Sektio kokemuksista haluaisin kuulla!

Eli: minulle on tehty kaksi suunnteltua sektiota, vuosina -99 ja -00. Syynä oli mahdollisesti ahdas lantio ja se että molemmat lapset olivat väärinpäin ja poikittain ja ties kuinka :)



Menin aamulla sairaalaan, syöminen ja juominen oli kielletty edellisillasta. Hoitajat laittoivat katetrin osastolla ja sitten minut vietiin leikkaussaliin. Nukutuslääkäri laittoi puudutuksen selkään, ei tuntunut juuri ollenkaan. Sitten jollakin piikillä tökkivät ja varmistivat että tunto on mennyt. Kokonaisaika siellä oli ehkä jotain tunnin luokkaa, avaamisesta kiinniompeluun. Isä oli mukana molemmilla kerroilla.



Happimaski oli naamalla koko ajan, ja ainakin siellä missä minut leikattiin, oli isot kromivalaisimet (tai jotkut sellaiset) katossa joista " peilasin" koko ajan mitä sermin takana tapahtui. Tunne oli jännä, tunsin selvästi kun leikkaava lääkäri alkoi " kiskoa" vauvaa maailmaan, koko leikkauspöytä vaan tärisi ja minä siinä mukana. Silti minkäänlaista kipua ei tuntunut missään vaiheessa.



Sain heti ihailla vauvaa hetken ennen kuin isä lähti pesemään sitä, ja minä jäin kursittavaksi. Tunti piti viettää heräämössä että tunto oli palautunut, sain myöskin juotavaa, joka oli ihanaa sen paaston jälkeen!



Sitten osastolle, kipupumppu oli tipassa koko ajan, sitä käskettiin painella tietyin väliajoin että kipulääkettä tulee elimistöön tasaisesti. Vauvan sain molemmilla kerroilla heti vierihoitoon, ja ensimmäisen kerran rinnalle heti kun osastolle pääsin.



Samana iltana sain nousta sängystä ja hoidinkin vauvan heti itse. Katetrikin poistettiin muistaakseni jo iltapäivällä, kun sanoin että pääsen vessaan ja pystyn liikkumaan. Mitään muuta kipulääkettä en tarvinnut kuin sen mitä kipupumpulla annettiin, ensimmäisestä lapsesta pumppailin sitä seuraavaan aamuun, mutta toisen sektion jälkeen taisin ottaa siitä ehkä viisi kertaa. Sen jälkeen pärjäsin ilman lääkkeitä. Sairaalassa vietimme ensimmäisellä kerralla viisi vuorokautta ja toisella neljä.



En siis todellakaan ollut kipeä kummankaan sektion jälkeen, viisi-kuusi tuntia leikkauksesta olin jo jaloillani ja hoidin vauvan. Kipulääkettä en siis tarvinnut juuri nimeksikään ja haava parani molemmilla kerroilla todella nopeasti ja ilman mitään ongelmia.



Nyt olen menossa huhtikuussa kolmanteen suunniteltuun sektioon, ja kahden hyvän kokemuksen jälkeen ei kyllä jännitä tai pelota yhtään! Toki tiedän, että jokainen kerta on erilainen ja toipuminen yksilöllistä, mutta minun kohdallani kaikki on kyllä mennyt aivan uskomattoman hyvin! Toivottavasti tämä tulevakin sektio sujuu yhtä mallikkaasti ja ilman ongelmia.



Älä suotta jännitä tai stressaa etukäteen, jos lääkärit ovat todenneet sektion sinulle ja vauvallesi parhaaksi ja turvallisimmaksi synnytystavaksi. Luota suomalaisten lääkäreiden ammattitaitoon, kyllä he tietävät mitä tekevät. Äläkä pelottele itseäsi millään jutuilla siitä, että alatiesynnytys on turvallisempi ym. Etukäteen suunnuteltu sektio on turvallinen tapa saattaa lapsi maailmaan, kiireiset- ja hätäsektiot ovat tietysti asia erikseen, mutta silloinhan tilanne on se, että synnytyksessä on ilmennyt ongelmia joiden takia päädytään sektioon.



Mukavaa loppuodotusta sinulle!



Eusenia

Eli meidän poika olisi halunnut tulla maailmaan jalat peppu edellä, käännös ei ollut mahd. joten sovittiin sektiosta.



Aamulla mentiin sairaalaan. Mut otettiin synnytysaliin jossa sain leikkaussalivaatteet (pitkä yöpuku jossa takana " halkio" ) Tehtiin vielä ultra ja otettiin sydänkäyrät +pissa, laitettiin tippa ja virtsakatetri ja vielä join jotain ihme litkua lasillisen. (jotain " valmistelujuomaa" ) Mies sai olla kokoajan mukana näissä touhuissa.



Sitten mentiin, leikkaussaliin. Mies jäi hetkeksi odottamaan synnytyssaliin kun minulle annettiin spinaalipuudus. Kun puudutus oli laitettu pyydettiin mies leikkaussaliin. Mieskin sai " suojavaatteet" päälle.



Kun puudutus oli vaikuttanut tarpeeksi niin aloitettiin. Mies oli kokoajan vieressä. Tuntui lähinnä hassulta kun tunsi kuinka vatsan sisällä tehdään jotain mutta mikään ei sattunut. Mulla oli kokoajan verenpainemittari kädessä joka mittasi paineet parin minuutin välein ja erilaisia antureita rinnassa. Sain myös happiviikset nenän alle ettei huono olo yllätä. Heti piti kertoa jos tuli paha olo, mutta mulla ei ainakaan tullut. Sitten vain yhtäkkiä sanottiin että " ONNEA, teillä on poika" ja samalla näytettiinkin jo pojan " vehkeitä" naaman edessä. Sain pojan hetkeksi viereen köllöttämään ja sitten hänet vietiin napanuoran leikkaamiseen ja sitomiseen ja hänet kapaloitiin salin ulkopuolella. Vielä hetkeksi toivat näytille ja sitten isä lähti pojan ja kätilön kanssa takaisin synnytyssaliin kun minä jäin kursittavaksi.

" ompelu" kesti n. 15-20min. Koko leikkaus korkeintaan 40 min.



Sitten pääsin heräämöön tarkkailtavaksi jossa sain jo vähän juomista. Jano olikin jo kun 15 tuntiin ei saanut syödä eikä juoda ennen leikkausta. Heräämössä alkoi jo jalkoihin palaamaan tunto ja pystyin vähän liikuttamaan varpaita. Siellä olin vajaa puolitoistatuntia.



Sitten pääsin osastolle jonne vauva tulikin pian isän kanssa. Samantien koitin imettää ja se onnistuikin paremmin kuin osasin odottaa. Eli ei mennyt kuin n. kaksi tuntia lapsen syntymästä kun sian hänet jo viereen. Vaikka maitoa ei tullut paljoa niin poika imi hanakasti. Sai kaksi ekaa päivää korviketta lisäksi mutta jo kolmantena aamuna rinnat olivat jo todella täynnä ja maitoa riitti.



Ensimmäisen päivän makasin sängyssä ja sain kipulääkettä suoraan suoneen tipan kautta. Yöllä jälkisupistukset muuttuivat kovemmiksi ja sain 4 kipupiikkiä pakaraan jotka sitten auttoivatkin paremmin. Kätilöt ja hoitajan auttoivat aina kun apua tarvitsi.



Seuraavan aamuna otettiin virtakatetri pois ja mut kärrättiin suihkuun jossa nousin sängystä. Tekihän se kipeää mutta suihkun jälkeen olo oli ihan mahtava ja pystyin itse kävelemään omaan huoneeseen takaisin. Oikeastaan siitä lähtien vauva oli kokoajan kanssani. Ainostaan kaksi ekaa yötä vauva oli vauvalassa hoidossa ja se tuotiin aina vaan syömään rinnalle kun ylösnousu oli aika tuskaista. Kolmantena yönä vauva oli vieressäni ja selvisi pelkällä rintamaidolla koko yön.



Leikkaus oli perjantaina ja jo seuraavana maanantaina pääsin kotiin kun vointi oli niin hyvä, sekä vauvalla että mulla.



Kun vaan muistat sitten pyytää tarpeeksi kipulääkettä niin ensimmäinen vuorokausi ei ole läheskään nin paha kun voisi kuvitella. =)



Niin ja paikkana oli KOKS



-sitruuna, poika 15kk ja möhkö rv 24+2-

todella nopeaa ja haava parantunut hyvin.



Ihan pelkästään positiivinen kokemus. Inhottavinta koko sairaalassa oloaikana oli ehkä virtsakatetrin laitto. Mutta sekin on sitten oli muutamassa sekunnissa. =) Ja jos se käy liikaa huolettamaan niin sen voi myös pyytää laitettavaksi vasta sitten kun spinaalipuudutus on laitettu. Ilmeisesti laittavat vaan mielummin ennen puudutusta, että siinä säästää hiemän lääkärin aikaa.



Tsemppiä ja onnea loppuodotukseen. Ei tarvitse turhaan pelätä tai huolehtia. Kaikki menee varmasti ihan hyvin.

En ihan noin pitkästi ehdi kirjoittaa kokemuksistani mutta itselleni on pari vuotta sitten tehty kiireellinen sektio kun muutaman tunnin ponnistelujen jälkeen poika ei tullut ulos (syynä otsatarjonta). Valitettavasti vitkuttelun takia (ja kovien kipujen) jouduttiin kiireelliseen sektioon eli minut nukutettiin. Tämä ei kai ole kovin tavallista. Ilmeisesti nukutuksen vuoksi mieskään ei päässyt mukaan mutta vauva vietiin hänelle heti kun lastenlääkäri oli tarkistanut että kaikki oli ok.



Itse sain tiedon terveestä, isosta pojasta heräämöön ja näin pojan vasta muutaman tunnin päästä sen syntymästä. Toki olisin halunnut olla ns. paikalla kun poikani syntyi mutta ajattelen niin että lopputulos on tärkein.



Meillä oli perhehuone joten mies hoiti vauvaa (vaipan vaihdon ja pukemisen) ensimmäisen vuorokauden aikana. Minä vaan imetin. Ilmeisesti lähes loppuunmenneen synnytyksen tuloksena maito nousi hyvin toisena päivänä rintoihin ja imetys lähti tosi hyvin käyntiin.



Paranin myös itse hyvin. Toki haava oli arka ja söin särkylääkkeitä ensimmäisinä viikkoina jos sattui, mutta hyvin pärjäsin. Sänkyssä kääntyily oli vähän hankalaa. Vitsikkäintä koko asiassa taitaa olla se että sektiohaava parani hyvin mutta alapäähän tehty pieni leikkaus (imukupille) tulehtui ja oli aika kipeä.



Tavallaan toivoisin että saisin tämän toisen synnyttää alateitse mutta toisaalta edelleen olen sitä mieltä että tärkeintä on se että vauva saadaan turvallisesti maailmaan ja siitä se elämä vasta alkaa (ja valvominen ja huoli jne. jne.).



Sektiosynnytys on ihan yhtä arvokas kuin alateitse synnyttäminen, pidä se mielessäsi : )

Minun sectiotarinani voit lukea synnytyspuolelta nimellä Vonkaleen syntymä. Maito nousi kolmantena päivänä, kuten alatiesynnytyksen jälkeenkin. Olin kyllä kipeä, mutta sain aina tarvittaessa särkylääkettä.

Oli kiva lukea teidän muiden sektio kokemuksia! Nyt minua ei läheskään pelota niin paljoa kun tiedän mitä tuleman pitää. Toki ymmärrän sen et jokainen on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan ja sekin et jokaisella on erilainen elimistö miten reagoi mihinkin. Mutta noin yleensä ottaen sain ihan miellyttävän kuvan sektiosta! Jotenkin se on mulle itelle ollu paljo pelottavampi asia kuin alatie synnytys ehkä sen vuoksi ettei siitä ole edes tullut luettua. Sitä kun pitää joitain asioita itsestään selvyytenä mutta tämä kokemus on opettanut taas paljon kaikki ei mene niin kuin suunnittelee=)



Kiitos teille kaikille=)



wilma rv34+4 joka jaksaa jo hymyilläkin=)

-Poikani syntyi toukokuussa kiireellisellä sektiolla, koska oli tulossa jalat edellä, mitä ei oltu neuvolassa samana päivänä huomattu (tai sitten oli vielä samana päivänä kääntynyt rt:sta). Olin sairaalaan tullessa 8cm auki, ja heti kun tilanne huomattiin, tehtiin leikkauspäätös ja se oli menoa sitten.



-Saako mies olla mukana molemmissa tapauksissa?

Lääkäri ultrasi nopeasti varmistaakseen tilanteen, laitettiin katetri, ja kaksi tippaa, sekä sairaalan kaapu päälle. Koska leikkaus oli kiireellinen eli päivystyssektio (kello oli kaksi yöllä), mieheni ei päässyt mukaan vaan jäi odottelemaan synnytysosastolle. Sanoivat että Jorvissa mies pääsee mukaan vain suunniteltuun sektioon.



-Miltä tuntuu kun ei saa pitää vauvaa pitkään siinä rinnalla?

Mulle poikaa näytettiin aika pikaisesti pyyhkeeseen käärittynä ennen kuin häntä mentiin puhdistamaan. Olin kyllä aika puulla päähän lyöty. Ehdin moikata ja suukon antaa pienelle. Sitten hänet vietiin isälleen synnytysosastolle. En ole osannut sitä harmitella, etten saanut poikaa heti rinnalle, siinä tilanteessa se oli ihan toisarvoinen asia. Sain hänet sitten rinnalle ja peiton alle heti kun pääsin heräämöstä osastolle, seitsemän aikaan aamulla (poika syntyi puoli kolme), mihin asti hän oli isänsä kanssa. Mies on kertonut että kätilöt pitivät heistä oikein hyvää huolta.



-Lähteekö maitoa nousemaan miten?

Minulla maito nousi vasta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, poika syntyi keskiviikkona aamuyöllä. Siihen asti vaan imetin ja imetin ja imetin kötilön ohjeisen mukaan vaikka se sattui todella paljon ja mitään maitoa ei tullut. Annoimmekin sairaalassa aika imetyksen jälkeen lisämaitoa tuohon sunnuntaihin asti, ja teimme päivittäin syöttöpunnituksia, jotta nähtäisiin, tuleeko rinnasta mitään. Mutta leikkauksen jälkeen maidonnousussa voi mennä aikaa ja mulla ainakin maitoa on tullut vielä tähän päivään astikin ihan yllin kyllin, vaikka aluksi en millään uskonut.



-Onko leikkaus haava miten kipeä, miten nopeaan pääsee liikkeelle?

En viitsi kaunistella, tosi kipeä oli, mutta lääkkeet on sitä varten. Ekana päivänä sain pari piikkiä kipuun, ja menin ihan pöpperöön (jotain morfiinijohdannaisia kai), mutta sen jälkeen pärjäsin ibuprofeenilla ja parasetamolilla, joita toista viikkoa kotonakin. Muutaman päivän ajan kyllä kyljen kääntäminen ja istumaan nouseminenkin olivat ihan kauheita asiota. Katetri oli paikallaan ensimmäisen päivän ajan, koska en saanut nousta sängystä edes vessaan, mutta toisena päivänä se poistettiin ja siitä lähdettiin pikku hiljaa liikkeelle, ensin vessaan, sitten hetkeksi tuolille istumaan jne.



Kotiin lähdimme sunnuntaina, ja maanantaina jo kävelin miehen kanssa terveyskeskukseen poistattamaan ompeleet. Teki kyllä vähän heikkoa, mutta koin tärkeäksi liikkua alusta asti vaikka vähänkin, se varmasti auttoi toipumista.



-Tuleeko siinä leikkauksen aikana huono olo tai sit sen jälkeen?

-Voi tulla paha olo ja oksettaa, kuten mulle kävi. En onneksi oksentanut, yökkäilin vähän leikkauksen aikana. Lääkkeillä sekin hoituu. Heräämössä sain hirmuiset vilunväristykset, mutta heti kun sain hoitajan paikalle (olin ainoa potilas sinä yönä) sain siihenkin vaivaan lääkettä ja johan helpotti.

Osastolle kun pääsin, niin siellä oli aamupala tarjolla. Mies sitten löysi kärrystä mun nimellä tarjottimen, ja minä tuumasin että " jes! onkin jo kiljuva nälkä!" ja säin lautasellisen velliä. Sitten tuli paikalle kätilö joka kauhistui, sillä leikkauksen jälkeen ei kuulemma 12 tuntiin saa syödä mitään paitsi juoda vaan. Jos nimittäin pahoinvointia tulee niin ei ole hyvä jos mahassa on ruokaa jota oksentaa...

mulla piti olla tavallinen synnytys mutta lopulta se oli hätäsektio nukutuksessa kun vauvan sydänäänet laskivat alas,synnytys oli muutenkin kivulias ja pitkittynyt(avauduin vain 5 cm).

No,mies ei saanut tulla mukaan kun oli hätäsektio,mutta sen jälkeen vauva tuotiin hänelle ja mut vietiin heräämöön ja sillä välin mies oli syöttänyt pullolla,kylvettänyt vauvan ja ottanut kuvia=)

Ihan hyvä kokemus sektiosta jäi,kun heräsin pääsin sitten osastolle jossa vihdoin näin vauvani joka tuotiin kapaloituna mun kainaloon.Myöhemmin kokeilin imetystäkin,mutta vauvapa ei huolinut rintaa,tai aluksi imuteho oli liian heikko.Maito nousi kolmantena päivänä synnytyksestä.Haava oli kipeä enkä saanut heti nousta sängystä mutta söin sitten särkylääkettä.Vauvaa sain myös hoitaa ekan kerran 3pv synnytyksestä ja sairaalassa olin 6pv.

Vauva toipui myös synnytyksestä hyvin,ainoastaan verensokeritarkkailussa oli 3 pv.

Kotona en kauaa enää joutunut särkylääkettä ottamaan,haava parani hyvin ja nyt näkyy enää haaleana(sektiosta 4,2v).

Nyt toivon monista eri syistä sektiota,suunnilteltua tällä kertaa.

Ja se voi olla muutenkin mulla edessä,mutta tämmönen kokemus mulla ja ei tosiaan jäänyt kammoa tai huonoa mieltä sektiosta,mulla se oli ainoa oikea ratkaisu sillloin.

Tuossa se sektiovauva laulaa ja tanssii ja odottaa pikkusiskoa tai -veljeä=)



äitiliini rv 35+1

Minulle tehtiin suunniteltu sektio 2.5 kuukautta sitten. Kaikki meni oikein hyvin ja toivuin nopeasti. Noin kahden viikon päästä sektiosta painelin täyttä vauhtia vaunuilla ympäri kaupunkia.



Saako mies olla mukana molemmissa tapauksissa?

Mieheni sai olla mukana koko operaation ajan. Meitä molempia ohjattiin kädestä pitäen.



Miltä tuntuu kun ei saa pitää vauvaa pitkään siinä rinnalla?

No " ei miltään" , kun en joutunut olemaan kauaa vauvasta erossa. Syntymän jälkeen tehtävät toimenpiteet kuuluvat asiaan, eikä kukaan hidastele turhia siinä. Heti kun mahdollista, sain vauvan rinnalleni - jo leikkaussalissa, sitten seuraavaksi heräämössä ja seuraavaksi koko perhe yhdessä huoneeseen. Voi sitä ihanaa tunnetta.



Lähteekö maitoa nousemaan miten?

Kyllä vaan lähti nousemaan oikein hyvin. Siinä olikin sitten oma operaationsa (mikä ei liity sektioon) saada maito tulemaan ulos.



Onko leikkaus haava miten kipeä, miten nopeaan pääsee liikkeelle?

Leikkaushaava ei ollut kipeä juurikaan, kun ottaa huomioon, että aika isosta leikkauksesta kuitenkin on kysymys. Kipulääkettä sai riittävästi. Vähän " hassulta" tuntui nousta ensimmäistä kertaa ylös sängystä. Nousin ylös seuraavana päivänä leikkauksesta. Sektio tehtiin aamulla klo 8.30 ja sen päivän olin pedissä (mieluusti lepäilin). Seuraavana aamuna siis ylös ja suihkuun omin jaloin kävellen, hoitaja oli kyllä mukana.



Tuleeko siinä leikkauksen aikana huono olo tai sit sen jälkeen?

Minulle ei tullut leikkauksen aikana, eikä sen jälkeen lainkaan huonoa oloa. Sitä estettiin heti aamulla laitettavalla tiputuksella, jollakin juotavalla liuoksella (pieni lääkemitta) ja leikkaussalissa happinaamarilla. Eli, olin aivan tolkuissani leikkauksen ajan.



Nyt minulla on täällä ponteva pikkumies, jota yritän nukuttaa:). Mikäli kakkonen tulee, vaadin saman kuvion.



Onnea matkaan, hyvin se menee!

Ensimmäinen tehtiin vuonna -90. Synnytys käynnistettiin, mutta kohdunsuu ei auennut 4cm enempää. Sektio tehtiin epiduraalipuudutuksessa, mies ei päässyt mukaan. Sain hetken katsella vauvaa, sitten se vietiin punnittavaksi yms. Sairaalassa olin 5 päivää, haava oli tosi kipeä ja ihan kaikki tekeminen sattui!



Toinen sektio oli tämän vuoden toukokuussa. Tämä synnytys myös käynnistettiin, mutta vauva oli tulossa pää vinossa eikä laskeutunut. Sydänäänissä oli laskuja, joten hommaa ei alettu sen enempää pitkittämään vaan päädyttiin sektioon. Tällä kertaa mies sai olla mukana. Olin saanut synnytyksen aikana epiduraalin, joka meni jotenkin pieleen (anestesialääkäri oli puhkaissut jonkin kalvon ja reiästä sitten tihkui selkäydinnestettä, sain siitä ilosta vielä kammottavan päänsärynkin), joten sektiota varten pistettiin spinaali. Se ei tuntunut yhtään miltään koska olin niin puuduksissa jo valmiiksi. Ennen kuin minua lähdettiin kärräämään saliin, sain jotain litkua joka piti juoda, syödä en ollut saanut moneen tuntiin koska sydänääni laskujen takia varoiteltiin jo hätäsektiostakin. Itse leikkaus ei tuntunut yhtään miltään. Ikimuistettava hetki, kun saivat vauvan näkyviin mutta ei vielä ulos, kun eräs henkilökunnasta alkoi ihastelemaan " voi mitkä posket, mikä tukka" . Vauvaa näytettiin pikaisesti sermin yli, sitten sitä tutkittiin hetki, kuunneltiin hänen parkuaan, sain hetkeksi hänet rinnan päälle ja sitten isä ja kätilö lähtivät punnitsemaan yms. häntä. Minut kursittiin kasaan ja vietiin heräämöön. Mulla ei ollut paha olo, mutta ihan hirveä nälkä, jota ei auttanut yhtään kun tämä poskien ihastelija kertoi työkaverilleen että oli leiponut pullaa jota kohta tarjoaisi kahvilla... Kylmä myös tuli, ei auttanut edes lämpöpeitto. Kätilö soitti sinne vauvan mitat. Olisinkohan tunnin verran siellä ollut, sitten pääsin osastolle. Käytävillä raikui meidän nälkäisen vauvelin karjunta... Sain vauvan viereen ja jäin häntä syöttelemään ja isä lähti kotiin. Vauva syntyi perjantaina klo 0.20, sen yön tarvitsin kipulääkettä, seuraavana aamuna nousin sängystä ja menin suihkuun. Kotiin päästiin sunnuntaina ja olo oli melkein kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Haava tietty oli kipeä jos siihen koski, muuten ei mitään ongelmia.



Ainut negatiivinen oli tässä toisessa sektiossa, kun jouduin siellä heräämössä miettimään onkohan vauvalla kaikki kunnossa. No, olisihan minulle varmaan kerrottu jos näin ei olisi ollut, mutta olin erinäisistä syistä pelännyt koko raskaus ajan vauvan puolesta joten vasta kun näin hänet kunnolla ja isäkään ei mitään sanonut, huojennuin.

Mulle tehtiin kiireellinen sektio 05/05. Vauva oli todella vaisu, liikkui erittäin huonosti, sydänkäyrä oli poikkeava ja mun verenpaineet pilvissä. Syytä vauvan ahdinkotilaan ei tiedetty siinä vaiheessa, kun hän syntyi, se selvisi vasta pari pv myöh. : pre-eklampsia (raskausmyrkytys). Kaikki tapahtui todella nopeasti, Soitin sairaalalle klo 14.30, olin sairaalalla klo 15 ja päätös sektiosta tehtiin klo 17.15, poika syntyi klo 17.56. Mies oli töissä (olemme Porvoosta, mies töissä Helsingissä) ja soitin ja käskin tulla heti sairaalalle. Hän ei edes olisi ehtinyt tulla mukaan leikkaussaliin eikä olisi saanutkaan tulla.



Saako mies olla mukana molemmissa tapauksissa?



Hätäsektio on niin kiireellinen ja siinä on HÄTÄ, ettei kukaan ulkopuolinen saa tulla mukaan. Tällöin pyritään vain turvaamaan äidin ja lapsen henki ja koska tilanne on järkyttävä jo muutenkin näissä tapauksissa, ei haluta aiheuttaa lisää järkytystä. Lisäksi henkilökunnalla pitää olla mahd. hoitaa kaikin keinoin äitiä ja lasta. Kukaan tuskin haluaisi nähdä esim. omaa lastaan elvytettävän.



Kiireellinen sektio on nopeasti tehtävä leikkaus ja sekin tehdään yllättävissä tilanteissa, jolloin ei myöskään ole takeita äidin ja lapsen voinnista heti leikkauksen jälkeen. Usein kukaan ulkopuolinen ei siis pääse mukaan, jollei tiedetä tarkalleen, missä kunnossa esim. vauva on. Porvoon sairaalassa pääsee tukihenkilö mukaan vain suunniteltuun sektioon.



Miltä tuntuu kun ei saa pitää vauvaa pitkään siinä rinnalla?



Mä en saanut pitää vauvaa lainkaan, hipaisin vain, vast juuri ennen kuin hänet vietiin isälleen synnytysosastolle. Mulle vain sanottiin, että kaikki on hyvin ja että poika sai 9 pist. koska ei ymmärretty, miksi hän ei liikkunut masussa. Oli todella virkeä ja hyväkuntoinen poika.(Syntyi rv 37+1.) Sain hipaista ja suukottaa poikaa ennen kuin kätilö vei hänet pois. Tuntui pahalta, kun oli yksin, kun ei tiennyt, miten isä ja poika pärjäävät ja mitä oli pielessä. Se tunti heräämössä tarkkailussa oli raastava, koko ajan katsoin kelloa ja toivoin pääseväni perheeni luokse.



Lähteekö maitoa nousemaan miten?



Maito nousi pari pv myöh ja oikein kunnolla 3pv myöh. Usein kuulemma samoin käy alakautta synnyttäneillekin.



Onko leikkaus haava miten kipeä, miten nopeaan pääsee liikkeelle?



Kipuhan on yksilöllistä, mutta kyllä se on iso leikkaus ja haava aika iso, 7 kerrosta läpäistään sektiossa, joten vie aikaa parantua. Kipua tod. näk. on edessä. Mä en olisi uskonut olevani niin kipeä kuin olin... Pyysin ja sain tosi tiuhaan tehokkaita kipulääkkeitä ja niitä käskettiinkin pyytää. Mitä piekmmin pääsee liikkeelle, sitä nopeammin ja helpommin paraneminen lähtee käyntiin. Minä nousin seur. aamuna syömään aamupalaa istuen sängynlaidalla, vaikka mulle tarjottiin mahd. syödä maaten. Kävelin myös pari tuntia myöh. pesuille vessaan hoitajan auttamana.



Tuleeko siinä leikkauksen aikana huono olo tai sit sen jälkeen?



Leikkauksen aikana multa kyseltiin ihan jatkuvasti vointia. Ei ollut huono olo silloin. Tuli huono olo vasta heräämössä. Se horkka (joka voi kuulemma tulla alatiesynnytyksen jälkeenkin) oli kamalla. Tärisin täysin hallitsemattomasti ja puhuminen oli erittäin vaikeaa. Kun lääkitys väheni, kipu oli kovaa, samoin, kun yritti liikkua. Olo oli ihan hirveä. En voi verrata sitä mihinkään krapulaan tai jos on oikein kipeä, se oli vielä hirveämpää. Olen kuullut muiltakin samanlaisia tuntemuksia... Yöllä voi todella pahoin, en oksentanut, mutta oli tosi paha olo ja sain sekä kipulääkettä että pahonvointilääkettä. Tilanteesta riippuen vauva voi olla kanssasi heti tai sitten häntä hoidetaan pääasiassa vauvalassa. Riippuu siis sun voinnistasi. Mulle ei olisi tullut mieleenkään pyytää vauvaa luokseni kuin hetkeksi, koska mulle laitettiin spinaalipuudutus, joka hävisi vasta aamulla.



Mutta älä huoli. Teistä pidetään hyvä huoli ja vain sun ja vauvan vointi on tärkeitä, siksi toi päätös on tehty. Onneksi sulla on aikaa valmistautua. Muista, että on outoa, kun vauva ei heti ole kanssasi ja että kipua voi olla paljonkin. Mutta lähde ajoissa liikkeelle, kuuntele ja noudata ohjeita ja ota kipulääkettä niin toimintasi on helpompaa. Maito nousee kyllä, eikä haittaa, vaikka vauva saa lisämaitoa tuttipullolla.



Charlotte ja poika 5kk ja rv9+3