Suomi-pahoinvointi
onko muilla ongelmana ulkomaalaisen puolison " Suomi-pahoinvointi" , eli puoliso ei tunnu millään sopeutuvan Suomeen, työpaikasta tms. huolimatta, vaan näkee melkein kaiken negatiivisesti, Suomen ilmaston(mikä toki vaikea!), mutta myös systeemin, kulttuurin ja ihmisten mentaliteetin..kaikki ovat muka parempia muualla!
Kommentit (11)
joka on ite asunut jo vuosia ulkomailla ja taytyy sanoa etta jos en ite enaa sitten yhtaan viihdy suomessa ja oon suomalainen niin taysin ymmarran puolisosi olon ja fiilarit. Suomalainen ilmasto ja ymparisto ( luonto ) aivan mahtavat mutta ihmiset mentalitetteineen kylla allottaa joka vuosi vaan enemman ja enemman. Ja jotku meista on onnistunet pitamaan suomalaisen mentaliteettinsa ylla myos taalla ulkomailla ja eipa noita oo kavereiks tarttunut. Itellakin vaikee ymmartaa valilla miten voi niin paljon allotyttaa " oma kansa" , mut joo miehellasi on varmasti rankkaa ja paha olla:(
Oletko itse kaynyt miehesi maassa ja siten tutustunut hanen kulttuuriinsa? Silla tavalla voisi nahda sen mika hanesta on niin ahdistavaa suomessa.
Tsemppia toivottelee Mama-Njogu
Meillä on se tilanne että molemmat olemme ulkomaalaisia. Mies ei oo suomalainen. Mun välillä tekisi mieli muuttaa Suomeen, mutta mies ei halua. Ymmärrän häntä. Joutuis hakemaan oleskeluluvan uudestaa, opettelee uuden kielen ja ulkomaalaisena hänen on rasistisesta Suomesta vaikea saada töitä. Plus Suomesta ois varmaa vaikea saada Pakistanilaisia kavereita.
Elämä tuntuu menevän täälläkin suht hyvin joten voin mä tännekin jäädä.
Ulkoisesti mieheni on hyvin sopeutunut Suomeen näiden 15 vuoden aikana: on töitä, asunto, vaimo, lapsi, aineelliset puitteet suht OK, varaa matkustaa silloin tällöin, omat vanhemmat hoidettu jne. Mutta jotenkin hän tuntee olevansa aina ulkopuolinen. Eikä vain tunne, kyllä se päivittäin tässä maassa tehdään selväksi, että on ulkomaalainen, vaikka olisi Suomen kansalainen. Kerran pakolainen, aina pakolainen.
Enää hän ei haaveile muutosta johonkin toiseen Euroopan maahan: siellä olisi sitten molemmilla ainakin aluksi vaikeaa emmekä usko, että elämä siitä auvoksi muuttuisi. Mutta kotimaahansa mies haluaa vielä joskus takaisin, vaikka sitten eläkkeellä. Koti on koti. Mäkin kaipaan Vietnamista paitsi aurinkoa, myös ihmisten lämpöä.
Yleisesti ottaen viihtyy Suomessa ihan hyvin; on työtä, on kavereitakin, jne. Mutta joskus on sellaisia kausia jolloin mikään täällä ei tunnu hyvältä; ihmiset on kaikki rasisteja ja juoppoja, ilmasto on ihan peestä, mikään ei ole hyvin, kotimaassa kaikki oli paremmin, ja esim. Hollannissa (mieheni veli asuu siellä) asiat olisivat varmasti paljon paremmin kuin täällä. Kitikiti valivali.
Koti-ikävää se vaan on, ja purkautuu tuolla tavalla. Tiedän kokemuksesta. Itse asuin muutamia vuosia mieheni kotimaassa, ja vaikka viihdyinkin siellä ihan hyvin (oli työtä ja kavereitakin jonkin verran) niin välillä olin todella kypsä kaikkeen. Silloin tuli haukuttua koko maa, kulttuuri ja ihmiset. Mutta kas kummaa, kun sukulaiset Suomesta tuli vierailulle ja toi suomalaisia lehtiä, salmiakkia ja ruisleipää, alkoi elämä miehen kotimaassakin taas maistua :) Nykyisin myönnän jopa ikävöiväni niitä aikoja...
Aleyna:
Koti-ikävää se vaan on, ja purkautuu tuolla tavalla. Tiedän kokemuksesta. Itse asuin muutamia vuosia mieheni kotimaassa, ja vaikka viihdyinkin siellä ihan hyvin (oli työtä ja kavereitakin jonkin verran) niin välillä olin todella kypsä kaikkeen. Silloin tuli haukuttua koko maa, kulttuuri ja ihmiset. Mutta kas kummaa, kun sukulaiset Suomesta tuli vierailulle ja toi suomalaisia lehtiä, salmiakkia ja ruisleipää, alkoi elämä miehen kotimaassakin taas maistua :) Nykyisin myönnän jopa ikävöiväni niitä aikoja...
Pakko häpeäkseni yhtyä Aleynaan; olen itse ulkomailla asuessa kerran jos toisenkin kironnut koko paikan alimpaan helvettiin, ja vähän väliä huomaamattaankin sitä vertaa Suomeen - jossa kaikki on aina paremmin. Mies on sen sijaan ihailtavan hyvin sopeutunut Suomeen, eikä alussakaan, vaikka pimeys, kieli, työttömyys, ystävättömyys jne. vaivasivat, valittanut liiemmälti. Vertailutkin on usein varsin objektiivisia, korkeintaan kriittisyys omaa kotimaata kohtaan on kasvanut - koska Suomessahan kaikki on aina paremmin:)
Paitsi ettei meillä ole miehellä työpaikkaa vielä, eikä kieltäkään juuri osaa. Mut nyt tuntuu että hänen asenteensa on mennyt sellaiseksi, ettei haluakaan. Yleensä yritän ymmärtää, mut jos vaan valittaa ja valittaa koko ajan, niin sit saatan sanoakin takaisin.
Eipä sen puoleen, omatkaan kokemukset tästä suomesta ole niin hyvät, että saatan myötäillä ja pyytää että koittaisi olla välittämättä.
Ja onkin harkittu paluuta ulkomaille. Mutta siinä on taas oma lupaviidakko edessä...
Mut mieheni on kyllä tosi innoissaan LUMESTA, toivoi että sitä tulisi pari metriä, mut eipä vielä ainakaan... :)
Mieheni kutsuu Suomea toiseksi planeetaksi,en usko että kovin positiivista tarkoitusta sillä on...
menossa on se kulttuurishokin vaihe, jossa kaikki on paremmin kotimaassa, ja täällä taas kaikki tökkii.
Meillä mies yleensä alkaa valittaa siinä vaiheessa, kun työtaakka alkaa kasvaa liian suureksi. Mutta kaiken kaikkiaan kieltä osaava ja työssäoleva mieheni viihtyy Suomessa hyvin, eikä edes koe maatamme kovinkaan rasistiseksi...
Joo ehkä tuo suurimmalla osalla pätee, mutta miehelläni on jo 15 vuoden kokemus Suomesta. Tietty välillä on parempiakin kausia ja kyllä hän Suomessa hyviäkin puolia näkee. Pahinta on epätasa-arvoinen kohtelu ja suoranainen syrjintä, jota hän valitettavasti on mm. työelämässä saanut kokea aika lailla. Kielen voi oppia, opiskella ja tehdä töitä, mutta ulkonäöstä ei pääse eroon. Alkuvaiheessa sitä piti ihan normaalina, että kohdeltiin vähän eri tavalla, mutta nyt mies ei enää haluaisi joka tilanteessa tulla kohdelluksi ulkomaalaisena.
piitaliini:
menossa on se kulttuurishokin vaihe, jossa kaikki on paremmin kotimaassa, ja täällä taas kaikki tökkii.
Meillä mies yleensä alkaa valittaa siinä vaiheessa, kun työtaakka alkaa kasvaa liian suureksi. Mutta kaiken kaikkiaan kieltä osaava ja työssäoleva mieheni viihtyy Suomessa hyvin, eikä edes koe maatamme kovinkaan rasistiseksi...
Asumme tällä hetkellä mieheni kotimaassa, ja kyllä minä olen kironnut tämän maan alimpaan h-lvettiin jo monet kerrat.. onneksi pääsen takaisin suomeen vuodenvaihteessa.
Kun asuimme Suomessa -pakko myöntää,mieheni sopeutui sinne paljon paremmin,kuin mitä minä nyt tänne. Ikävä Suomeen vaivaa nykyään jo melko usein,viimeksi tänään mieheni sai tukea minua,että ei ole pitkä aikaa enää, ennenkuin pääsen takaisin suomeen. Eikä ole vain yhtä asiaa,jota suomesta kaipaisin, vaan koko sitä elämääni; lemmikkejä,työtä,ystäviä,autoa,voi miten kaipaan sitä ruokaa; hapankorppuja,salmiakkia,pommaccia.. kylmää olen aina inhonnut, nyt kaipaan sitä pikku pakkastakin,joka saa posket kivasti punoittamaan, ja sitä näkyä kun lunta sataa,ja puut on valkoisenaan. Ja sitä hiljaisuutta; täällä melut kantautuu ulkoonta sisälle kokoajan..
Muistan kun mieheni joskus suomessa asuessa valitti vain jotain " hitautta" , esim kun tilaat nettiliittymän,joudut odottamaan viisikin viikkoa.. ja lisäsi siihen perään että hänen kotimaassa netin saa parissa päivässä auki.. mitäpä mieheni onkaan joutunut kestämään kun minä tirisen täällä joka viikko :)
jos kelpaa yhden ulkomaalaisen puolison mielipide niin nyt kerron.
eli Suomi on monella tavoin ihana maa, mutta silti ahdistuksen paikkoja on monia. Minua ahdisti suunnattomasti nämä kaksi Joulua edeltävät viikot. Tuntuu siltä, että järkevämmätkin ihmisistä menettävät todellisuuden tajuansa ja hyrräävät perinteiden hormonit määräävät elämän tahdin täysin.
Kyllä perinteet on niin arka paikka, eikä tässä muuta voi, kun sinnitellä ja odottaa, kun se on ohi. Vaikeaa kyllä ymmärtää, miksi fiksu kansa kuukauden ajan ajaa itsensä suunnilleen burnout:iin päin rauhoituakseen lopulta yhdeksi illaksi. En lähde tuomitsemaan mitään enkä ketään. Tosiasia on vain se, että joulukuu saattaa UUVUTTAA ulkomaalaisia puolisoa erittäin paljon ei vain pimeydellään, vain sillä loputtomalla hössötyksellä, jolla ei ihan oikeasti olisi mitään asiaa todelliseen jouluun.
Toissapäivänäkin yksi keski-ikäinen suomalainen kollegarouva valitti työpaikkamme ruokalassa, että voi voi kun oli huono kinkku, ei tullut yhtään joulutunnelmaa. No voi harmi kun ei tullut tosiaan. Mitäs muuta siihen sanoisi.
Ulkomaalaisella ei ole suomalasessa jouluruuissa mitään tunnearvoa. Makuasia tietysti tykätäänkö niistä ylipäänsä vai ei. Mutta tunnearvon syöttämisen yrityksiä herättää oksennusmekanismeja. Syön kohteliaisuudesta tasan yhden palan kinkkua anopin pöydältä, kyllä minä sen kestän, mutta itse en tule mitään sellaista tekemään.
Kolmas suomalainen joulu on ny minullet tulossa, ja yhtä hankalaa. Minua ei voi ainakaan syyttää yrityksen puutteesta, mutta on rajansa kaikilla.
Eli hyvät mokulaiset, ottakaa puolisonne kainaloon ja koko joulukuuksi PAKOON!
Rauhallista joulua kaikille tämän lukeneelle!
Usein tämä johtuu siitä, että asioita ei ymmärretä oikealla tavalla ja ne tulkitaan väärin. Kieli on suuri este monelle (vaikka osaisit vähän suomea, ei se usein riitä ymmärtämään mitä ihmiset tarkoittavat jos kulttuuritaustasi on hyvin erilainen). Ihmisten puhumattomuus ymmärretään usein myös väärin, siitä loukkaannutaan jne. Ehkä " oikeihin piireihin" ei löydetä ja muodostetaan käsitys suomalaisista huonojen kokemusten perusteella. Usein taustalla vaikuttaa myös koti-ikävä...