TAAS äitini pahoitti mieleni... Lapseni 1v-synttäreillä :(

Taitaa olla vaan kateellinen, kun saat olla lastesi kanssa kotona.

Pysy ihmeessä kotona kun kerran voit. lapsesi varmasti osaavat sitä arvostaa, vaikka äitisi ei.

..samaa miehenikin sanoi. Ja mies sanoi myös, että käskee äitini olla puuttumatta tekemisiimme, jos hän vielä tästä asiasta minulle huomauttelee...

Varmaan onkin kade, itse on yrittäjänä ja valittaa kuinka on rankkaa, ei ole vapaa-aikaa jne...

Inhottavaa kun tarvitsee pahoittaa mielensä oman äidin takia. No, sä jos kuka sen tiedät, kuinka paljon työtä on lasten kanssa. Yritä antaa äidillesi hänen tietämättömyytensä asian suhteen anteeksi, ja jatkaa maailman arvokkainta työtä!!!

Saattaisi olla pian paikallaan pistää takaisin, ja meidän 70-luvulla syntyneiden olisi aika helppo kääntää tikaria parin kuukauden äitiysloman viettäneiden äitiemme haavoissa. Jos sinulla ikinä on ollut mitään ongelmaa, niin vihjaa että siitähän se johtui, kun oma äiti hylkäsi vieraiden ihmisten hoitoon. Siis jos näin on tapahtunut...

...mun vanhemmat oli yrittäjiä ja aika paljon oltiin alakoululaisina jo veljeni kanssa kaksin. 12-vuotiaana sain pikkusisaret joiden hoito sitten jäi aika paljon mulle kun vanhemmat oli työssä. Olenkin joskus sanonu äidilleni, että mulla ei olekaan sitä 12-vuotiasta piikaa täällä apuna, vaan joudun yksin hoitamaan lapseni :) Ei tykänny...

Mut jotenkin sitä kaipais omalta äidiltään tukea ratkaisuilleen ja varsinkin äitiyttä koskeviin asioihin, en osaa selittää miksi se tuntuu niin tärkeältä... Tosin omalta äidiltäni en juuri koskaan ole tätä tukea ja hyväksyntää saanut, ehkä asia siksi on niin kipeä? Ja jotenkinhan kai nyky-yhteiskunnassa on aika hyväksyttävää hoitaa lapsi kotona ainakin 1-2vuotiaaksi, saati, että äitini oli häätämässä minua töihin ekan kerran vauvamme ollessa 6kk!!! Mutta meidän suvussa kun on aina arvostettu aika " kovia" arvoja, suorittamista ja kaikkea, mitä pystyy rahalla mittaamaan ja muulla ei ole merkitystä... :(

Mutta olen yrittänyt ajatella (ja mieskin on tätä tolkuttanut) että on AIVAN SAMA mitä kuka tahansa muu ajattelee ratkaisuistamme, pääasia, että olemme itse tyytyväisiä ja onnellisia!!!

Minä neljän lapsen äitinä haluaisin lähtä töihin. Meillä on vanhin nyt 4vuotta ja nuorin 7kk. Ja olisin valmis lähteen töihin vaikka hommaa täälläkin riittää. ja kun ollaan vasta rakennettu niin senki edestä. Mutta kun ilmaisin ajatuksen ääneen niin sainki isältäni kommenttia että pysy siellä kotona...Ja ku viime kesänä olin vähän aikaa töissä niin isäni ei tykännyt ajatuksesta ollenkaan.



Niin aikani kun keskustelin asiasta vanhempieni kanssa niin selvis se syykin siihen että miksi isäni on töihin lähtöäni vastaan. Hän itse on kokenut sen huonona asiana lapsuudessaan että hänen äitinsä oli töissä eikä lasten kanssa. Ja sillä isäni onkin ollut meidän lasten kans todella paljon silloin kun me oltiin lapsia.



Niin luulempa että sinunki äidilläsi on joku vanha kauna sisimmässään mitä purkaa tällä tavalla ulos.

Teet niintai näin aina se on väärinpäin.



Voimia ja jaksamista perheellesi ja valinnoillesi.

Tietysti aikuiset ihmiset elävät omaa elämäänsä ja tekevät omat päätöksensä, mutta kuitenkin omien vanhempien ikävät kommentit eivät voi olla painamatta. Toivoisi jonkinlaista hyväksyntää. Minusta piti tulla - siis vanhempieni mielestä - menestyvä tutkija tai jotain muuta ylevää, josta voisi sitten ylpeänä mainita perhetutuille. Kuitenkin heti loistavien opintojeni jälkeen aloin tehdä lapsia enkä uraa, mistä on kommentoitavaa riittänyt. Ensimmäinen lapsi oli vanhemmilleni todellinen järkytys, toisesta tuli onnittelujen sijaan kylmä kommentti " kuinkas te nyt niin olette lapsista innostuneet" . Nyt meille on kolmas lapsi tulossa ja vauvauutisen jälkeen eivät vanhempani ole soittaneet kahteen kuukauteen. Lasten ikäerot ovat reilut pari vuotta, kotiäitiyden lisäksi olen tehnyt satunnaisia töitä ja opintoja ja nyt on ikää peräti 32 vuotta. Olen onnellinen ja olemme tehneet meille oikeita valintoja. Lapset ovat saaneet olla paljon aikaa meiltä vanhemmilta ja tuntuvat voivan hyvin. Uskon saavani vielä kelpo työpaikankin, vaikka uranteko ei tule koskaan olemaan prioriteettilistan ykkösenä. Vanhempien pettymys ja jatkuvat kitkerät kommentit kuitenkin tuntuvat pahalta. He perustelevat huolensa sillä, että " vain toivovat että olisit onnellinen" . Kuitenkin juuri heidän asenteensa on se, joka tässä eniten onnettomaksi tekee.

Mutta tässäkin voi olla takana tällainen 70-lukulaisen " vapautuneen ja itsenäisen" naisen järkytys siitä, miten arvot, joiden puolesta hän aikanaan taisteli, tuntuvat valuvan hukkaan.