Miksi eronneen äidin on niin vaikeata antaa lapsen tavata isää?

ei kestä nähdä miestä, tai sitten pelottaa että lapsi kertoo kotiin tultuaan jotain isästä ja mahdollisesta uudesta naisesta ja se sattuu liikaa? Luulisin.

Tottakai isällekin tilanne on vaikea, mutta lapsi on usein se suurin kärsijä, jos menettää toisen vanhempansa esimerkiksi äidin venkoilun takia. Itse olen uusperheen äiti, johon kuuluu miehen 10-vuotias lapsi lyhyestä suhteesta. Mies ei ole koskaan lapsen kanssa asunut ja säännölliset tapaamiset tuli kuvioihin vasta, kun lapsi oli 2-3 -vuotias. Mies on toki lapseen kiintynyt, mutta varmaan selviäisi ihan elämässään eteenpäin, jos äiti nyt kieltäisi tapaamiset. Harmittaisi, mutta koska lapsi ei ole koskaan ollut osa arkea, niin varmaan aikuisena jatkaisi elämäänsä normaalisti kolauksen jälkeen. Sitten taas lapsi... Hänelle isä on niin tärkeä, ettei sitä tajuakaan. Vaikka tietää, että vanhempansa ovat eronneet jo odotusaikana ja isäpuolikin on ollut kuvioissa 1-vuotiaasta, niin oma isä on oma isä. Meillä ainakin näkee oikein, kuinka lapsi tarvii se itsetunnon noston isästään. Isäpuolella on oma lapsi äidin kanssa ja lapsi tietää jotenkin, ettei ole niin rakas isäpuolelle kuin oma (tämä ei ole arvailua vaan tietoa), joten tämä oma isä muualla on tärkeääkin tärkeämpi.

mutta minä en jaksa enää. Erottu ollaan vuonna 2002 ja YHTÄÄN ainoaa kertaa lapsi ei ole tavannut isäänsä isän aloitteesta. Minä olen soittanut ja kysynyt että voiko tulla. Yleensä ei voi tulla. No sitten kun sanoo että tottkai voi ja varmistan edell. iltana että onko asia edelleen näin, niin joo joo tottakai.



Hypätään lapsen kanssa junaan, olen henkisesti sormet ristissä että toivottavasti ei ole turha reissu. matkaa on näes 400km. Kaksi kertaa kolmesta isä ottaa tytön luokseen. Ja se yksi kolmannes on sitten turha reissu. "isä" saattaa laittaa viesti jo ollessamme junassa että ei se nyt käykään.



Että mulle riittää nyt. Jos haluaa lapsensa nähdä, voi tulla lapsen hakemaan ja tuoda hänet sitten takaisin. Minä en enää tee turhia reissuja. Viimeksi ovat tavanneet kesäkuussa, eikä isä ole kysellyt lapsen perään enkä minäkään ole soittanut. Tämä alkaa olla tässä.

muutti 200km päähän. Lasten 6v ja 8v oli kuljettava joko junalla tai bussilla. En suostunut tuon ikäisiä kumpaankaan laittamaan. Lomallaan kun olisi lapsia tavannut valitsi aina sellaisen päivän, jolloin tiesi että oli jotain ennalta sovittua minun sukuni juhlaa tai perinteistä yhdessä oloa, esimerkiksi toisen lapsen kummitädin häät, joihin tyttö oli menossa morsiustytöksi jne.



Kun sitten viikoksi otti lomalle vuokramökille tytöt, nämä yöpyivät kahdestaan leikkimökissä ja isä uusi avokki ja tämän lapsi varsinaisessa mökissä.



Ei myöskään voinut tavata lapsia ilman avokkiaan vaikka lapset nimenomaan pyysivät tätä, sellaista aikaa hänellä ei koskaan ollut.



Lasten kasvaessa nämä yksinkertaisesti keksivät harrastuksia niin ettei tarvitse vaan mennä isää katsomaan. Tapaavat sitten toisinaan anoppilassa, anoppiin minulla on hyvät välit, toisin kuin lasten isällä ja tämän uudella perheellä eli käyvät harvemmin kuin minä ja lapset anopilla. Toisinaan anoppi soittaa, että tuo lapset nyt isä tulee yksin hänen luokseen.