Yksin kotona...

Meidät oli kutsuttu täksi päiväksi syömään sukulaisiin. Eilen tuli yllättäen kutsu lisäksi illanvietosta täksi illaksi. Olen sairas, en pääse kyläilemään. Musta oli ihan OK, että mies menee kuitenkin syömään, harmitti jo etukäteen ajatus yksinolosta, mutta ajattelin, että tylsää senkin on täällä kökkiä, kun mä vaan nukun lähes koko ajan. Mutta mutta: just lähteissään mies sanoi, että taitaa tulla kotiin vasta huomenna, että hän jää sinne illanviettopaikkaan yöksi. Mulle ei tullut edes mieleen, että tässä tilanteessa ihan oikeesti on menossa koko illaksi sinne illanviettopaikkaan. Kiva kiva, jättää mut sit kipeänä yksin jouluna vuorokaudeksi... Harmittaa niin paljon, että en edes oo syönyt, ei huvita yksin syödä. Mies siis laittaa kaljan kittaamisen mun edelle, sillä mikäs muu syy sillä on jäädä yöksi kuin se, että ei ole illalla ajokunnossa.

Ois voinut edes kysyä sun mielipidettä asiaan (ja kuunnella sitä)...

Oon ollut kipeä jo pari viikkoa. Pakko olisi nukkua niin paljon kuin vain pystyy, jotta tästä joskus paranee, mutta alkaa olla todella tylsää ja kurjaa... Ja juu, lääkärissä on käyty ja lääkärin ohjeita noudatetaan, tää tauti, keuhkokuume, vaan voi kestää näin kauan.

Pahastuin nimenomaan tuosta yöksi kylään jäämisestä... Vaikka ajelisi pikkutunneilla kotiin, mutta kunhan tulisi yöksi kotiin.

Miksi sen miehen pitäis kökkiä siellä käytännössä yksin kun sinä nukut ja sairastat?

Miksei toisella voi sallia hauskaa iltaa kavereiden/sukulaisten kanssa? Miksi ihmeessä pitäisi lähteä miehen pitäisi pikkutunneilla lähteä kotiin kun sinä kuitenkin nukut?





Vai onko kyse periaattesta, että kun minä en pääse niin et sinäkään? Lapsellista joka tapauksessa.

Mitään ei osata tehdä yksin. Aina miehen kanssa kauppaan, kylään, harrastuksiin, K-Rautaan, puutarhalle, pikku Ernestin synttäreille, sinkkukaverin luo kahville...joka paikassa pitää olla käsi kädessä. Hohhoi, etkö osaa olla yksin?