Anoppi on tyrmistynyt, kun muut kehuvat lastenlapsiaan.

jotka ovat isovanhempiensa onni, ilo, ylpeys. JOkainen lapsi ansaitsee tulla kehutuksi ja jumaloiduksi isovanhempiensa taholta!! ja ihan vain että on se tavallinen, ei minkään suorituksen tähden. JOhan se lapsen olemassaolo on suuri ihme.

tai perheensä kehumista pidetään täysin epäsopivana ja vaatimattomuutta hyveenä. Ei sitä tarvitse henkilökohtaisesti ottaa.

Musta se on erittäin normaalia ja luonnollista että lapsenlapsilla ylpeillään. Herttaista se vain on! :)

Ja huomatessaan sen itse saavat huononomatunnon.Sääli anoppiasi ja sääli lastenlapsia.

Kyllähän yleensä mummot ja ukit niitä omia lapsenlapsiaan oikein kilpaa tuntuvat kehuvan vaikka aihetta ei aina olisikaan.

Munkin äiti jaksaa meidän vanhinta poikaa ylistää, vaikka yritän välillä tiputtaa mummoa maan pinnalle. Pojalla kun ei koulu oikein suju ja levottomuutta ja häiriökäyttäytymistä on vaikka muille jakaa. Mummot vaan on ihan sokeita tällaiselle, rakastavat kai lapsia liikaa nähdäkseen heissä mitään virheitä. :)

Kolmas tulossa.



Itsekin olen ymmärtänyt, että mummot usein keskenään puhuvat lastenlapsistaan. Ainakin oman äitini mukaan.



ap

kehuu aina sisareni nuorimmaista. Muilla ei niin väliä. :) / :(

Ei tuo meidän lapsi nyt mikään ihmevekara ole, mutta ehkä mummi on sitä mieltä :)

Oma kehu haisee, sitä mieltä kai anoppisi on! Kamalaa kuitenkin kun ei omia lapsenlapsiaankaan saisi kehua!!!

Jospa anoppisi on törmännyt ihmisiin, joilla ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta puhuttavaa kuin jatkuva lastenlasten kehuminen. Sellainen voi olla pidemmän päälle rasittavaa. Jotkut kun menevät siinäkin äärimmäisyyksiin.



Tiedän erään pariskunnan, joka kuulemma aikanaan ihan jatkuvasti selitti mitä lapset olivat nyt tehneet ja kuinka olivat taas saaneet kympin kokeesta ja kuinka ovat ihan käsittämättömän hyviä kaikessa ja miten heistä tulee isona vähintään tohtoreita. Siis ihan jatkuvasti. Ja nyt kun ovat isovanhempia, niin ainoa elämän sisältö tuntuu olevan se mitä lapsenlapset ovat taas tehneet ja kuinka ihan hirmu eteviä ja paljon etevämpiä kuin muut lapset. Ja niitä omien lasten aikaansaannoksia kehutaan myös välillä.



Tottakai saa kehua ja ylistää vaikka aiheettakin ja ovathan omat lapset aina parhaita, mutta siinäkin voi mennä yli, jota ei oikein jaksa enää ihmettelemättä kuunnella.

Hän on hyvin ylpeä lapsistaan ja lastenlapsistaan, mutta kuuluu ikäluokkaan "joll' onni on, se onnen kätkeköön!" Hän vaivaantuu, jos joku tuttu kehuu sukulaisiaan. Äitini mielestä toista ei saa kehua, koska se saa muut näyttämään vähäisemmiltä. Kaikki lapset ovat hänestä ihania ja siksi ketään yksittäistä ei saa kutsua ihanaksi.



Hassua logiikkaa, mutta... Meillä ei kotonakaan kehuttu, jottei luultaisi olevamme muita parempia =) Muuten kylläkin näytettiin toiminnalla, että rakkaita ollaan. Joidenkin mielestä tiettyjä asioita ei vaan saa sanoa ääneen.

Se lienee noiden mummujen tapa ja pitäköön tapansa. Miksi ihmeessä kynttilää pitäisi aina pitää vakan alla? Muualla maailmassa saa ja pitääkin kehua perhettään.:)



Myös isoäitini (syntynyt 1907) kehui aikanaan aina meitä lapsenlapsia sekä suoraan edessä, että naapurin mummuille. Ei siinä pahemmin häpeää omakehusta tunnettu.

Muistan kun kerran ihmetteli miksi naapurimies aina kehuu lapsenlapsiaan, kun isän mielestä lapset ovat ihan tavallisia.

Äitini taas kaivaa esiin kaikki negatiiviset asiat ja huomauttelee niitä samalla kehuen toisten lapsia.