat teillä on, onko tulossa lapsia, jos on, aikooko toinen jäädä pitkäksi aikaa kotiin... Ja tietysti siitä, mikä on omaisuuden arvo. On ihan eri asia, jos ostatte 112000 maksavan asunnon ja velkaa on 100% asunnon arvosta kuin jos ostatte esim. 500000 maksavan talon, johon otatte 112000 lainaa ja loput maksetaan käteisellä.
riippuu kyllä aika paljon myös siitä, että mitä sen lainan vakuutena on.