Kuume, mutta onko vielä oikea aika...?
Hei kaikille! Uutena palstalaisena olin hieman " pihalla" näistä viestiketjuista, joten avaan uuden...
Aiemmasta liitosta kaksi lasta, koululainen ja päiväkoti-ikäinen, nykypuolisolla edellisestä yksi nelivuotias. Yhdessä on eletty ja taivallettu " vasta" puolisen vuotta, mutta paljon on ehtinyt jo tapahtua. Kumppani tuntuu erittäin hyvältä ja " siltä oikealta" molemmin puolin.
Vauvakuume on kova, mutta nyt minua vain mietityttää, että koska se " oikea aika" sitten todella on? Miten voin olla varma? Molemmat haluamme lapsen, mutta minä arkailen nyt enemmän. Pelkään ehkä eniten ympäristön reaktioita, koska suhteemme on niin tuore. Toki arveluttaa myös se, jatkuuko tämä suhde todella näin hyvänä eteenpäinkin, kun takana on vaikea liitto ja vaikea ero.
Toki ymmärrän, että pitäisi katsella vain eteenpäin ja jättää menneisyys taakse, mutta mihin vaakakupin pitäisi kallistua...? Vauva vai itsekkyys... Miehen toiveet vai minun toiveeni? Mites isommat sisarukset? Ikää yli 30, alkaako kello tikittää? Viivyttelenkö liikaa?
Kysymyksiä pyörii päässä niin, että toivoisin rakentavaa keskustelua kanssanne, kuumeilijat...
:-)
Kommentit (3)
Aina kun olen alkanut seurustelemaan jonkun ihmisen kanssa, niin olen tiennyt että minulle 1v yhdessäoloa on sellainen aika jolloin alan miettimään onko tämä hyvä ihminen minulle, onko meillä mitään yhteistä jne. Jos olen todennut että ei, ei , ei, niin lopun arvaattekin, erohan siitä on tullut. 3 poikaystävän kans on tullut ero tällä periaatteella. Tämän nykyisen miehen kanssa tuli ja meni toinenkin vuosi, eikä tarvinnut miettiä ollenkaan. Siitä tiesin että hänen kanssaan haluan naimisiin ja lapset, kaiken mitä elämällä on annettavaa...
Siispä annankin sen neuvon että jos tiedät itselläsi olevan jonkun tälläisen (kieltämättä aika ihmeellisen) ajan, niin odota siihen asti. Muuten anna palaa, elämää ei kannata tuhlata odottamiseen!!!
Tilanteeni on aika erilainen kuin sinulla, mutta halusin silti vastata. Eli minä olin ollut avomieheni kanssa nelisen kuukautta yhdessä, kun esikoisemme sai alkunsa. Toivoimme molemmat kovasti lasta, vaikka emme varsinaisesti kehdanneet sitä vielä yrittää, ja raskaus oli kaikista uutisista ihanin.
Sen jälkeen on tullut vaikeita hetkiä, mutta ikinä en ole katunut. Meillä on maailman ihanin tyttö, ja tietysti kauhistuttaa ajatellakin sitä, että häntä ei olisi. Puoliso ei aina ole sitä mitä kuvittelin, ja erokin on käynyt mielessä, mutta vaihtamaan en rupeaisi. Joko tämä tai ei ketään (samassa huushollissa) :) Joskus mietityttää, että olisi varmasti ollut helpompaa jos ei olisi tarvinnut käydä näitä varmaan jokaisessa suhteessa tulevia kehitysvaiheita ja kriisejä läpi lapsen kanssa, mutta miksi elämän täytyisi aina olla helppoa?
Uskonkin, että suurin syy odottaa ennen lasten hankkimista on se mieletön ero lapsettoman ja lapsiperheen arjen välillä. Siinä vaiheessa jos ei ole hitsautunut kiinni kumppaniinsa pidemmällä ajalla, niin voi olla vaikeaa. Mutta tällaistahan teillä ei ole, molemmat tunnette millaista elämä lapsiperheessä on. Ja osaatte kuvitella millaista teillä ehkä on yhdessä uuden pienen kanssa.
Toisten lasten osalta en osaa kommentoida, kun en ole kokenut samanlaista.
(Nyt toista toivova) Vidya
Mutta niinkuin hänellekkin sanoin sanon sinullekkin =) Unohda ne muiden mielipiteet! Miks pitäs pantata elämistä vain sen takia että joku nyt sattuu sanomaan mielipiteensä. Tai siis tarkotan että ei se muille kuulu mitä te päätätte tehdä! Itse rakastuin mieheeni 14v ja yhdessä asuttiin puol vuotta siitä. Naimisiin oltais haluttu heti kun vaan mahd. Ja nyt 29v ollaan edelleen onnellisesti naimissa ja kahden tytön vanhemmat =) Toki meilläkin niitä aallonpohjia löytyy mutta kun pystytään puhumaan kaikki asiat niin yhdessä on hyvä olla.
Ja musta ei pidä unohtaa menneisyyttä vaan muistella sitä ja yrittää olla tekemättä samoja virheitä. Jos sulla on nyt hyvä olla miehes kanssa niin miks pitäs vaan oottaa ja katsoa et jos kumminkin meneekin huonosti. Mieti omaa oloas elä muiden. Haluatko sinä lapsen tämän uuden miehen kanssa? Onko hän sellainen jonka kanssa voit kuvitella olevasi loppuelämän jne.. Uskon että lapset sopeutuu mainiosti jos uudesta miehestä vaan tykkäävät!
Itsellä kolmannen kuume alkaa vaivata urakalla ja päässä kanssa pyörii yks jos toinenkin asia ja stressaannun ihan turhaan. Hetki keskustelua ystävän kanssa osoitti että ihan turhaan. Elämä menee niin kuin on suunniteltu ja päivä kerrallaan =)
Mutta tsemppiä sulle pohdintoihin!! Itse tiedät kumminkin parhaiten mikä sopii sinulle mutta painottaisin että muiden kuin asianosaisten mielipiteillä EI ole väliä =)