... Niin siis uusi yritys..

Ihan samanmoisia tuntemuksia täällä!



Ja eikös ookkin kumma, että joka kuukausi ilmaantuu mös ihan selviä raskausoireita; vähän huono olo, paleltaa, itkettää, maha kipee jne. Mutta ei! Menkkoja ne aina tietää ja sitä pettymyksen määrää ei voi kohta sanoin kuvailla, seki suurenee joka kuukausi.



Mulla on itellä kolme tenavaa, 9-vuotiaat tuplat ja kuopus on vähän reilun vuoden ikäinen ja tämän juniorin syntymän jälkeen heti iski uus kuume, tottahan kaveri pitää saada ja mahdollisimman pienellä ikäerolla, neloselle annettiinki muutaman kuukauden päästä lupa tulla..Ei vain oo näkyny, imetys tietysti aluksi oli estämässä, mut seki loppu pojan ollessa 9 kuukauden.



Seksiä vaan lisää ja yritetään unohtaa se " tekeminen" (helpommin sanottu, kuin tehty).

Ja tsemppistä kaikille yrittäville!



Hemppa



Ps. Mulla kaikki raskaudet alkaneet myös suhteellisen nopeesti, mukaan mahtuu myös yks km.

Vaihtelevalla menestyksellä jaksetaan.. Tarpeeksi monesti kun pettyy, ei se enää tunnu niin pahalle. Ensimmäinen vuosi oli rankin, sen jälkeen hiukan helpotti. Jotenkin omituisella tavalla helpotti, kun virallisen määritelmän mukaan kuulutaan lapsettomiin.

Toisin sanoen, mitä enemmän menee aikaa, sitä vähemmän se kirpaisee, tavallaan kai ollaan turtuneita koko pettymyksiin. Vauvaa siis toivottu pian viisi vuotta, turhaan. Tutkimuksissa tai hoidoissa ei olla oltu, eikä varmaan hoitoihin mennäkän, jos ei luonnollisesti kerran tärppää. Adoptio alkaa olla mielessä aina enemmän ja enemmän. Maailmassa kun on jo paljon kodittomia ja hoivaa vailla olevia lapsia, kenties sen vuoksi me emme biologista lasta ole saaneetkaan. Ken tietää.

Joten anteeksi kommenttini, mutta minua lähinnä huvittaa, kun jotkut ovat syitä etsimässä ja hoidossa lääkärillä heti ensimmäisen yrityskierron jälkeen, että missä vika kun ei onnistu. ' Normaali' yritysaikahan on vuosi, noin 80 % pareista raskautuu ensimmäisen vuoden aikana.

Joten kärsivällisyyttä ja todella paljon onnea yritykseen!

Katkeran kuuloisesta viestistäni huolimatta toivon todella, että jokainen vauvaa haluava saisi oman nyytin mahdollisimman pian kainaloon! Olen oppinut hyväksymään sen, että muiden onni ei ole meiltä pois ja meillä on kenties jotain sellaista, miksi lapsi ei voi meille tulla.



Sekava vastaus, toivottavasti sait tolkkua.

Aurinkoista kevättä ja pikaista vauva-onnea!!



-Haavemaa-

että oireet ovat juuri sellaiset, että olisi raskaana. Minäkin olin taas IHAN varma, mutta ei..

Totta myös mitä sanoit että joka kuukausi tuntuu että pettymys on vaan kahta kauheampi, Olenkin miettinyt että niinkö tuota muka turtuu.

TOivottavasti pian tärppää ja päästään odotuksen odottamisesta!

ja ei siihen pettymykseen menkkojen alkaessa täysin turru. Itsellä se turtuminen ja kai jonkinsortin luovuttaminen alkoi, kun oli menny yli 2 vuotta. Ja tosiaan sen ekan yritysvuoden pettymys oli entistä pahempi joka kuukausi. Joilla yritystä on muutamia kuukausia takana, ei voi tietää niitä myöhempiä tunteita, eikä tarkoitukseni tällä ole loukata ketään. On myös niitä, joilla se pettymys pahenee aina vaan. Itse olen erilainen ja tosiaan alkanut pikkuhiljaa hyväksyä sen, ettemme ehkä koskaan todellakaan saa biologista lasta, vaan meidän vauvamme tulee jostain muualta. Silti jaksan joka kuukausi ihan hiukan toivoa, että josko se ihme vielä tapahtuisi. Toki joka kuukausi kirpaisee menkkojen alkaessa, mutta mulla kirpaisee enemmän ovulaation aikaan, silloinhan se tavallaan menee jo ' hukkaan' se mahdollisuus.



Oli aika, jolloin alkoi juuri ennen menkkoja olla paha olo, väsyttää, palelee, maha mulla turpoaa ja on arka aina noin viikon ennen menkkoja, herkkä olen muutenkin ja hajut etoo just ennen menkkojen alkua. Niin ja ne rinnat turpoaa kera kivun. Oireista siis voisi kuvitella vaikka mitä, mutta senkin olen oppinut vuosien varrella, että ainakin minulla kroppa on erittäin hyvä huijaamaan.



Näin siis olemme erilaisia ja kukin kestää ihmeesti sen liian usein ja liian monesti tulevan pettymyksen. Meidät naiset on luotu kestämään pettymyksiä, mut mites miehet selviytyy meidän rinnalla.



Edelleen aurinkoista kevättä ja tärppionnea jokaiselle sitä toivovalle!



-Haavemaa-

Muutenkin aika pitkälle samat ajatukset, kuin Haavemaalla. Meillä yritystä 5,5 vuotta, tosin välillä pidetty taukoa. Tutkimuksissa käyty, kummassakaan ei vikaa. Pettymys oli suurin sen ensimmäisen vuoden aikana, nyt ei tunnu enää niin pahalta alkavat menkat. Eilen taas alkoi uusi kierto, huoh... Petyn tietysti, mutta en enää itke.

Me ollaan kyllä valmiita hoitoihin, jos ei tästä luonnollisesti kohta jotain rupea tapahtumaan. Luultavasti syksyllä hakeudutaan hoitoon.

En ole yllättynyt kuukautisten alkaessa. Tätä on jatkunut jo niin kauan. Sanoinkin miehelle, että jos tulisinkin raskaaksi, en varmaan uskoisi sitä, ennen kuin vauva syntyisi. Tai ehkä silloinkin vielä pelkäisin, ettei se ole meidän=D.

Kaikesta tästä huolimatta uskon, että vielä jonakin päivänä meillä on oma lapsi. Onneksi olen vasta alle 30, joten aikaa vielä on. Sen olen oppinut, ettei nämä asiat aina mene niin kuin on itse suunnitellut. Hyvää kannattaa odottaa.

Ehkäpä meille Haavemaa tämä vuosi tuo plussat, toivotaan niin=). Mukavaa kevättä sinulle!

Yritystä on kohta pari vuotta takana, saldona yksi keskenmeno ja yksi kohdun ulkoinen. Tutkimuksissa on käyty, mies priimaa ja mäkin terve.

Eipä paljon lämmitä. Eikä sekään kun jotkut sanoo, että olethan sentään raskautunut. Se ei vie epätietoisuutta eikä pelkoa pois.

Fiilikset vaihtelee.

Joskus olen varma että on tärpännyt, silloin tulee ekana kiertopäivänä itku.

Toisinaan tuntuu, ettei mitään mahista, pettymys on lievempi.

Pelottaa ajatus totaalisesta lapsettomuudesta ihan oikeasti ja juuri nyt elän katkeraa vaihetta, että ekasta kierrosta raskautuneet eivät tiedä tästä mitään.

Samalla olen nöyränä ja häpeän tuntemuksiani, koska tuon tuostakin tulee vastaan täysin lapsettomia ihmisiä/ pareja ja kaiken yrittäneitä, vuosia hoidoissakin juosseita ja silti ei lasta kuulu.



Tämä on taas näitä päiviä, menkat alkaa parin päivän päästä, siitä ei ole epäilystäkään. Olen niin syvästi pahoillani kaikkien huono onnisten puolesta.

Olkoon nämä lämpimät kevätauringon säteet meille kaikille onneksi!

Me olemme miehen kanssa haaveilleet esikoisesta jo vuodesta 2003. Jätin silloin kesällä pillerit pois, ja aloimme " yrittämään" . Muutama kuukausi kului, ja kuukautiset tulivat ajallaan. Viimeinkin marraskuussa huomasin rintojen aristavan kierron loppupäivinä! Ja niinpä raskaustestiin ilmestyi toinen viiva! No, pari kaveriani oli raskaana samoihin aikoihin, ja niinpä minäkin " uskalsin" ostaa kaupasta jo muutamia vauvan vaatteita. Onni ei kestänyt kauaa, tammikuussa 2004 todettiin keskenmeno. Silloin tuntui, että vain minulle voi käydä näin huono tuuri, ja olin ihan maissa. En halunnut nähdä raskaana olevia tai pieniä vauvoja. Ajattelin kuitenkin (kuten lääkärikin sanoi) että ei yksi kerta ojaan kaada, ja niinpä uusi yritys aloitettiin pari kuukautta keskenmenon jälkeen.

Ja taas vierähti muutamia kuukausia, kun kuukautiset ilmestyivät. Mutta luotin siihen, että tulen uudelleen raskaaksi, koska olen jo kerran tullut. Kuukaudetkin menivät nopeasti ohi. Niinpä raskaustesti näytti taas positiivista, ja olin onneni kukkuloilla. Ajattelin vain, että eihän minulle voi toista kertaa käydä huonoa tuuria!



Mutta, huono " tuuri" kohtasi jälleen, toinen keskenmeno syyskuussa 2004. Tuon keskenmenon jälkeen en enää juurikaan edes itkenyt. Se alkoi jo tuntua " jopa niin tutulta" , että sitä tiesi odottaa. Parisuhdekin alkoi jo olemaan koetuksella, ja niinpä asuimme hetken aikaa miehen kanssa erossa. Vauvahaaveet jäivät vähän kuin taka-alalle...

Keväällä 2006 kuitenkin aloin taas miettimään vauvaa ja vauvantuoksuisia ajatuksia. Niinpä ajattelimme yrittää uudelleen. Mielessä pyöri vain sanonta " kolmas kerta toden sanoo" . Nyt tuntuivat kuukaudet valuvan hukkaan, kun kuukautiset aina alkoivat. Viimeinkin lokakuussa niitä ei näkynyt. Tein raskaustestin vasta parin viikon päästä siitä, kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Ja positiivinenhan se oli. Mutta sitten taas palauduin maanpinnalle, tai jopa sen alle: tammikuussa 2007 todettiin kolmas keskenmeno. Enkä voi sanoin kuvailla sitä pettymyksen määrää. Kuukausia olen asian eteen yrittänyt toimia, ja aina vain annetaan silloin tällöin lupaus esikoisesta, ja melkein samantien se viedään pois. Ja koska tuttavapiirissäni on vain muutamia lapsettomuudesta kärsiviä/ keskenmenon kokeneita, niin minulle vain heidän tukensa on merkinnyt kokemani jälkeen jotain. Siis tottakai on hienoa kuulla muiltakin että " osanottoni" , mutta vain nämä lapsettomuudesta kärsivät ystäväni oikeasti tietävät suurinpiirtein mitä ajatuksia asia herättää minussa ja miehessäni.

Tällä hetkellä haaveilen edelleen esikoisesta. Tutkimukset (verikokein) ovat takana, ja vielä tällä viikolla saan kuulla tuloksia, jos jotain vikaa on löytynyt. En tiedä millä mielin odotan tuloksia. Toisaalta olisi helpottavaa jos vika löytyy. Mutta jos ei mitään vikaa löydy, en vielä tiedä millä mielin tästä noustaan ja seuraavaa raskautta mietitään. Sen olen päättänyt, että yritys meillä alkaa seuraavien kuukautisten jälkeen (tässä pidetty nyt taukoa tammikuusta, tutkimustenkin vuoksi). Mutta en osaa sanoa, monenko kuukauden pettymyksen vielä jaksan, ja että kuinka monta keskenmenoa minulla vielä on edessä. Ja se on välillä aika raastavaa. Mutta kuten joku kirjoitti, itse tunnen välillä olevani jo ihan turtunut siihen kipuun, jonka keskenmenot ja yrityskuukaudet ovat aiheuttaneet.

Välillä tulee niitä hetkiä, kun ajattelen vain että " ei tästä selvitä koskaan ja meille ei ikinä tule vauvaa" . Toisinaan mielessä on ajatus että " seuraava raskaus onnistuu, sen on jo pakko onnistua!" . Eli itsekään en ole ajatuksistani perillä..



Mutta! Toivon silti kaikille aurinkoista kevättä! Ja tällä hetkellä uskon, että itselläni olisi esikoinen vuoden päästä tähän aikaan! siihen on vielä pakko luottaa, mutta vuoden päästä en tiedä olenko jo pyöreässä pehmustetussa huoneessa jos asia ei näin olekaan.. =]

Sinulle jonttu toivon todella paljon vauvaonnea. Kyllä tekstisi palautti meikäläistäkin tässä maan pinnalle, kun tuskailen, että en tule raskaaksi. Saan olla onnellinen, että minulla on jo yksi ihanainen pallero ja jos toinen on tullakseen, se on vain plussaa. Onnea teille!