" Laskettu aika" lähenee
Jollei olisi ollut heinäkuussa tuulimunaraskautta, odottelisin varmaankin nyt pikkukolmosen syntymää...on se kumma miten elämä heittelee, vielä pari kuukautta sitten odotin innoissani koulusta valmistumista ja mahdollista uutta yritystä kolmannen lapsen suhteen. Nyt olemme mieheni tahdosta asumuserossa ja avioero näyttää väistämättömältä. Miten kummassa ihminen voi olla niin sokea, ettei tämän paremmin asioita tajua... Puoli vuotta sitten kaikki oli mielestäni niin hyvin ja kolmas lapsi tulossa, nyt kaikki on niin ei hyvin kun vain olla voi. Poikamme sentään ovat terveitä, mutta eipä kai tämä ero heillekään helppoa ole. Jaksamista kaikille vaikeissa elämäntilanteissa oleville!
Kommentit (5)
Itselläni olisi ollut laskettu viime viikolla. Muutama viikko on mennyt itkiessä. Todella raskasta on ollut ja aina varmasti sen käyn helmikuussa ainakin jollakin tavalla lävitse.
Halauksia ja voimia sinulle....
Minulla laskettuaika olisi ollut 23.3 eli ihan kohta.. Tuulimuna oli siis elokuussa 2006 :( Kovasti asia nyt ollut mielessä, varsinkin nyt maaliskuussa.. Toki sitä ei voi unohtaa ja välillä on vaikeampiakin aikoja.. Pelolla odotan tuota maagista päivää :( Uutta vauvaa meille ei ole vielä suotu, eikä ennestäänkään niitä vielä siis ole..
Voimia kaikille saman kokeneille!!
Itselläni on kolme lasta ja kaksi keskenmenoa. Keskenmenot olivat 2. ja 3. välissä peräkkäin ja toisen sikiöistä ehdin nähdä ultraäänessä elinvoimaisena (sydän sykki). Ensimmäisen keskenmenon jälkeen ajattelin, ette raukka ollut kelvollinen elämään ja se oli helpompaa hyväksyä. Toisen keskenmenon jälkeen olin alamaissa ja itkuinen viikkoja. Ei hyväksynyt tapahtumaan. Nuorimmaisen lapseni raskaus alkoi kuitenkin kuin varkain ja onni, mutta myös pelko tulevasta vauvasta pakotti eteenpäin. Kuitenkin vielä kahden vuoden päästä muistan, milloin olisi ollut keskenmenneiden raskauksien lasketut päivät ja ajatuksissani minulla on viisi lasta; kolme tervettä ja iloista vekaraa ja kaksi enkelivauvaa. Ei keskenmenoja pidä unohtaa, koska ne ovat osa elämääsi. Surun kanssa pitää vain oppia elämään jollain tavoin.
Mieheni oli surullinen, mutta kävi suruansa eri tavalla läpi. Missään vaiheessa keskenmenot eivät horjuttaneet avioliittoamme, onneksi.
Mire
mullakin olisi ollut esikoisen laskettu aika 11.3. oltiin just silloin kummitytön 1-vuotissynttäreillä ja kyllä se vaikeaa oli. :(
seuraavan, myöskin keskenmenneen raskauden, laskettu aika olisi sitten 19.7. katsotaan sitten taas, mikä on olo...
ei tästä niin vaan yli pääse.
nim. kolmatta raskautumista odotellen
Jotenkin olen asian hyväksynyt, mutta kummasti on mieliala laskenut viimeisten viikkojen aikana. Mitä lähemmäs la tulee (18.3) sitä huonompi fiilis on. Kamalinta on kohdata niitä vauvauutisia joita nyt kuulee.
Muutama kuukausi on nyt yritetty uudestaan , mutta ei ole tärpännyt. Jostain kumman syystä sekä mulla että miehellä on sellainen olo ettei enää tärppääkään,, eli että esikko 3v jää ainoaksi.
Työntekokin on nyt tuntunu tosi vastenmieliseltä. Olin niin iloinnut uudesta mahdollisuudesta jäädä kotiin. Esikoisen kanssa niin moni asia ei onnistunut ja pakenin kotoa töihin kun esikko oli 10kk. Olisi ollut ihanaa jäädä kotiin jos vaikka siivet kotiäitinä olisivat nyt kantaneet.
Pieni enkeli siis kulkee ajatuksissa taas joka päivä. Surua olen oppinut jotenkin sietämään sen jälkeen kun erään ystäväni äiti (jo 60v) sanoi että ei se keskenmeno koskaan unohdu, siihen haavaan sydämessään vain tottuu (ja siis hänellä keskenmenosta n. 30v aikaa).