' outo' suhde omaan äitiin
Kertokaas hyviä vinkkejä, millä saisin suhtautumiseni omaan äitiini muuttumaan normaalimmaksi??
Taustamme lyhyesti:
olen nuorin lapsi, vanhempieni avioliitto oli kriisissä lähes koko lapsuuteni ajan. Isälläni oli ollut toinen nainen useita vuosia ja lopulta se tuli ilmi ollessani 16v. Muutin äitini kanssa silloin pois isäni luota, äitini kuitenkin antoi anteeksi isälle ja muutti takaisin kotiin muutaman kuukauden kuluttua. Asuin kuukauden ajan siskoni luona, kunnes minut ' pakotettiin' muuttamaan vanhempieni luokse takaisin. Olen alitajuntaisesti edelleen katkera kaikesta tästä, ja nyt se jotenkin kohdentuu äitiini. Veljeni erosi juuri ja kaikki entinen nousi uudelleen mieleeni. Minulla on 1,5 vuotias lapsi ja ihana mies. Lapsuuden traumat kuitenkin puskee esiin, ja olen kamalan mustasukkainen ja pelkään joutuvani petetyksi.
Minun on vaikea puhua äidilleni, toisinaan en kykene edes katsomaan häntä silmiin. Minusta tuntuu tosi pahalta tämä tilanne! Äitini on minulle tosi tärkeä, ja merkittävä tuki. Muutenkin mielessäni pyörii ihan liikaa lapsuuteni ja nuoruuteni kamalat hetket kotona, vanhempien ainaiset riidat ym. Äitini oli tosi rikki silloin erosta, ja minä tavallaan kannattelin häntä alussa. Miksi nämä asiat nyt palaa mieleen kun oma elämäni kuitenkin on melko hyvällä mallilla?!
Kommentit (2)
Voisiko olla, että kannat syyllisyyttä siitä, että sinulla on asiat hyvin? Jos mietit ajatuksiasi/tunteitasi, teetkö usein niin, että sabotoit omia onnellisia hetkiäsi, mietit uhkakuvia tms.?
Siis tuolla yhdistelmällä on melkein outoa jos ei nousisi ne asiat menneisyydestä pintaan. Sulla oli myös tosi huono elämäntilanne (murrosikä) kun jouduit vanhempien vaikeuksien kanssa vastatusten. Usein ihmiselle riittää yksikin ero lähipiirissä ja se saa kavahtamaan jaloilleen, vaikka oma elämä oliskin kunnossa... saatika sitten jos on just perustanut oman perheen ja saanut lapsen ja menneisyydessä tuollanen möykky.
Sun elämän ei kuitenkaan tarvitse mennä samalla tavalla, etkä mitenkään välttämättä joudu itse petetyksi. Pelko tulee varmaankin just sieltä menneisyydestä. Kannattais varmaan koittaa päästä juttelemaan terapeutille tai psykologille asiasta, koska on tärkeetä että voit nyt käsitellä ne asiat, kun ne kerran on nousseet pintaan.
Voisit koittaa tietysti myös jutella äitisi kanssa niistä jutuista, jos hän kykenee keskustelemaan niistä kunnolla. Ammattiapu on kyllä parempaa, koska äitisi todennäköisesti löytää syitä puolustaa omaa näkökantaansa. Ne syyt taas ei varmaan sua auta yhtään eteenpäin.