Onko tämä tuttua 2,5v. kotihoidossa olevilla lapsilla?
Eli tämä uhmaikä! Meillä poika oli hoidossa syksyn, mutta jäi nyt äidin kanssa taas kotiin, kun meille syntyy vauva. Äidille onkin alettu laittamaan hanttiin oikein kunnolla. Johtuu osittain varmasti myös siitä, että huomaa, kuinka minun on vaikea tehdä monia asioita ison mahani kanssa esim. ulkoillessa en pysty juuri muuta kuin seisoskelemaan.
Mutta mutta, pukemistilanteet ovat kamalia! Ensin poika juoksee karkuun ja sitten yhtä rimpuilua ja veltoksi heittäytymistä. Itkun kanssa lähdetään ulos ja itkun kanssa tullaan sisään. Eli sitten kun pitäisi sisälle lähteä, heittäydytään veltoksi ja taas saa raahata poikaa sisälle. Jos ei saa periksi jotain, lentää tavarat. Yritämme olla johdonmukaisia ja laitamme aina heitetyt tavarat hyllylle, josta taas suuttuu ja lentelee lisää tavaroita. Äitiä lyödään, jolloin joutuu jäähylle meidän makuuhuoneeseen. Mitäs vielä... Itseäni tietenkin harmittaa, kun on viimeisillään raskaana, eikä jaksaisi jatkuvasti vääntää kättä pojan kanssa.
Nukkumaanmeno on myös vaikeaa, tai omassa sängyssä nukkuminen. Vaatii nukutusta ja herää yleensä jo puolen yön aikaan, jolloin tulee väliimme.
Kuulostaako tutulta? Kauankohan tämä kestää? Ja vauva tulee vielä tähän soppaan niin oikein pelottaa, kuinka tämä uhma lisääntyy sitten. Hoh hoijaa. Pitää vaan pysyä tiukkana!
Kommentit (3)
Ja normaalia uhmaa tuo on. Meidän pian 3 vuotta täyttävä on ihan samanlainen, ollut viimeiset puoli vuotta. Rähjää vain kotona, hoidossa pukemiset ja uloslähtemiset kuulemma hoituu paljon nätimmin. Pari kuukautta sitten oli vähän helpompi jakso, mutta nyt taas rähjätään joka asiasta. Mukaan on tullut myös vaativa komentaminen eli poika juoksee perässä ja komentelee meitä vanhempia. Lisäksi pojan kaikki lauseeet alkavat, että " x ei tykkää siitä, x ei halua tehdä sitä" . Pelkkää känkkäränkkäilyä ja pahantekoa on meidän arkemme tällä hetkellä. Loppukohan tämä koskaan :(?!
Varsinkin nuo uloslähdöt ovat vaikeita, kun siinä vaiheessa, kun saan nuorimmaisen (1v) puettua, niin isoveikka (2,5v) juoksee karkuun ja riisuu päältään nekin vaatteet, jotka on juuri saatu puettua... Yleensä pikkuveikka huutaa kuumissaan ja äidilläkin on hiki päässä, ennen kuin pääsemme ulos talosta. Sisään menon kanssa myös ongelmia, kun isompi haluaisi vielä jäädä ulos leikkimään. Välillä makaa selällään lumihangessa ja huutaa kurkku suorana " ei kotiin" ... ja pienempi huutaa siinä vaiheessa jo nälkäänsä. Kahden kanssa siis kaksin verroin mukavampaa :-)
No kohtahan tulee taas kesä, niin tuo pukeminen ainakin vähän helpottaa.
Kareen & pojat
Vaikka pari-kolmevuotiaan kiukuttelu ja oikuttelu voi tuntua rankalta, siitä voi löytää ainakin yhden hyvän puolen: se on normaali, välttämätön kehitysvaihe, ja olisi huolestuttavaa jos siitä ei olisi merkkiäkään.
Esikoisen uhma tuntui aikanaan välillä lähes itkettävältä (siis itseänikin itkettävältä); oli kauheaa kun pienellä tuntui olevan niin paha olo ja mieli joka toisesta asiasta. Mutta siihen tottuu! Kuopuksen kanssa otan paljon enemmän huumorilla nuo banaaniksi heittäytymiskohtaukset ja tavaroiden nakkelut, en itse hätäänny, jolloin lapsikin talttuu nopeammin.
Toki mustasukkaisuutta on luvassa, kun vauva tulee taloon. Itse varasin siinä vaiheessa esikoiselle joka päivä ihan omaa, kahdenkeskistä aikaa.