Pohdintaa :)

Voisi olla oma kirjoitukseni =) Itse en enää ole kotiäiti ja olen toisaalta myös siitä iloinen että sekin " hyväksytään" täällä nykyään.



Lapset ovat toki kaikki erilaisia, ja mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle, mutta suoraan sanottuna, olen melkoisen varma, että kun esikoinen oli 4v keskimmäisen syntyessä niin esikoiselle oli hauskempaa olla siellä päiväkodissa puolipäiväisesti kun koko päivä kotona minun ja vauvan kanssa. Kyllä mä sen huomasinkin, annoin tytön aina olla kotona, jos halusi ja päivän pari se oli kivaa, sitten ilmotti kohteliaasti " taidan tänään kuitenkin mennä tarhaan" =)) Eikä ole kyse siitä, etteikö olisi yhdessä puuhattu kotonakin paljon.

että monet äidit hakevat lapset koulusta. Mustakin on ihanaa hakea aina kun vain ehdin töiltä ja esikoinen nauttii kun saa äidin jakamattoman huomion, yhdessä on kiva kävellä ja jutella.



Kun kerroin joskus Suomessa että haen tokaluokkalaisen joskus (ja hain ekaluokkalaisen melkeen aina) niin sain kauhea haukkuryöpyn, että saan vielä 18-vuotiaana sitoa sen kengännauhat ja kuljettaa lukiolaista kun ei yksin osaa mennä. Ei kuitenkaan ole yhtään kyse siitä, etteikö hän osaisi, vaan siitä, että molemmat tykkäsimme tavasta.

Etsimme vanhemmalle syksyksi paikkaa " nursery schoolista" n. kolmeksi päiväksi viikostat vaikka se onkin täällä kallista. Olen nykyään lasten kanssa kotona, hoitelen kauppa-asiat, siivoukset ja paljolti ruuanlaittoa. Mies tekee pitkiä päiviä (6-7 pm) ja meillä molemmilla on iltaharrastuksia (liikuntaa). Minusta ainakin tuntuu, että olen meinannut menettää järkeni tämän kevään aikana, en repeä joka paikkaan ja kaipaisin omaakin aikaa, nykyään ei tahdo ehtiä lehteä lukea. Vanhempi haluaa koko ajan ulos ja muuta aktiviteettia, pienempi ei tahdo viihtyä ulkona kuumassa ja kaipaa huomiota itselleen. Mielestäni on hyväksi vanhemmalle, ettää pääsee muiden lasten pariin leikkimään ja saa aktiviteetteja ja oppii englannin kieltä (mies ja minä molemmat suomalaisia). Mielestäni 5 vuotiaan on ehdottomanhyvä olla tarhassa tai vastaavassa, oppii toimimaan ryhmässä. Ja täällä USA:ssa ei tulisi kuuloonkaan, että lapset tulisivat itse kotiin koulusta. Haetaan tai tulevat koulubussilla, silloinkin äiti tai joku muu tienvarressa bussia vastassa.

Lähinnä tuosta, että miksi suhtaudutaan tympeästi, jos äiti vie lasta päiväkotiin vaikka on pienemmän lapsen kanssa kotona. Syitä on varmaan monia, mutta yksi suurimpia syitä ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on se, että monet päiväkodit ovat täynnä ja työssäkäyvien vanhempien lapset eivät välttämättä mahdu esim. lähipäiväkotiin koska siellä saattaa olla useampi kotona olevan vanhemman lapsi.



Tärkeä ero huomata tässä keskustelussa on se, että puhutaanko kokopäivähoidosta äidin/isän ollessa kotona kuopuksen kanssa vai puhutaanko osapäivähoidosta. Osapäivähoitoa vastaan ei ihmisillä yleensä ole mitään vastaan. Sen sijaan sellaisen lapsen kokopäivähoito (tyyliin 7.30-16), jonka äiti/isä on kotona on itsestänikin outoa ja -ennenkaikkea- verovarojen tuhlausta.



Itse kannustaisin vanhempia, jotka haluaisivat lapsen päiväkotiin vaikka ovat itse kotona, tsekkaamaan ensin muut mahdollisuudet. Itse asun niin onnekkaalla alueella, että täällä on kunnallisen päivähoidon lisäksi mahdollisuus laittaa isompi lapsi puistotädille aamupäivisin (9-12), seurakunnan päiväkerhoihin tai yksityiseen leikkikouluun, joita on peräti kaksi ihan lähietäisyydellä. Nämä kaikki on tarkoitettu kotiäitien tai -isien lapsille.

Lisäksi lähellä on kaksikin avointa päiväkotia (joihin siis ei jätetä lapsia vaan mennään heidän kanssaa yhdessä).



Mutta kaikki eivät asu yhtä hyvässä paikassa kuin me ja ymmärrän hyvin, että ainoa vaihtoehto isommalle lapselle voi olla kunnallinen päivähoito. Toivon, että tällöin ei vietäisi kokopäiväpaikkoja niiltä, jotka niitä tarvitsevat vaan tyydyttäisiin lyhyempiin päiviin (vaikkapa juuri 9-14).



Kotiäitien huono arvostus Suomessa on varmaan osittain totta ja riippuu varmasti siitä, keiden kanssa juttelee. Olen itse ollut työelämässä mutta myös useamman vuoden kotiäitinä enkä ole kohdannut vähättelyä kummassakaan roolissa. Enempi tuntuu, että useammat haluaisivat jäädä kotiin, mutteivat esim. taloudellisen tilanteensa vuoksi pysty.



Terkut Saksanmaalle!

Suomalaista menttaliteettia minäkin ihmettelen! Minulla ei ole omakohtaista kokemusta Suomesta lasten kanssa, mutta jo julkisessa sanassa asia tulee selväksi, saati sitten jos pitäisi istua hiekkiksellä Suomessa.



Meillä on monikulttuurinen ja -kielinen perhe, lapset 2,5 v ja 6,5 v. Esikoinen on peruskoulun ekalla ja kakkonen aloittaa maternellin eli esikoulun syyskuussa. Molemmat ovat menneet päiväkotiin 3 kk ikäisinä.



Minusta oli helpotus ettei kukaan olettanutkaan 4v jäävän kotiin vauvan syntyessä - olihan hän jo (ei-pakollisess) koulussa :) Olisi ollutkin naurettavaa rikkoa lapsen rytmi vain 3 kk vuoksi. Lapsi nautti selvästi yhdistelmästä koulu+ip kotona, kun ei ollut tarvetta mennä ip-kerhoon.



Nyt olemme pystyneet jatkamaan samaa, kun mies on työttömänä. Nuorempikin on pysynyt päiväkodissa sillä olemme todenneet sen tärkeäksi iän ja seuran vuoksi sekä kielen takia. Minusta olisi hullua ottaa jo 2 v päiväkodissa ollut lapsi sieltä pois noin puoleksi vuodeksi ja sitten totuttaa taas uudelleen kun esikoulu alkaa. Kunnallisessa hoidossa olevilta edellytetään että molemmat vanhemmat ovat töissä. Olemme kutienkin saaneet pitää paikan, koska tunkua ei ole ollut isompien lasten ryhmään. Olemme luvanneet luovuttaa paikan heti sitä kipeämmin tarvitsevalle.



Jos olisi ollut mahdollisuus olla kotona pidempään lasten syntymän jälkeen, olisin käyttänyt sen tilaisuuden oitis. Eipäs vaan sellaista minulle suotu kummallakaan kerralla. Ja tämäkin suomalaisia kauhistuttaa! Tällä metodilla lapsista kasvaa takulla terroristeja tms. Hmm, muutama kymmenen miljoonaa lasta on näin kasvatettu enkä henk.koht tunne yhtään :)

ja siellä tasapäistetään kaikki. kaikkien pitäisi elää samalla tavalla ja jos joku tekee toisin (kuten muuttaa miehen perässä ulkomaille ja synnyttää vesialtaaseen) nousee kauhea haloo.

tieda olisiko syyna tuohon tarhakysymykseen raha. Suomessahan veroilla tuetaan paljon lasten paivahoitoa ja ehka ajatellaan, etta koska kotiaiti ei maksa veroja niin ei silloin pida vieda lasta tarhaankaan (ja vieda paikkaa muilta). Muutenkin Suomessa suhtaudutaan hirvean negatiivisesti kotiaitiyteen. Kotiaitihan lekottelee paivat pitkat, viettaa kahvihetkia ystavien kanssa ja surffailee netissa (ja kaikki kunnon tyota tekevien veronmaksajien kustannuksella). Olen usein miettinyt, etta miten toisten lasten hoitaminen on tyota, mutta omien lasten hoito on lorvailua :-)



Tama nyt menee hieman aiheen sivu, mutta vasta ulkomaille muutettuani olen huomannut kuinka suvaitsemattomia suomalaiset ovat. Kaikki vahankin erilainen on hienostelua tai kerskailua. Hyvana esimerkkina on mielestani vanhempieni taloyhtio. Se on ihan tavallinen 5 perheen rivitalo, jossa asuu tuikitavallisia ihmisia. Yksi perhe (tai perheen aiti) on kuitenkin hirvean kiinnostunut puutarhan hoidosta ja lukee harrastuksenaan ulkomaisia alan lehtia. He ovatkin laittaneet pihansa todella natiksi ja selvasti panostaneet aikaa ja rahaa oman osansa laittoon. Senhan ei pitaisi kenellekaan muulle kuulua, mutta selantakana kuulemani kommentit ovat aika huikeita (suoraan kukaan ei varmasti ole mennyt sanomaan). Perhetta pidetaan itsekkaina, hienostelijoina, nousukkaina, erikoisuuden hakuisina, mikaan tavallinen ei kuulema heille kelpaa, katsovat nenanvartta pitkin muita... Ja kaikki tuo vain pihan takia. Minusta he vaikuttavat ihan normaalilta tyossakayvalta perheelta. Aika huvittavaa, mutta itsensa esiin tuominenhan on Suomessa kuolemansynti. Eivat kaikki suomalaiset tietenkaan ole suvaitsemattomia, mutta aika suuri osa.

Enpä ole tuollaisiin asenteisiin törmännyt. Totta kai, jos jää kotiin hoitovapaankin jälkeen, joutuu asiaa perustelemaan. Se kuitenkin johtunee enemmänkin siitä, että Suomessa on hyvin yleistä, että myös naiset käyvät ansiotyössä, kuin että kotiäitiyttä ei arvostettaisi.

Olin aiemmin samaa mieltä siitä, että suomalaiset ovat kateellisia ja huonosti erilaisuutta sietäviä mutta itse asiassa samaa löytyy joka maasta. Ulkomailla asuessa vain ei sitä niin tunne, juuri koska on ulkomaalainen ja tavallaan hieman yhteisön ulkopuolinen. Ulkomaalaiselle sallitaan erilaisuus herkemmin, koska paikallisen yhteisön säännöt eivät häntä niin sido. Itse ei myöskään tunne olevansa niin normien ja odotusten sitoma, kuin kotimaassaan. Toki suurkaupungissa on helpompi tuntea itsensä vapaaksi olemaan omanlaisensa, koska siellä yksinkertaisesti asuu niin pajon erilaisia ihmisiä.

tuikkuli71:

Muutenkin Suomessa suhtaudutaan hirvean negatiivisesti kotiaitiyteen. Kotiaitihan lekottelee paivat pitkat, viettaa kahvihetkia ystavien kanssa ja surffailee netissa (ja kaikki kunnon tyota tekevien veronmaksajien kustannuksella). Olen usein miettinyt, etta miten toisten lasten hoitaminen on tyota, mutta omien lasten hoito on lorvailua :-)

Tama nyt menee hieman aiheen sivu, mutta vasta ulkomaille muutettuani olen huomannut kuinka suvaitsemattomia suomalaiset ovat. Kaikki vahankin erilainen on hienostelua tai kerskailua. Hyvana esimerkkina on mielestani vanhempieni taloyhtio. Se on ihan tavallinen 5 perheen rivitalo, jossa asuu tuikitavallisia ihmisia. Yksi perhe (tai perheen aiti) on kuitenkin hirvean kiinnostunut puutarhan hoidosta ja lukee harrastuksenaan ulkomaisia alan lehtia. He ovatkin laittaneet pihansa todella natiksi ja selvasti panostaneet aikaa ja rahaa oman osansa laittoon. Senhan ei pitaisi kenellekaan muulle kuulua, mutta selantakana kuulemani kommentit ovat aika huikeita (suoraan kukaan ei varmasti ole mennyt sanomaan). Perhetta pidetaan itsekkaina, hienostelijoina, nousukkaina, erikoisuuden hakuisina, mikaan tavallinen ei kuulema heille kelpaa, katsovat nenanvartta pitkin muita... Ja kaikki tuo vain pihan takia. Minusta he vaikuttavat ihan normaalilta tyossakayvalta perheelta. Aika huvittavaa, mutta itsensa esiin tuominenhan on Suomessa kuolemansynti. Eivat kaikki suomalaiset tietenkaan ole suvaitsemattomia, mutta aika suuri osa.

Useimmat sanovat arvostavansa kotiaidin tyota, mutta itse silti kuulin suomalaisilta ystavilta kommentteja ensimmaisen lapsen synnyttya, etta minahan voisin jatkaa freelance tyotani ja osa-aikaisena vauvan ottaessa paivaunia. (Periaatteessa kylla, mutta jokainen vauvaa hoitanut tajuaa, etta ei voi taata, etta joka paiva nukutaan juuri 2 tuntia 2 ja 4 valilla. Tyonantaja taas ei katso hyvalla selityksia kun deadlinesta lipsutaan.) Koin, etta ystavat (joista moni itsekin aiti) eivat kokeneet kotityota " oikeaksi" tyoksi vaan siina sivussa olisi pitanyt tehda muutakin. Samoin jaatyani hoitovapaalle surkuteltiin sita, kuinka aivoni surkastuvat. Mammat kun eivat muusta kuulema keskustele kuin vaipan sisallon varista :-). Samoin tyonantajat Suomessa katsovat karsaasti pitkaan kotona olleita. Taalla minun oli huomattavasti helpompi jatkaa siita mihin jain ja neuvotella itselleni sopivat tyoajat. Tuo nyt on tietysti hieman alakohtaista ja ymmarran hyvin, etta esim tietokonealalla putoaa nopeasti kelkasta, mutta monilla aloilla kotona on jopa voinut oppia taitoja, joita voi hyodyntaa tyoelamassa.



Toki kateellisuutta ja suvaitsemattomuutta on joka maassa, mutta ainakin taalla (Englannissa) useimmat tyytyvat sanomaan " not my cup of tea, but it' s your business" . Ehkapa syyna, on se etta Suomi on vasta varsin vahan aikaa ollut monikulttuurinen maa (ja osa Suomesta ei ole sita vielakaan) ja ihmisilla on suhteellisen samanlainen ajattelutapa, joten kaikki vieras herattaa kummastusta ja kritiikkia.



Olin aika hammastynyt vuosi sitten kaydessani lukion luokkakokouksessa. Yksi vanhoista koulutovereistani oli kunnallisella puolella paallikkotehtavissa ja kertoi, kuinka oli joutunut haastattelemaan hakijoita tyoharjoitteluun. Hakijoina oli ollut venalainen nainen ja somalimies. Komentit olivat lahinna tyylia: " Anna mun kaikki kestaa! Olipa siina tosissaan valinnanvaraa. Ei yhtaan kunnon hakijaa!" Siina sitten porukka yhteen aaneen myotaili ja surkutteli paalikon vaikeaa valintaa. Kyllahan rasismia esiintyy muuallakin, mutta minusta tuo rehentely ja ylpeily avoimesta rasismista oli aika ilkeaa varsinkin koulutetun ihmisen suusta.

Hei Birdy, kiitos hyvästä kirjoituksesta ja monista vastauksista myös, olen itsekin ihmetellyt usein samaa.

Olen miettinyt, olisiko syy siinä, että Suomessa pienten lasten päivähoito on nimenomaan HOITOA kun useissa muissa maissa (itse asun Belgiassa) puhutaan jo varhain KOULUSTA. Pikkulasta ei siis niiinkään viedä hoitoon kuin kouluun saamaan varhaiskasvatusta, sosiaalistumaan, saamaan ikätasoistaan seuraa yms. Tätä pidetään hyvin tärkeänä. Tärkeämpänä kuin Suomessa jossa tosiaan usein ajatellaan, että pelkän äidin seura riittää vielä neli-viisivuotiaallekin! Käsittämätöntä... Mielestäni täällä pidetään tärkeämpänä myös sitä, että äitikin saa omaa aikaa (ellei siis ole töissä).

Täällä Belgiassa ei tosiaan ihmetellä sitä, että kaksi- ja puolivuotias menee leikkikouluun. Päinvastoin, melkeinpä enemmän ihmetellään, jos hänellä ei ole ikätasoistaan leikkiseuraa päivisin esim. siinä tilanteessa, että äiti hoitaa vauvaa kotona.

Olen myös huomannut tuon saman suhtautumisen kotiäitiyteen Suomessa. Mutta se on mielestäni oudon kaksijakoinen. Toisaalta kotiäitejä ei pidetä minään. Toisaalta stten heitä pidetään kaikkivoipina: juuri tuo, että jos äiti on kotona, lapsilla ei saisi olla mitään omaa kerhotoimintaa, tarhaa, ei mitään, vaan äidin pitäisi sellaisenaan riittää. Hullua!

Asiasta voisi keskustella paljon enemmänkin, mutta tämä vain nyt tässä vaiheessa. Ehkä yksi syy tuohon asenne-eroon on siis se, että täällä ei ajatella, että lapset viedään hoitoon, vaan lapset viedään leikkikouluun, maternelleen, ja kyse on tärkeästä varhaiskasvatuksesta. En oikein tiedä, voiko syynä asenne-eroon olla pelkkä raha, sillä onhan esim. ainakin täällä Belgiassa hyvin toimivat kunnalliset leikkikoulut.

Suomen ulkopuolella tosiaan tunnutaan arvostavan päivähoidon sosiaalistavaa vaikutusta enemmän kuin Suomessa.



Tuikkuli, ystävilläsi, jotka olettivat sinun hoitavan sekä vauvan että työn tuosta vain, ei varmaan ollut lapsia? : ). Voisin kuvitella itse kommentoivani kotonaoloani aikana, joka oli rutiinien täyttämää eikä kovin aivoja stimuloivaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö todella arvostaisi ihmisiä, jotka hoitavat lapsiaan pitkään kotona. Minulle se ei oikein sovi, kaipaan muuta, mutta nostan hattua kaikille, jotka jäävät lasten myötä kotiin. Kotiäitiys se vasta rankkaa onkin.



Asun myös Englannissa ja se mikä minua täällä todella nyppii on äidin asema työelämässä. Ensinnäkin päivähoito on niin kallista, että kahden tai useamman lapsen äidit ovat melkeinpä pakotettuja jäämään kotiin, kun palkka ei riitä hoitomaksuihin. Monet naiset valitsevat osa-aikatyön, koska työpäivien pituuden ja pitkien työmatkojen takia kodin ja perheen yhdistäminen on todella haastavaa. Pohjoismaissa, ja varsinkin Suomessa, naisilla on vapaus valita joko paluu töihin äitiysloman päätyttyä tai pidempi jakso kotona. Naisten työssäkäyntiä tukee hyvin järjestetty ja kohtuuhintainen päivähoitojärjestelmä.



Englannissa myös tehtiin hiljattain tutkimus, jonka mukaan ainoastaan bangladeshilaiset naiset ovat työmarkkinoilla heikommassa asemassa, kuin pienten lasten äidit. Työnantajatkaan eivät siis välttämättä katso hyvällä äitiyttä (ja rasisimia kohtaavat monet ryhmät täälläkin).

yhteiskunta tukee yhta hoitomuotoa (kunnallisia paivakoteja) yli muiden. Kotihoidontuki on olemassa, mutta monilla tulot tippuvat niin roimasti, etta toihin on pakko menna ja harvalla on mahdollisuutta osa-aikatoihin. Entapa sitten kun kotihoidon tuki loppuu? Mielestani 3-vuotias ei ole valmis pitkiin tarhapaiviin. Ainakin Englannissa kaikki ovat samalla viivalla, kun mitaan hoitoa ei tueta :-). Suomessa naisille on annettu vapaus menna toihin , mutta ei valttamatta mahdollisuuttta jaada kotiin. Naisten tyossakaynnista Englannissa on varmasti monta tarinaa. Useimmat minun tuttavapiiristani ovat jatkaneet osa-aikaisina joko taysin samoissa tai vastaavissa tehtavissa. Lontoossa ja suurissa kaupungeissa tietysti tyomatkat ovat oma ongelmansa, mutta me asumme maaseudun rauhassa. Useimmat ovat kuitenkin valinneet osa-aikaisen tyon, koska eivat halua niin tiukkaa tyo-lapset-kotityot -rumbaa (jota siis suomaaiset pyorittavat vuodesta toiseen)



Kotiaitiyden voi kokea monella tavalla. Itse olen pitanyt sita tosi hienona juttuna ja tana aikana olen tavannut kovin erilasia ihmisia. Tyoelaman tuttavuuksilla kun oli paaosin samanlaiset taustat ja kiinnostuksen kohteet. Moni uusi tuttavuus on herattanyt minussa kiinostuksen asioihin, joita en ehka ennen edes tullut ajatelleeksi ja varsinkin lasten kasvaessa aikaa on jaanyt hieman enemman itsensa " sivistamiseen" . Toisaalta ymmarran kylla, etta kotonaolo voi tuntua vankilalta eika se sovi kaikille.



Ehka olemme poikkeustapaus, mutta aikanaan mietimme muuttoa Suomeen ja suurimmat syyt tanne jaamiselle meilla olivat juuri mahdollisuus hoitaa lapset paaosin kotona kouluikaisiksi ja luonto. Suomessa olisimme miehen tyon takia todennakoisesti joutuneet asettumaan paakaupunkiseudulle. Taalla lapset nakevat lyhyen koulmatkansa aikana hevosia, sikoja ja lampaita.

kun ma just suunnittelen Englannista Ruotsiin muuttoa siksi etta paasisin pois kotoa, " oikeisiin" toihin, ja luontoa nakee Tukholmassa ihan eri tavalla kuin Lontoossa, se on myos yksi paluuta tukeva syy. Ma oon ihan kypsa siihen, etta mun on lahes pakko olla kotona vaikka lapsi on kohta 4v. ja ei mun mielesta tarvitse kokopaiva-aitia, varsinkaan kun aiti ei ole kovin innoissaan kotonaolosta...Paivahoito jarkyn kallista ja ei aina niin laadukasta (Ruotsissa maksaa korkeintaan noin £80 kuukausi taysipaivainen paivakoti missa koulutetut tyontekijat, siistit tilat jne...itkettaa kun ajattelenkin). Tekee myos mieli paasta sauvakavelemaan metsapoluille, ei onnistu etela-Lontoossa...Ja tyomatkat jarkyn pitkia, en voisi kuvitellakaan kokopaivaduunia eli lapsi hoidossa 7.30-19.00 ja osa-aikatyot on lahinna Sainsburyn kassaa eli ei kannata.

Niinhan se on ja kuten sanoin kotona olon voi kokea monella tavalla. Aikaisempi tyoni oli vain tyota eli vaikka se olikin ihan mukavaa tein sita lahinna rahan takia. Kotona olo antoi minulle mahdollisuuden tavata

uusia ihmisia ja miettia, mita ihan tosissani haluaisin tehda. Tyossa ehka sai aivoja kayttaa enemman, mutta tulin siihen tulokseen, etta haluaisin kayttaa enemman luovuutta. Taman pohdiskelun tulos oli pikkuhiljaa tapahtuva alan vaihto, jossa pyrin rakkaasta harrastuksesta tekemaan ansiotyon :-) Saa nahda kuinka kay!



Mita taas tulee luontoon niin mainitsin sen ihan sen takia, etta monet tuntuvat Englannin olevan pelkkia tehtaan piippuja. Tiedan, etta minun ei pitaisi verrata nykyista asuinpaikkaamme Helsinkiin, mutta karu tosiasia on se, etta Suomessa todennakoisesti joutuisimme asumaan paakaupunkiseudulla tai muuten miehella olisi pitkat tyomatkat. Nyt tilanne on ihanteellinen sikali, etta itse teen toita kotoa ja miehella menee pahoina paivina 10 minuuttia yhteen suuntaan.

kent:

Kun kerroin joskus Suomessa että haen tokaluokkalaisen joskus (ja hain ekaluokkalaisen melkeen aina) niin sain kauhea haukkuryöpyn, että saan vielä 18-vuotiaana sitoa sen kengännauhat ja kuljettaa lukiolaista kun ei yksin osaa mennä. Ei kuitenkaan ole yhtään kyse siitä, etteikö hän osaisi, vaan siitä, että molemmat tykkäsimme tavasta.

Niinpä, Suomessa jankataan sitä, että alle kouluikäisen paras paikka on kotona ja päivähoito on välttämätön paha, mutta missäs kouluikäisen paras paikka sitten on? Kadulla ilmeisesti.

Suomessa monet mielipiteet on niin mustavalkoisia, joko-tai. Joko äiti on kokopäivätöissä tai kotiäiti. Milloinkahan siellä tajutaan osa-aikatöiden edut? Stressi vähenisi niin kotiäideiltä, jotka pääsisivät muutamaksi tunniksi viikossa tekemään jotain " omaa" , kuin myös työn orjilta, jotka pääsisivät vaikka yhdeksi arkipäiväksi hoitamaan kotia ja tekemään kivoja juttuja lasten kanssa, puhumattakaan siitä että töiden " puolitus" lisäisi työpaikkoja ja vähentäisi siten työttömyyttä!

menisin ilomielin töihin ja laittaisin lapsen hoitoon osa-aikaisesti, mutta siihen ei yksinkertaisesti ole varaa! Saksassa siis. Nyt käyn tunnin-pari päivässä töissä lapsen kanssa mutta enempään ei ole mahdollisuutta koska lapsi vie niin paljon huomiota. Pienituloisena saisin Suomessa lapsen ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan päivähoitoon, täällä siihen ei ole minkäänlaista mahdollisuutta... Lapsi siis vajaa 2-vuotias. Lapsen täytettyä kolme saattaa päivähoitopaikka olla, jos siis paikka on vapaana, mutta eri asia onkin sitten onko meillä varaa maksaa siitä. Ja kun kerran kotona on pakotettu olemaan olisi kotihoidontuki ihan mukava juttu...



Eli puolensa kaikessa.

Meillä alottaa kuopus kokopäivätarhassa elokuussa (silllon 2v4kk). Sitten sekä hän että keskimmäinen ovat tarhassa noin kahdeksasta kolmeen, neljään, mun töiden mukaan. Jos on useampi kun yksi lapsi samassa tarhassa niin maksetaan vain yhdestä, meidän tapauksessa kuopuksesta koska hän alle 3-vuotiaana maksaa enemmän. En tiedä teidän tuloja mutta me siis maksamme noista kahdesta YHTEENSÄ kuussa 276 euroa ja olemme toiseksi korkeimmassa maksuluokassa. Alimmalla maksuluokalla maksaisimme 0 euroa ja toiseksi alimmalla yht. 68 euroa /kk.



Sen lisäksi meidän esikoinen on OGATA:ssa, josta joutuisimme meidän tuloilla maksamaan 115 euroa / kk, mutta koska meillä on pienempiä lapsia päiväkodissa niin myös ogata maksu pienenee huomattavasti.



Eli minusta saamme täällä Saksassakin edullisesti kolmen lapsen kokopäivähoidon (esikoinen siis toki koulussa puolet päivästä)!



Kent ja pienet kohta 8v, kohta 4v ja 2v2kk