mitähän tämäkin on???
raskausviikkoja 11+1 ja nyt 4: ttä päivää selkä niin kipeä ettei mitenkään voi olla ilman lääkettä. 3 kertaa päivässä ja kerran yölä otan lääkkeen että pystyn olemaan ja siltikin on vaikeaa. kaurapussi helpottaa mutta se ei voi olla kun yhdessä paikassa kerrallaan. koko lantion seutu on todella kipeä.
lisäksi päätä särkee myös taukoomatta mutta lääke toki vähän helpottaa. maha kutisee mutta se voipi kutista vain siitä kun kasvaa.
kättärille soitin ja kun kuuli viikot niin päätti ettei tämä johdu raskaudesta, eikä edes tahtonut kuunnella enää minua. soitin sitten terkkuasemalle ja siellä eka kommentti oli että sinähän olet raskaana, ei me oikein sua tänne voija ottaa. eli mihin hemputtiin kuulun sitten. neuvolatätikin on lomalla.
sain kun sainkin ajan terkkuasemalle kun kinuin, mutta onko siitä hyötyä. osaako ne siellä tutkia.
Mulla oli eka raskaudessa sama juttu just noilla viikoilla. Mulle selitys oli, että lantio " löystyy" jo tässä vaiheessa synnytystä varten. Mulla oli ristiselkä ihan sairaan kipeä ja säteili sieltä jalkoihin. Välillä kävellessä lantiossa yhtäkkiä " jysähti" joku paikka jumiin. Se oli kamala tunne, kyllä oli itku herkässä. Meni sitten ohi jossain vaiheessa. Muissa raskauksissa tällaista ei ole missään vaiheessa ilmennyt. Nyt olen raskaana vk 17+2 ja vähän pakaroihin viiltää, mutta ei onneksi pahempaa.