Rajoittaako oksennuspelko kenenkään muun elämää?
Vai olenko ainoa maailmassa, jonka elämää oksennuspelko todella rajoittaa ja vaikeuttaa? Kun täytyy koko ajan pelätä ja varoa taudin tarttumista, niin sekä arki että juhla on yhtä helvettiä :(
Kommentit (12)
että joten kuten pysyn kasassa, jos joku oksentaa humalan tai raskauden takia. Eli siis sellainen tilanne, missä itselle ei ole tartuntavaaraa. Nykyään pystyn telkkariakin katsomaa, jos siellä jossain ohjelmassa näytetään oksentavaa ihmistä.
ap
ja alkoholia en juo itse lainkaan. Ainoa syy siihen on oksennuspelko.
ap
Olisinko kolme tai neljä kertaa ollut elämäni aikana oksennustaudissa.
2
Minulla on raskauspahoinvointia ja oksennan joka päivä useaan otteeseen. Ei se ole oikeastaan yhtään hirveää, kun on muistanut juoda nestettä tarpeeksi. Oksentamisesta tulee helpottava tunne. Harmi, että sinulla on sitä kohtaan elämää rajoittava pelko. Ehkä sinun olisi hyvä kohdata ja kokea se asia kerran. Tsemppiä!
että ei ole taudissa itse ollut. Minulla oli viimeksi 17 vuotta sitten mahatauti, jossa oksensin yhden kerran. Se onkin ainoa kerta, kun minulla on ollut mahatauti niin, että sen itse muistan.
ap
Vai olenko ainoa maailmassa, jonka elämää oksennuspelko todella rajoittaa ja vaikeuttaa? Kun täytyy koko ajan pelätä ja varoa taudin tarttumista, niin sekä arki että juhla on yhtä helvettiä :(
mikä sua pelottaa tai ahdistaa? Oksennuspelko on oire ahdistuksesta. Ongelman ydin ei välttämättä ole se, että "oksentaminen on kamalaa" vaan ihan joku muu.
Pitäisi varmaan mennä psykiatrille, jotta saisi selville mahdolliset taustat asian takana.
ap
Ja ihan oikea, erillinen fobia, jossa kammotaan oksentamista ja pahoinvointia. Tästä olen kärsinyt lapsesta saakka, syytä en tiedä.
Täällä yksi, joka pelkää lapsensa sairastumista oksennustautiin.
Hän on nyt 3-v ja sairastanut kahdesti todella rajun mahataudin niin, että oksensi noin 20 krt/vrk. Pahasti kuivunut lapsi saatiin kummallakin kerralla hoidettua sairaalassa tiputuksessa kuntoon, mutta etenkin ekalla kerralla luulin hänen kuolevan :(
Pelko rajoittaa elämäämme: en mielelläni kyläile muiden kodeissa tai liiku esim. kauppakeskuksissa lasten kanssa. Meillä kulkee käsidesi mukana joka paikkaan ja olen kauhuissani, jos lapset esim. terveyskeskuksessa laittavat leluja suuhun. Sieltä saimme edellisen taudin...
Ja kotona myös.
Kauppakeskukset on ihan järkyttäviä paikkoja kaikkine räkivine ja pärskivine ihmisineen. Samoin tk:n odotustilat ja yleisten tilojen lasten leikkipaikat. Olisi tosi ihanaa elää niin kuin monet muut, välittämättä mahdollisesta tartunnasta. Niin, että voisi ottaa ihan vaan löysin rantein jos joku läheinen ko. tautiin sairastuisikin.
ap
käsidesit kotonakin käytössä joka vesipisteessä :)
Mulla on vähän eri näkökulma tähän oksentamiseen (oma oksentaminen ei pelota yhtään), mutta olen kans miettinyt, pitäisikö jutella pelosta jollekin ammattilaiselle.
On ihan sairasta miettiä joka ainoa ilta, alkaako lapsi yöllä oksentaa ja kuinka monen yrjön jälkeen pitää lähteä päivystykseen. Viimeksi hän oli tiputuskunnossa jo 7 tunnin oksentamisen jälkeen. Jos tauti alkaa yöllä, en voi tietää, onko hän veltto väsymyksen vai nestehukan takia.
nro 11
enkä juuri halua lähteä työpaikan illanviettoihin, kun tiedän siellä aina ainakin erään miehen oksentavan. Samoin muutamia sukulaisiani kammoan, kun ovat usein kännissä ja oksentavat helposti. Eli kammoan lähinnä humalassa oksentelevia, on liikaa huonoja kokemuksia lapsuudesta ja omastakin aikuisuudesta, kun ihmiset oksentelevat mihin sattuu. Itse en pysty juomaan itseäni humalaan niin, että oksentaisin.
Omien lasten oksentamisen siedän, esim. tällä viikolla olleet oksennustaudissa ja siivota ja pyykätä on pitänyt.