Odottajat +35-v??
Heippa, olisin kysellyt teidän vointejanne. Itse täytän 36 kun tämä toinen syntyy helmikuussa, esikoinen on 3-v 4 kk. Esikoista yritettiin useampi vuosi ja olin jo valmistautunut, että siihen jää... mutta toisin kävi. Iloinen yllätys. Uskon, että on aika lailla eri asia saada lapsia vähän vanhemmalla iällä kuin parikymppisenä. Miten olette ratkaisseet esim. äitiysloma/ura-asiat? Miten teillä miehet mukana? Mun mies on jonkin verran vanhempi ja on tietysti aivan innoissaan lapsosista... Mutta kertokaapa, jos täällä jokunen ikäkaveri palstailee.
Kommentit (7)
myös yksi +35 odottaja eli olen 38 v. ja odotan toista lasta. Esikoinen täyttää kohta 7v, enkä ollut nuori odottaja silloinkaan=) En myöskään ole ollut kovin " hedelmällinen" yksilö ja suuri ikäero johtuu osittain siitä, osittain noista työkuvioista ja siitä, että olen eronnut esikoisen isästä. Tätänykyä mulla on vakituinen virka ja oikein hyvä aika olla jonkin aikaa pikkuisen kanssa kotona. Esikoinen tarvitsee myös tukea koulunkäynnissä. Esikoisesta jäin mammalomalle määräaikaisesta työstä ja sain sitten tämän nykyisen viran, kun hän oli 1v9kk ikäinen.
Tulokkaan isä on mua 5 vuotta nuorempi ja on innolla mukana. Hän on ollut mukana ultrakäynneillä ja neuvolassa.
Aavistuksen verran enemmän on ollut pahoinvointia ja huimausta kuin esikoiselta ja olen nyt kyllä väsyneempi. Eka raskaus olikin totaalioireeton ja tämäkin lähes. Huomenna ultraan ja alkaa rv12, toivottavasti.
Haluan kuitenkin kommentoida, koska kokemusta on kahdesta raskaudesta+synnytykestä eri ikävuosikymmenillä.
Sain esikoiseni kolmen vuoden yrittämisen jälkeen 26 -vuotiaana, ja toiseni vielä pidemmän yrittämisen jälkeen luomuna 37-vuotiaana. Voin rehellisesti sanoa, että raskaus, synnytys ja vauva-aika oli tämän toisen kanssa helpompaa kuin 11 vuotta nuorempana. Lapsi on ollut vaativampi kuin sisaruksena, mutta pinnani ei ole kiristynyt ollenkaan sellaisiin mittasuhteisiin kuin nuorempana. Kolmatta tässä vielä kuumeilen :)
Eli haluan sanoa sen, että ikä ei ole este, jos muut asiat ovat kunnossa (terveys). Kuten Senniina sanoi, täällä odotuspuolella oli 60-lukulaisille oma pino, mutta se siirtyi yahooseen. Jos minulle niin onnekkaasti käy, että kolmatta lasta alkaisin odottaa, niin mielellään kirjoittelisin tänne muiden samanikäisten kanssa. Toki kuumeilupuolella myöskin, siellä on niin hyvä porukka :)))
Voikaa hyvin!!
ANI
Eli Sonjaemma kertoi 60-lukulaisten odotuspinosta, ei Senniina.
ANI THE lahopää
ja itse asiassa olet vielä hyvin nuori! ;) Itse sain esikoiseni 39-vuotiaana ja nyt saamme pikkukakkosen ollessani 40vee. Minusta tämä on aivan ihana ikä saada lapsia. Ei ole kiire minnekään, uraa on tehty, joten tähän väliin pienin tauko on vain hyvä asia. Mies on mukana aivan ihanasti! :D Eli pidän kaikki äitiyslomat ja olen tässä välissä 4kk hoitovapaalla. Aivan mahtavan ihanaa!!! En oikein tiedä, mitä oikein kysyit...mutta on meitä vanhempia odottajia linjoilla. :)
Edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että tämä lähenevä 40 on hyvä ikä saada lapsia. Uraa on ehtinyt jo tehdä ja on kiva jäädä lomalle. Itselläni on neljäs raskaus menossa, esikoisen sain 33 vuotiaana ja nyt joulukuussa täytän 38. Siltikin, vieläkin voisin kuvitella olevani raskaana! Urapaineita ei ole, vaan luotan pitkän työkokemuksen auttavan siihen, että töissä pärjää myöhemminkin.
Mies on mukana, tietysti, mutta tuota viidettä lasta hän epäröi. totta on kuitenkin, että fyysinen jaksaminen alkaa olla erilaista kuin alta kolmenkymmenen.
Kaveripiiriä joskus aattelen... kaikilla alkaa jo olla isot lapset. Mutta jos omien pienten lasten takia jään jostain bailusta pois tai meitä ei kutsuta, niin en koe sitä vakavana asiana. Osoittaa ehkä vain ' ystävien' suvaitsemattomuutta!
Moi, mä oon 35-vuotias ja odotan nyt toista lastamme (la 9.6.2007). Ensimmäinen lapsi saatiin kun olin 33-v. Mulla on tää toinen raskaus ollut nyt paljon rankempi kuin ensimmäinen. Pahoinvointi rajumpaa ja nyt on alkanut tulla polttojakin. Luulen, että kyllä tää ikä vaikuttaa, ettei kroppa ihan samanlailla kestä raskautta kuin olisi ehkä nuorempana kestänyt. Hirmuisen väsynyt kans oon ollu. Mulla on onneksi kuusi vuotta nuorempi mies ja hän jaksaa enemmän kuin minä ;-).
Tässä iässä sitä ehkä enemmän osaa nauttia lapsesta ja arvostaa kotonaoloa lapsen kanssa. Työt kyllä odottaa - tämä on mielestäni tärkeämpää! Itse en olisi aiemmin ollut ollenkaan valmis ja kypsä äidiksi, joten tämä ikä tuntuu juuri oikealta minulle. Vähän kaivertaa se, että iltatähti taitaa jäädä meiltä tekemättä...
Oon vannonut nyt, että tämä raskaus jää viimeiseksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä :-)... Me nyt ehdittäis tehdä vielä kolmaskin ennen kun täytän 40-v., mutta toisaalta mietin, että jaksaako tätä kaikkea sitten taas alusta kun jaloissa pyörisi jo kaksi vaippaikäistä.
Onnea teille kaikille raskauksiin ja hyviä vointeja!
KP rv 14+3
Täällä on yksi 39-v peräti vasta esikoista odottava. Nyt on rv 14+1, la 11.6. (aika samoissa kiinanpöpön kanssa näköjään, olenkin vakoillut tuota teidän kesäkuisten pinoa).
Vointi on ollut itselläni OK, pahoinvointia on ollut mutta oksentaa ei ole kuitenkaan tarvinnut. Muuten ihan normaaleja oireita, ei ole ollut mitenkään hankala olo tai vaikeaa. Yksi alkuraskaus joka päättyi km rv 13 on takana eikä siinä ollut juurikaan sen hankalampi olo.
Olen tehnyt tässä uraa viime vuosina ihan riittävästi, joten odotan oikein innolla breikkiä näistä työkuvioista, aion pitää myös ainakinmuutaman kuukauden hoitovapaan ja kesälomat päälle ennen töihin palaamista. En kuvittele että vauvan kanssa kotona olisi jotenkin helpompaa tai kevyempää, mutta onhan se ihan erilaista. Niin sanotun uran luonti ei ole kyllä ollut kyllä ollu syy sille miksi vasta näin " myöhään" ollaan tässä tilanteessa, vaan ei ole vain ollut aiemmin sellaista kumppania ja tätäkin on nyt nykyisen kanssa sitten yritetty muutama vuosi ja hoidoilla vasta onnistuttiin, pientä vikaa molemmissa mutta virallisesti selittämättömiä kun kai luomunakin olisi voinut onnistua (vaan ei onnistunut).
Mies on meillä samanikäinen ja tämä on hänellekin ensimmäinen. Innostuksen merkkejä alkaa olla ilmassa, kyllä hän tätä asiaa mietiskeleekin ja on kovasti toivottu tämä vauva molemmille.
Meillähän on ollut tuolla kuumeilupuolella ja joskus täälläkin oli " kultainen 60-luku" ryhmä meille 60-luvulla syntyneille. Siellä vauvakuume-puolella meiltä on muutamia odottajia. Pitäisiköhän kultsuille perustaa ryhmä uudestaan tänne odotuspuolelle, on ehkä mukavapi vaihtaa kokemuksia ja fiiliksiä " ikätovereiden" kanssa?