Fyysiset rankaisukeinot ja niihin puuttuminen
Tarvitsen kipeästi teidän neuvoja! Kuulin tässä muutama päivä sitten, että eräs minun sukulaismies läpsii lapsiaan suuttuessaan. Lapset ovat jo koululaisia (toinen jo teini), ja he kertoivat tästä itse minulle. Lapset tietävät lyömisen ja läpsimisen olevan kiellettyä ja he ovat kuulema sanoneet isälleen, että noin ei saa tehdä, se sattuu ja lopeta! Se ei kuitenkaan aiheuta toivottua käytöstä isässä eli läpsimisen lopettamista. Usein isän " menettäessä hermonsa" hän läpsäisee päähän.
Olen todella hankalassa tilanteessa enkä tiedä, mitä tehdä. Selvästi lapset odottavat minulta apua, kun sen kerran minulle kertoivat. Ainakin he luottavat minuun! Mutta miten tästä eteen päin!? Lasten isä on tosiaan sukulaiseni, mutta ei mitenkään kovin läheinen. Lasten äiti on tietoinen tilanteesta, mutta ei puutu asiaan. Suuttuessaan saattaa hänkin läpsäistä tai ainakin uhkailla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että fyysinen ja psyykkinen väkivalta on ehdottomasti väärin!
Toistaiseksi neuvoin vain lapsia kertomaan asiasta opettajalle tai kouluterveydenhoitajalle. Mutta uskaltavatko he? Lapset ovat melko arkoja..
Neuvokaa ja auttakaa minua, oi te viisaat ja kokeneemmat ihmiset!
Kommentit (3)
Laki turvaa lapsen asemaa
Laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta asetetaan kasvatukselle seuraava tavoite: " Lasta tulee kasvattaa siten, että
lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla
tavoin loukkaavasti."
Lainsäädäntö lähtee siitä, että lapsilla on samat oikeudet tulla suojelluksi väkivallalta kuin aikuisilla. Lapsiin kohdistuva väkivalta, myös ruumiillinen kuritus, ovat rikoslain mukaan pahoinpitelyä. Suomella on pitkät ja kunniakkaat perinteet väkivallattomien kasvatusmenetelmien käyttöönotossa. Ruumiillinen kuritus kiellettiin valtion kouluissa jo vuonna 1914. Kokonaan ruumiillisen kurituksen käyttö kiellettiin 1984 alusta. Alle 15-vuotiaaseen lapseen kohdistunut pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos. Tämä merkitsee sitä, että virallinen syyttäjä voi vaatia tekijän tuomitsemista rangaistukseen, vaikkei pahoinpitelyn uhri sitä vaatisikaan. Lastensuojelulain mukaan jokaisella valtion, kunnan ja seurakunnan työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa ilmeisessä lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta kunnan lastensuojeluun.
Myös kuka tahansa muu, joka havaitsee lapsen olevan suojelun tarpeessa, voi tehdä lastensuojeluilmoituksen. Lisätietoja ilmoituksen tekemisestä on osiossa Sijaishuolto.
Tämä osoitteesta
www.lskl.fi
Nimettömänä voi tehdä lastensuojeluilmoituksen.
jos ovat niin hyvä, jos eivät niin olisi harkinnan paikka, ilmoitus vai ei..
ensinnä kokeilisin jutella vanhempien kanssa. vaikea tilanne kieltämättä.
entäpäs jos otat yhteyttä johonkin älä lyö lapsia juttuun- (joku sellainen taisi olla netissä) tai MLL:ään ja kysy sieltä neuvoa mitä tehdä.