Pareja joissa mies ei ole kiinnostunut seksistä? OV
SEksiä ollut tänä vuonna muistaakseni kaksi kertaa, nekin keskeytyivät kun joku lapsista sattui tulemaan juuri sillä hetkellä kotiin pihalta...
No, toistaiseksi olen pärjännyt omin käsin, mutta enpä tiedä, jos tulisi houkutteleva tilaisuus, saattaisin hyvinkin kokeilla vierasta. Meillä neljä lasta ja aikamoista hässäkkää ja lisäksi ollaan miehen kanssa aivan eri rytmisiä, minä valvon myöhäään ja hän menee aikaisin nukkumaan.
Kommentit (5)
mutta sitä seksiä ei vaan silti oo,mä oisin aktiivisempi ja sama kuin nro2.. lapsia on,väsymystä ja eletään kuin eri taloudessa... mies menee nukkuun 21 aikaan,herää 05-> töihin-> 12h töissä ->väsyneenä kotiin-> ei vaan jaksa mitään
Mä taas oon päivällä lasten pyörityksessä ja nautin kun talo on hiljainen klo 21 jälkeen.. pari ekrtaa oon tänä vuonna herättänyt miehen 23-24 aikoihin ja on sekstattu mutta ikävältä tuntuu herättää toinen kesken unien :(
mutta vastaan nyt tähänkin.
Meillä minä olen aktiivisempi ja haluaisin seksiä ainakin kerran viikossa tai edes tunteen että minua halutaan vaikkei sitä seksiä olisikaan. Mies tuntuu olevan ihan tyytväinen kerran kahteen viikkoon välillä menee pitempään.
Itse olen ajatellut että onko mitään järkeä tälläisessä suhteessa olla kun tarpeet on erilaiset.
seksittömästä avioliitosta...
Naimisiin menon ja lasten syntymän jälkeen "sain" viiden vuoden aikana vain alle kymmenen kertaa, olisiko ollut jopa kerta per vuosi. Nekin kerrat olivat miehelle jotenkin vaikeita (välillä tuntui, että jopa vastenmielisiä).
Ja niin vain se k*sipää kärähti lopulta miehistä... Eli menin naimisiin homon kanssa, vaikka hän väitti olevansa bi-seksuaali. On hän varmaankin bi, mutta minun kanssani seksihommat eivät vain kiinnostaneet. Arvaatte varmaan, että asia söi itsetuntoani ja lopulta se johti masennukseen...
Vuoden totaalisen haluttomuuden jälkeen mies meni mun pyynnöstäni psykiatrille, joka sanoi että sillä on ehkä lievä masennus, eikä mies sen jälkeen suostunut enää käymään siellä. Haluttomuus jatkui. Kahden vuoden kuluttua mä lähdin. Ei siksi etten voisi elää ilman seksiä, vaan siksi etten voinut elää suhteessa jossa toinen ei edes halua yrittää voisiko tehdä jotain sen haluttomuuden parantamiseksi.
Miten jaksatte? Mikä auttaa pysymään suhteessa? kauanko jatkunut?
Meillä nyt 5 vuotta jatkunut tilanne. Tänä vuonna seksiä 2krt. Alan olla henkisesti aivan rikki, koen etten ole viehättävä koska miestä ei kiinnosta. ei osaa sanoa syytä.