Lue keskustelun säännöt.
huudan lapselleni kamalasti :(
27.11.2008 |
huudan 3v lapselleni usein naama punaisena, ja jälkeenpäin häpeän käytöstäni. olen luonteeltani nopeasti tulistuva, ja lapsen kanssa tilanteet ovat sellaisia, etten millään ehdi aloittaa mitään "kymmeneen laskemista" tms, sillä kiukku on noussut ja ääni kohonnut ennen kuin aivot ehtivät mukaan.
tyypillinen tilanne on esm. pukemisen yhteydessä, kun lapsi sylissäni ollessaan yhtäkkiä lyö kantapäänsä lattiaan ja pomppaa takaraivo edellä taysillä mun kasvoihin, mulla halkeaa huuli ja huudan lapselle että AI HEMMETTI SOIKOON MUA SATTUU! SÄÄ! ET! TEE! NOIN!! kun jatkan lapsen pukemista, en saa kiukkua laantumaan heti, vaan saatan sulloa kenkiä lapsen jalkaan astetta ärhäkämmin kuin olisi tarpeen.
tänään olimme kylässä omalla isoäidilläni, ja sieltä lähtiessä 3v oli ilkikurisella tuulella, heitteli lunta minun ja isoäidin päälle, eikä kielloista huolimatta lopettanut. ylittäessämme erittäin vilkkaasti liikennöityä tietä lapsi karkasi isoäidin kädestä (minulla oli pienempi lapsi rattaissa) ja yritti juosta yksin tielle. mulla syksyi aimo annos adrenaliinia vereen ja kaapasin lapsen hihasta kiinni. huusin n. 3 cm etäisyydeltä täysillä lapsen korvaan että SÄÄ!! ET!! JUOKSE!! AUTOTIELLE!! lapsi pelästyi mun huutoa, meni hervottomaksi ja alkoi nikotelen itkeä, olin ihan raivona, raahasin hänet hihasta tien yli ja käskin lopettaa itkemisen. isoäiti järkyttyi mun toiminnasta, ja yritti rauhoitella.
kotimatkalla pyysin lapselta anteeksi huutoani. sanoin että pelästyin ihan hirveästi kun lapsi lähti juoksemaan kadulle, mutta se, että huusin, ei ollut lapsen vika vaan mun oma vika.
kuulostaako tää hyvin hirveälle? ja mitä ihmettä teen kuohahtavan temperamenttini kanssa?
Kommentit (10)
ei äidin tarvitse olla aina seesteinen ja hymyilevä. Tärkeää on, että pyydät anteeksi. Tärkeää on myös, että tiedostat heikot kohtasi ja teet ehkä töitä niiden kanssa? Kymmeneen laskeminen on perinteinen, mutta toimiva keino. On luonnollista, että pelästyneenä huudat lapselle (tuo autotie tapaus), ehkä kuitenkin olisit voinut ottaa syliin ja halata, kertoa että pelästyit sen sijaan että käskit lopettaa itkemisen.
Kokeile nyt ensimmäiseksi, että sen ensiräjähdyksen jälkeen rauhoitut ja kohtelet lasta rauhoittuneena, pyydät anteeksi. Kuvailemasi räjähdys sinänsä ei ole kovin vakavaa, mutta sinun tulisi nollata tilanne päässäsi nopeammin eli esim pukemisjutussa saat huuleen sattuessa huutaa, mutta sen jälkeen kiukun pitää laantua ja se ei saa heijastua lapsen pukemiseen. Poistu tilanteesta, ja tule jatkamaan pukemista vasta kun olet rauhoittunut. Ja pyydä lapselta anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huudosta tulee negatiivinen kierre, mitä enemmän huudat, sitä enemmän lapsi temppuilee! Nim. been there done that...
Eli rauhoitu ja anna lapselle positiivista huomiota ja PALJON ja KOKO AJAN ja joka tilanteessa!
3-vuotias kaipaa jatkuvaa kehua. Sen ikäinen osaakin ja haluaa tehdä paljon itsekin. Kannusta, kannusta ja kehu. Käytös muuttuu taatusti.
Itsekin olen lyhytpinnainen ja kotona on myös 3-vuotias :)
räjähdystä en osaa ennakoida, se tulee nanosekunnissa, yleensä reaktiona juuri kipuun tai kovaan pelästymiseen. räjähdyksen jälkeistä rauhoittumista olen yrittänyt nopeuttaa, mulla on "turvalauseen" tapainen, jota hoen itselleni, ja omasta mielestäni se auttaa palaamaan takaisin normaaliin aikuiseen minääni (vrt. karjuva hirmulisko).
en rähjää lapselle opettaakseni häntä tai muuten harkitusti, en siis esim. syömiseen, siivoamiseen, leikkipuistosta lähtemiseen tms. tavalliseen liittyvissä eripuratilanteissa. en tiedä miksi kiukku nousee niin salamana silloin kun se nousee, mutta veikkaan adrenaliinia.
pyydän lapselta aina anteeksi huonoa käytöstäni ja selitän jos syynä oli esim. pelästyminen. yritän esittää asian niin, että vaikka tielle juokseminen oli lapsen vika, niin huutaminen oli joka tapauksessa mun oma vika.
mielestäni meillä on lapsen kanssa läheinen ja normaali suhde, pelkään kuitenkin että teen hänelle vahinkoa huutamisella.
ap
sehän on ihan viettitoimintaa, mutta- mä en oo huutanut sekuntiakaan erään tapauksen jälkeen; lapsi oli melkein 4v - isä jatkuvasti työmatkalla. Ajattelin että nyt aloitan kuntoilun, kuntosalilla on lastenhoito. lapsi ei suostunut jäämään- ymmärrän kyllä- on arka uusien tilanteiden suhteen. Lähdettiin sitten kotiin. Olin niin pettynyt, raivoissani siitä etten yhtään hetkeä saa edes liikkua yksin- että huusin autossa puoli kotimatkaa "mä olen vihainen" sitten katsoin taakseni, lapsi oli kutistunut noin rusinan kokoiseksi- katsoi silleen oudosti ylöspäin- ja mun sydämeni hajos siihen paikkaan. Pysäytin auton, otin lapsen syliin ja pyysin anteeksi. Selitin tilanteen tuhanteen kertaan ja vieläkin ollaan joskus puhuttu siitä kuinka pelottavaa se oli. Sen jälkeen en ole pahemmin huutanut; mulle on ikuisesti syöpynyt mieleen se kuva; miten pieni, turvaton, onneton, hylätty, yksin maailmassa lapsi on kun aikuinen huutaa omaa raivoaan. Se oli järkyttävää:(( Enkä ole sen jälkeen lastani myöskään lapsiparkkeihin yrittänyt jättää.
Aikuisen huutaminen (on eri asia korottaa ääntään jos lapsi ei usko- kuin karjua omaa raivoaan lapsen päälle) on lapselle musertavaa. Siksi ja juuri siksi äitien ei pitäisi olla yksin, syylllistettyjä superäitejä- vaan hoitaa myös itseään, omaa jaksamistaan- ettei väsyneenä pura omaa paskaansa lastensa niskaan.
tsemppiä ap!
Kuten seuraava askel on käydä käsiksi lapseen, antaa tukkapöllyä ja läimäyttää.
Joten siinä rinnalla huuto on varsin hyväksyttävää.
Mutta ihan turhaa semmoinenkin, sillä ilmankin huutoa pärjää. Pitää huolehtia omasta jaksamisestaan, kuten edellä kaikki ovat sanoneet. Pitää ottaa se lapsi syliin, antaa huomiota ja hellyyttä. Ja ennakoida ne tilanteet, joissa vois tapahtua jotain.
Ja jos lapsi meinaa juosta auton alle, nii se on sitten jo ihan toinen juttu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja raahaavan kädestä?
Toisilla on astetta herkempi sormi soittaan paikalle kytät. Siinä saat sitten pyytää anteeksi -jos sitten ymmärtäisit OIKEASTI mitä teet.
En käsitä miten vahinko (pään kolahtaminen leukaan) saa äidissä noin voimakkaan reaktion. Uskomatonta.
Jos minä olisin äitisi niin en alkaisi paapomaan sinua. Olet aikuinen etkä natsi. Sun tarttee käsittää ettei lasta kohdella noin, tarttet apua jos teet noin toistuvasti.
Itsellä pari alle 5- vuotiasta MENEVÄÄ ipanaa, eikä ole koskaan tarttenut pyytää käytöstään anteeksi koska en alennu tollaseen.
En hae tällä mitään "olen niin täydellinen" vaan että tilanteet ei mene tollasiksi. Kun meillä on ollu vaaratilanteita niin kärppänä olen tarttunut lasta käteen ettei juokse tielle, laskeutunu lapsen korkeudelle ja vakavana ollaan siinä juteltu asia. Ei kenellekään tartte huutaa, ääntä voi korottaa/madaltaa mutta sekin on lapselle jo tilanteeseen puuttumista.
Ymmärrän kyllä että jos sää olet tottunut huutamaan niin lapsi ei usko ennenkö huudat. Siksi kai sun tarttee huutaa heti kun olet tosissasi.
Eli sun tarttee kiinnittää enempi huomiota käytökseesi. Lapsi on lapsi ja sää voit ennakoida vahinkoja pukiessa jne.
Ja miksi lapsen itku pitää tyrehdyttää? Kuka niin sanoo ettei ihminen saa itkeä? Et sää suinkaan halua lapsestasi sulkeutuvaa ihmistä?
Ota se syliin itkemään.
Mutta niin, minä puutun tilanteeseen soittamalla virkavallalle.
Toisilla vain ei ole, kun tuo temperamentti voi vaihdella melkoisesti. Ja minkä ihmeen takia kutsuisit poliisin paikalle, jos joku raahaa lastaan kadun yli, pois vaarasta?
Ap, beetasalpaajat hillitsee adrenaliinin tuotantoa. Jos sulle tuo huutaminen on ihan oikeasti ongelma etkä voi sille mitään, voisi pieni annos beetasalpaajaa (Propralia) auttaa. Itse käytän sitä säännöllisesti rytmihäiriöihin ja jännittämiseen ja samalla se on hillinnyt mun tulistumista, ihan huomattavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos sun ymmärrys ja empatia toisia kohtaan on tolla tasolla, en voi kuin epäillä sun harrastavan mitä julminta henkistä väkivaltaa myös lapsillesi. Apua, millaisiakohan lapsia sä kasvatat. Menehän mihin vaan maantieteellisesti Suomea etelämpänä, ja tarkkaile miten siellä ihmisten tempperamentit kuohuu. Siellä välillä kun karjutaan ja sitten taas pussataan, ja enpä usko että siellä olisi mitenkään onnettomampia lapsia ja aikuisia kuin täällä. Hyvät sisaret, elämään kuuluu kaikki sateenkaaren värit eikä vai ne musta ja valkoinen.
Ap:lle tsemppiä hermojen hallintaan!
Mutta niin, minä puutun tilanteeseen soittamalla virkavallalle.
Niitä varmaan kiinnostaa ja paljon :-D
korkeintaan saa mallin karjua joka tilanteessa!