Mitä tapahtui, kun tapasit Sen Oikean?

silmiin katsominen sen paljastaa...

oikein menee kylmät väreet nytkin kun ajattelen

Valitettavasti, en voi saada häntä, vaikka tiedän sähköisyyden olevan todellinen tunne.

Tuli ja vei niin että sukat vaan pyöri jaloissa.



Nyt kaksi vuotta yhdessä ja vastarakastuneita ollaan edelleen.

että haluaisi olla koko ajan rakkaan seurassa, eikä yhtään erossa.

Ajan kanssa tiesin.

Mies kuulemma tiesi heti että olen se Oikea. Musta ei tuntunut miltään, en ollut yhtään kiinnostunut.



nimim 15 v onnellisesti naimisissa

Se oikea olikin niin väärä, että oksat pois.

Ei epäilystäkään, kuin olisi kotiin palannut.

ajattelin mielessäni, että siinä se nyt sitten on, suoraan edessäni jota olen etsinyt.

Mulla vei pari viikkoa mutta kyllä se sitten oli siinä. Ja ihan heti tiesin että potentiaalia oli paljon, olin vain varovainen ja ennakkoluuloissani kiinni. Tämä mies oli niin erilainen kuin 1. aviomieheni, joka ei pystynyt onnelliseen parisuhteeseen.

että aha, tämän kanssa nyt sitten menen naimisiin ja sinne sitten mentiin ja nopeasti ja tuli vauvoja ja tuli ongelmia ja kaikista on toistaiseksi selvitty;) toivotaan että jatkossakin

ensinäkemältä, että siinä on elämäni mies.

Baarissa tapasimme, ja ensimmäistä katsetta toisiimme en unhoita =)

Rohkaisin itseni, ja menin juttusille.

Juttua onkin riittänyt pian 15 v =), ja kolmen suloisen ipanan onnellisia vanhempia olemme nykyään.

Sähköä oli ilmassa heti, mutta ei mitään jalat alta vievää heti alkuun.

Kunhan tutustuimme kunnolla toisiimme, tunne lisääntyi.

Alusta asti tunsin viihtyväni mieheni seurassa, ja tajusin, että tässä on mies mun makuuni.

Sen vaan tunsi, että vakka oli löytänyt kannen =)

Suhteemme on kuin viini, paranee vanhetessaan =)

Pentuja oltiin silloin. Tunne ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään. 18 vuotta ollaan oltu yhdessä ja lapsia on kolme. Eikä ole kummallekaan mitään vastaavaa tullut eteen...Matkan varrelle mahtuu kaikenlaista, mutta mihinkään en tätä vaihtaisi!

Ja tunne oli molemmin puolinen. Yleensä molemmat harkitsevaisia mutta alettiin seurustelemaan heti samana iltana.

Nyt 12v yhdessä.

olo oli hauska ja riehakas, eroottista vetovoimaa oli mukana. vaivihkaa aloimme tutustua paremmin, ja mitä paremmin tutustuttiin, sen selkeämmäksi tuli että tää on nyt se juttu. tunne oli molemminpuolinen. itse tiesin sen siitä ihanasta tunteesta, kun palaset alkoivat loksahdella paikoilleen, ja elämä tuntua hyvine helpolta ja mahdollisuuksia täynnä olevalta.

Olin tuolloin varattu ja mies oli hiljattain eronnut, joten aika ei ollut kypsä....tuona iltana vain juttelimme ja kävimme yökahvilassa jatkoilla porukalla. Meilasimme jonkun aikaa ja se jäi. Vuoden päästä törmäsimme uudelleen ja minä olin eronnut. Hänellä oli joku suhteentapainen, joten taaskaan ei ollut oikea aika. Meni taas vuosi ja tapasimme sattumalta taasen. Nyt aloitimme ystävyyssuhteen ja viihdyimme koko ajan tiiviimmin yhdessä. Minulla oli joitain muita juttuja samalla, joista kerroinkin hänelle, mutta pikkuhiljaa muut jäivät ja minä tulin raskaaksi. Lapsi on nyt 5-vuotias ja huomaan, että rakkaus on kasvanut hitaasti isoihin mittasuhteisiin. Intohimon kanssa on käynyt sanoin. Minä joka ennen uskoin, että sen tietää heti, kun sen oikean tapaa, olen joutunut pyörtämään sanani, en todellakaan tiennyt millainen rakkaus minua odotti, kun hänet ensi kerran tapasin. Oli toki iloinen ja mukava tyyppi, mutten uskonut, että rakkaus voi kasvaa niin paljon ja intohimokin vain vahvistua ajan kanssa.

Uskon että maailmassa on monta minulle sopivaa miestä.

Tottakai joku yhteys on ja kemiat kohtaa.

Mutta ei se ole maailman mullistava kokemus.

Olen tavannut sen jälkeen monta miestä, joiden kans voisi kuvitella mitä hyvänsä.

Ja en ole edes tajunnut aina ennenkuin jälkikäteen että kyse oli kemioista tai jostain luonteiden yhteensopivuudesta, ja että jos elämäntilanteet olisi olleet erit, niin olisin löytänyt jo .... ainakin 5 puolisoa... tai siis olisin eronnu jo 5 kertaa... tai... mut olenkin sitä mieltä että turha vaihtaa, näitä ukkoja tulee ja menee.

Heti tiesin, ravintolassa tavattiin. Sanoin pöytäkavereilleni, että tuolla on mun elämäni mies ja mä käyn kohta hakemassa sitä tanssimaan. Pian sen jälkeen mies tuli hakemaan minua tanssimaan:) Siitä se lähti. Jätin mieheni samointein ja muutimme suoraan yhteen.



Tällä viikolla tuli täyteen 19 vuotta yhdessä ja edelleen rakastuneita. Joka aamu pusutellaan töihinlähtöpusut ja joka ilta nukkumaanmenopusut. Haleja ja kosketuksia, seksiä ja sutinaa. Ihanaa on.



Kyllä se tietää, älkää tyytykö suhteisiin, joissa ei kipinää ole, kuolette sisältäpäin!

Seurustelin vielä toisen miehen kanssa, jonka kanssa en ollut koskaan tuntenut mitään sukkien pyörimistä jaloissani.

Mutta kun tapasin tämän mun mieheni mä vain tiesin, että hän on se oikea.

Silmistä sen näki ja siitä kuinka meillä luisti juttu, ihan kuin olisimme tunteneet entisessäkin elämässä. Olin myyty mutta tämä unelmieni mies oli lähdössä maailmanympärimatkalle ja kuten sanoin jo olin myös itse kiinni parisuhteessa, joten ei meidän jutusta mitään tullut.



Parin vuoden jälkeen tapasimme uudelleen IHAN SATTUMALTA. Olin sinkku ja mies oli tullut takaisin suomeen.



Oli ihan sellainen tunne, että meidät on tarkoitettu yhteen. Että se on jossakin jo päätetty ja kirjoitettu taivaan kirjoihin :)



Nyt naimisissa ollaan oltu jo 10 vuotta!

Harrastettiin seksiä ja sammuttiin samaan punkkaan. Mies jäi aamuksi ("no kyllä se kohta lähtee"), päiväksi ("no vähän myöhempi juna vissiin") ja nyt ollaan oltu liki 10 vuotta yhdessä. Olihan se vähän semmoinen epätodellinen fiilis, kun ei se suostunutkaan niin vain häipymään. Ja vielä kun se oli niin törkeän suloinen, eihän sitä voinut taipaleellekaan laittaa - olisi joku vielä napannut sen ja laittanut pulloon takanreunalle.



Sitten se alkoi soitella ja meilailla, minä olin ihan pähkinöinä ja ei mennyt monta päivää, kun äijä tuli takaisin. Eikä lähtenyt pois. Ja nyt jos yrittäisi pois, purisin nilkkaan enkä päästäisi. Yhtä suloinen edelleen.