raskaana olo:ihanaa/kamalaa ?
hei,
meitä on varmaan moneksi kun raskaudesta on kyse. Itsellä toinen raskaus menossa enkä ole enää ihan nuori (alle 40 mutta yli 35). Onneksi loppu häämöttää koska nyt viikkoja jo 37. mutta sanoin juuri miehelleni, että tämä saa sitten kohdallani riittää, kolmatta kertaa en todellakaan halua olla raskaana! siis älkää ymmärtäkö väärin, olen halunnut toisen lapsen ja itse asiahan on aivan ihana...mutta---
minusta on epämiellyttävää, kun oma´taa keho on sellainen, jota ei hallitse. olen aina ollut tosi hoikka, ja nyt tuntuu että tämä pallo keskellä kehoa häiritsee elämistä tosi paljon. koko ajan närästää, ei voi nukkua kuin istualtaan, hyvä kun kengät saa jalkaan itse...takki ei mahdu enää päälle, pitohousuja vaan kahdet, ei voi harrastaa liikuntaa saatikka edes kävelyä kun sattuu. jne jne. eli suomeksi sanottuna en nauti raskaana olosta yhtään!
onko tällainen ajattelu edes " sallittua" ? minä ainakin nautin jo nyt täysin siitä ajatuksesta, että muutaman viikon kuluttua saan kehoni takaisin ja voin alkaa taas pitämään kohtapuoliin normaalivaatteita ja harrastamaan liikkumista ja jopa juomaan viiniä ! en siis kuulu kastiin joka julistaa raskaana olemisen ihanimmaksi kokemukseksi elämässään. lapseni toki sitä ovat- ja siksi kai tämän nyt sitten sietääkin.
ensimmäinen raskaus oli mielestäni helpompi kuin tämä toinen-.varmaan ikä alkaa painaa.
millaisin fiiliksi muut ovat liikkeellä tässä asiassa`?
Kommentit (8)
Tietenkin lopputulos on kaiken vaivan arvoinen, mutta alan jo kyllästyä tähän kömpelöön oloon. Minäkin olen hoikka normaalisti. Harrastan (harrastin aiemmin) säännöllisesti liikuntaa. Nyt sitten kuntosalilla käynti kiellettiin jo elokuussa supistusten takia. Siitä lähtien olen ollut sohvaperunana. Kaipaan entisiä, aktiivisia aikoja.
Tämä raskaus on toinen. Ensimmäisessä raskaudessa koimme suuria murheita ja epävarmuuden aikoja. Tällä kertaa ei ole ollut samanlaisia murheita (ainakaan vielä), mutta tämä raskaus on kyllä viimeinen.
Olen harkinnut jopa sterilisaatiota ehkäisykeinoksi. No, ehkä turvaudun kierukkaan vain sen takia, että pelkään nukuttamista. Tämä päätös on siis ehdoton ja lopullinen. Meidän perheemme lapsiluku on tämän vauva myötä täynnä, jos vain kaikki menee hyvin...
Syinä ovat tosiaan ennen kaikkea aiemmin koetut vaikeudet, ikäni ja oma jaksaminen. Myöskään ahdas asunto ei innosta ajatukseen kolmannesta lapsesta. Se tosin on ihan triviaali juttu. Jos tuntuisi, että lapsiluku ei täyttyisi kahdella, tuskinpa sitä välittäisi tuollaisista, maallisista asioista. :-)
Joillakin raskaana oleminen on elämän kukkeinta ja ihaninta aikaa ja hyvä niin. Minulle tämä on välivaihe, joka on käytävä läpi, jotta saa sen ihanan lopputuloksen.
Iituli rv 40
ajattelen niin että tämä on välivaihe ja onneksi kohta ohi---en aio tulla kolmatta kertaa raskaaksi, muutenkin siis luulen, että 2 lasta on meille ihan sopiva ja riittävä.
olen onnellinen tästä toisesta lapsesta mutta tämä kömpelyys alkaa ällöttämään. oikein odotan että saan kehoni taas takaisin! eniten pelkään että miten tästä kaikesta palautuu ennalleen, kun treenaamiseen ei jää enää senkään vertaa aikaa kun yhden lapsen kanssa----tsemppiä kaikille kovasti!
Mua kanssa jotenkin painaa se etta keho muuttuu niin kamalasti, ja etta raskaus vaikuttaa KAIKEEN (ja usein negatiivisesti: seksi kyllakin maistuu paremmin kuin ennen! ;-)). Nukkuma-asento, ruoat mita voi syoda/saa syoda/ saa alas /ei narasta, liikkuminen, jaksaminen, mielialat, vaatteiden mahtuminen (tai siis ei), turvotus, alhaiset verenpaineet jne. Ja tammoinen " valitus" tulee siis aidilta jonka eka raskaus oli todallekin helppo: ei ollut kovia vaivoja, ei diabetesta, liikuin ja jopa lentomatkustin viikolle 36 saakka, toissa olin viikolle 38, jne. jne. Se keskiraskauden aika oli ihan OK, mutta en voi sanoa koskaan nauttineeni raskaudesta. Sanoinkin kaverin kanssa tasta jutellessa (han nautii kovasti raskaana olosta, ja lapsen synnyttya hanella oli IKAVA isoa mahansa!!! Siis MITA?? Minulle ei tullut kylla mieleenikaan sita ikavoida...), etta voisin hyvin synnyttaa lapset, skipaten raskauden) ja otta ne sitten kaskivuotiaina taas...
Minulla on ihan samoja fiiliksiä. Toista odotan (vasta viikolla 11) ja tämä saa kyllä olla viimeinen raskaus, vaikka lapsista tykkään kovasti. Tämä alkuajan pahoinvointi ja oksentelu vei voimat, ja nyt se keho rupeaa muuttumaan. Jotkuthan nauttivat siitä, minä en ollenkaan!
Kovasti odotan heinäkuuta!
Grix
Niimpä, oli mullakin ruusuisemmat kuvitelmat tästä ajanjaksosta... Olin jo omalta osaltani haudannut vauvajutut kokonaan pois. Yllätysraskaus, ikääkin jo 42 vuotta... Hämmennys, ilo, kauhu olivat alkuajan tunnelmia. Pahoinvointi melkoinen alussa ja työtilanteen takia piti vielä piilotella asiaa. Ei alkanut aivan ihanteellisesti. Sitten tosiaan nämä kehon muutokset. Painoa alkoi tulla heti ja hirveällä tahdilla. Olen aina syönyt terveellisesti ja liikkunut säännöllisesti. Nyt en yksinkertaisesti voinut omalle elimistölleni mitään.. Hurja tunne... Turvotus on nyt viikolla 33 aivan kammottava, ollut siis jo useamman kuukauden, mutta nyt ahistaa todella. Jalat on halkotukit, nahka sinkuu, sormet ei toimi, naama on pullataikina jne. Mutta niin kauan kuin tästä ei ole vaaraa vauvalle, yritän sinnitellä. Tämä kuitenkin menee ohi jonkin kuukauden kuluttua. Toivon.. Lapsi on kuitenkin erittäin toivottu ja rakkaudella vastaan otetaan. Olkoon sitten minun osani tämä. Mielelläni kyllä olisin nauttinut enemmän odotuksesta vähimmillä vaivoilla, mutta tämä oli nyt minun kehoni tapa reagoida muutokseen. Nyt odotan sitä nyyttiä syliin ja että pääsisin liikkumaan taas normaalilla tavalla enkä raskaasti puuskuttaen ja vaappuen.
Lopputulos korvannee tämän tuhatkertaisesti!!! Ja en sano mitään siihen, onko tämä vauva meidän ainut vai mitä elämä tuo.. Yllätyksiä kun siis sattuu!
jaksellaan kuitenkin kaikesta huolimatta
t. tarutu
täällä myös yksi. minulla eka raskaus. 21rv menossa. Pahin varmasti tulossa viellä... Ummetus ja selkä kivut vaivaa. Yritä siinä sitten tehdä viellä henkisesti ja ruumiillisesti rankkaa työtä.
Pahinta tässä on ehkä se että luonne on muuttunut kamalan herkäksi. itkestelen vähästäkin asiasta.
(Ei nosmaalisti tämmöinen kuulu minun luonteeseen.) vartalo muuttunut kamalasti jo nyt. no onneksi ei painoa ole viellä hirveästi tullut, mutta rinnat on kasvanut ihan hehtaari tasolle. saakohan vartaloa enää koskaan normaaliksi. olen aika pienikokoinen niin minussa näkyy kaikki muutokset kamalan äkkiä. no kyllä tämä on varmaan sen arvoista. mutta ei mahda minusta tulla suurperheen äitiä.=)
Joka toinen päivä kaikki on kamalaa,ja joka toinen päivä ihanaa.Rasittavaa nämä tunteiden ääripäät,kun koko ajan heittelee.Välillä on niin ihanaa kulkea masu pystyssä,ja esitellä kaikkille,että mäpä oon raskaana=)Mutta suurimman osan ajasta olo ja ulkonäkö niin räjähtäny,että kaupassakin itkettää kun mies joutuu raahaamaan tällästä tynnyriä mukana=)Kolmas lapsi jo tulossa..ikäerot aika suuret,ja aika aina kultaa muistot,mutta en kyllä kuulu niihin naisiin jotka raskaudesta kauheesti nauttisi.Nämä virttyneet mammapöksyt poltan huhtikuussa,kun maha(toivottavasti)häviää=)
Huiskutin 22+6
mulla eka raskaus, rv 17. takana vuosien lapsettomuus ja sitäkautta jotenkin ajattelin raskauden olevan pelkkää euforiaa ja nyt toivoin että saisin viimeinkin kokea sen kaiken muutoksen ja myllerryksen itsessäni. mitä vielä. ei pahoinvointia, ei mielitekoja, ei vatsankasvua, ei mielialan heilahteluja... mulla on ummetus ja nännit arat, alussa kävin useammin vessassa. siinä kaikki. ja minä kun niin toivoin, että voisin kokea tän täysillä ja " kaikilla mausteilla" .
taidan olla tosi outo kun valitan, että haluaisin pahoinvointia enkä aina vaan niksejä sen karkottamiseen. hirmuisesti odotan sitä isoa vatsaa ja kömpelyyttä, mielen herkkyyksiä ja muuta. tosi tylsää kun raskaus ei oikeen tunnu eikä näy. välillä joutuu oikein ajatuksella muistuttamaan, että kyllä tää totta silti on. ekat kaks kolmannesta on näköjään niinku ei oliskaan raskaana.
ei sitä voi sanoa, et olisin keskiraskaudessa nyt parhaimmillani kun alun vaivat on jääny taa. sillon sitä sentään ajatteli päivittäin kun pelkäs niin keskenmenoa. nyt vaan odotan, josko tuntus jotain. odotin niin erilaista muiden kokemusten perusteella. et joka päivä olis täysillä raskaana alusta asti.
vaan onhan minulla yksi riemun aihekin! pikkuhiljaa alkaa tuntumaan myllerrystä vatsassa! ei vielä päivittäin, mutta niin että voi kuullostella ja välillä saa tuntea pikkuista liikettä! se on kyllä odottamisen arvosta. ehkä se vatsakin sieltä joskus näkyviin ilmestyy ja saan syyllä käyttää mammavaatteita :)