Nyt suosio on ainakin taattu

ja sydän kylmänä odottelen kuka sen nappaa.



Koopin huumorissa on (mitä nyt ruudun tältä puolelta on päässyt kurkistamaan) ehkä parasta se, että se on niin rentoa ja suodattamatonta. Kaikki yrittäminen on poissa, ja vitsin väkisin vääntäminenhän on juuri paras tapa tappaa kaikki nauru.



Tosi hienoa on myös taito vakavoitua, menettämättä silti iloa. Sitäkin oli sunnuntaina ihana seurata. Puhuessaan isänsä kuoleman jälkeisestä ajasta surun ja toivon samanaikaisuus oli koskettavaa. Eikä ollut yhtään korni ja minulla kornin raja on tosi matalalla, kun tv:ssä alkaa tilittäminen.



Oih ja voih.