Miehellä vauvakuume, minulla ei?

Meillä miehellä oli vauvakuume pari vuotta sitten, kun esikoinen oli 2v. Itselläni ei ollut yhtään. Nyt minulla on vauvakuume, mutta miehellä (muka) ei. Puhun tässä juuri miestä ympäri, ja hyvältä näyttää;) Minusta vauvan vähimmäisoikeus on saada syntyä toivottuna, ja näin uskon meidän pikkukakkosen kohdalla käyvän;)

En missään tapauksessa haluaisi olla raskaana, jos en sitä itse haluaisi. Vauvan saaminen on ihanaa, jos sitä itse toivoo.

mulla ei myöskään ole ollut mainittavaa vauvakuumetta. Tämänkin palstan löysin kun koitin selvittää netistä samoin kuin sinä, miten sen saa heräämään.



Lapsia olen kyllä tiennyt aina haluavani, mutta valtavaa " lapsikuumettakaan" mulla ei ollut, kylmä järki ja miehen kuumeilu käynnisti meillä lapsenhankinnan.



Jälkiviisaana nyt voin todeta kahden lapsen jälkeen, että vauvakuume mulle käynnistyi vasta esikoisen jälkeen, ja sekin ennemmin juuri siinä muodossa, että tahdon lapsia enkä niinkään vauvoja vielä lisää. Edelleenkään vieraata vauvat ei saa mua voihkimaan ihastuksesta, tyylilajina on kaiketi " omat lapset, muitten kakarat" .



Tämä palsta tietty harhauttaa koska täällä pyörii vain vauvakuumeisia, mutta ei kaikkien naisien tarvitse olla kaiken vauvamaisen vaaleanpunaisen hörhellyksen perään voidakseen tulla hyviksi äideiksi ja lasten hankinta ei edellytä polttavaa vauvakuumetta. Se on vain erinomaisen hyvä kannustin ;-)

Kiitos leekolasse kannustuksesta,

Juuri noin minäkin tunnen.

En ole epäillytkään etteikö minusta tulisi hyvää äitiä ja onhan lapsi toivottu - vaikkei perheenperustaminen saakaan minua onnesta sekopäiseksi.

Ehkäpä tämän palstan seurailu saa pienen kuumeen nousemaan minullakin :)

Esikoinen suunniteltiin tarkalleen, mutta ns. " kuumeessa" en ollut. Tiesin, että haluan ja haluamme lapsen ja ajankohta oli sopiva. En myöskään halunnut jäädä odottamaan enemmän, koska lapsettomuus pelotti.



Oikeastaan heti esikoisen syntymän jälkeen kuitenkin heräsi " vauvakuume" . Esikoinen oli ihana ja kiitollinen hoidettava ja koin itseni hyväksi äidiksi, vaikken koskaan ole erityisemmin ajatellut olevani äiti-tyyppiä..



Jos tiedät haluavasi lapsen nyt, etkä suuremmin epäröi niin kuumetta on turha odotella.. Sopivampaa ajankohtaa voi toki hetken odotella tms.



Toisaalta minusta ei ole hirveän reilua sekään, että tyrmätään miehen vauvakuume ja sitten kun oma kuume on korkealla niin tehdään heti. Toki joku kompromissi pitää saavuttaa. Esim. meillä miehen kuumeettomuus vaikuttaa minun elämään suuresti, koska työhönpaluu viivästyy hieman lapsenhankinnan viivästymisen myötä. Olen pidempään kotona lasten kanssa, teen pidempään lyhennettyä työpäivää, minua ei huolita kunnon töihin, koska tiedetään, että lapsia tulee lisää jne.

Tottahan tuo, että harvoin varmaan molemmilla on se vauvakuume ihan yhtä aikaa. Eivätkä kaikki mitään kuumetta koskaan saakaan, kuten edelläkin kirjoitetttiin.



Oma kuumeeni oli raastava, kun mies ei kypsästä iästään huolimatta tuntenut olevansa esikoiseen valmis. Päätöksen odottelu oli kaikkein vaikeinta, mutta eipä yrittäminenkään ihan helppoa ollut. Lapsen kuitenkin saimme, onneksi.



Itse koin tuolloin kaikesta masennuksesta huolimatta, että lapsella on tosiaankin oikeus syntyä haluttuna. Kun mies päätökseen kypsyi, olin ainakin varmempi siitä, että hän myös halusi kantaa vastuunsa lapsesta.



Koskaanhan ei voi tietysti AIVAN VARMA MISTÄÄN OLLA, lapsen syntymä on niin iso mullistus parisuhteessa. Liitot ja perheetkin hajoavat, ja uusioperheitä perustetaan. Mutta äitinä ei vastuutaan voi pakoon juosta, tai se on ainakin paljon vaikeampaa. Joten siksi olisi tärkeää, että et koe antaneesi periksi toisen kuumeelle.



Piruja yhtään maalailematta, naisia uhkaa esimerkiksi raskauden jälkeinen masennus, siitäkin huolimatta että lapsi olisi ollut hyvinkin haluttu. Hormonit kun tekevät kaikenlaista...



Summa summarum: ei sinun tarvitse vauvakuumetta potea, mutta lasta olisi syytä haluta. Lapsi elää sinusta ja sinussa, joten olisi hyvä olla sitoutunut ajatukseen. Toisaalta on varmasti paljon vahinkolapsia, joita on opittu rakastamaan joko raskauden kuluessa tai lapsen synnyttyä. Aivan toivottuakin lasta kohtaan rakkaus herää usein vasta jonkin ajan kuluttua synnytyksestä.



Se ettet halua helliä muiden vauvoja tai kurkistella rattaisiin, ei ole mikään merkki mistään. Itse ainakin halusin vain olla raskaana, kokea sen, ja samalla ihailin (kadehdin) muiden naisten upeita vatsoja.



Hyvää ja tärkeää vuotta sinulle ja päätöksellesi!



äiti ja poika 02/02

Pähkäilysi kuulostaa tutulta. Minun miehelläni on ollut enemmän tai vähemmän vauvakuumetta jo pari vuotta. Minä sen sijaan ajattelin, että ensin pitää valmistua koulusta, tehdä sitä, tehdä tätä. Mieheni ei onneksi painostanut minua, vaan antoi ajatuksen kypsyä minussakin rauhassa.



Nyt, kun opiskelut lähestyvät loppuaan, olen minäkin alkanut haaveilla vauvasta. Nyt olemme siis ryhtyneet yritykseen yksissä tuumin.



Yritän tässä sanoa, että minulle toive vauvasta heräsi, kun tunsin itse olevani siihen valmis (tosin edelleen välillä herää epäilyksiä ja pelkoja). Ei vauvakuumetta voi pakottaa itselleen. Ei se syttynyt kavereiden vauvasta vielä vuosi sitten. Tiesin, että joskus, muttei vielä.



Kyllä se siis varmasti sinullekin tulee. Päätös vauvasta on niin iso, että älä ryhdy siihen suin päin tai vain miehesi mieliksi. Pohdiskele ja mietiskele. Pikkuhiljaa se kyllä nousee, kun sinäkin olet aina tiennyt äidiksi haluavasi. Ja lopuksi vielä, et varmasti ole huono äidiksi, vaikka vielä et kuumeen kourissa olekaan.

Meillä vähän samoin kuin leekolassella. Minä en ennen esikoista potenut minkäänlaista vauvakuumetta, en koskaan ollut ajatellut milloin hankkisin lapsia ja hankkisinko edes! En edes tykännyt erikoisemmin lapsista, kestin kyllä, mutta en hinkunut hoitajaksi enkä todellakaan kurkkinut ja ihaillut muiden vauvoja. Mies kuitenkin oli jo heti meidän tavattuamme varma, että haluaa kanssani lapsia ja silloin vasta ajattelinkin ensimmäisen kerran, että voisin ehkä joskus perheen perustaakin! Vahingon kautta esikoisen aikaan saaminen on kuitenkin ollut elämäni paras asia, enkä vaihtaisi sitä " vahinkoa" mihinkään maailman kultaan tai aarteeseen!! Esikoisen syntymä oli minulle herätys uuteen elämään enkä ikinä olisi kuvitellut, että omaan lapseen kohdistuva rakkaus on näin voimakas ja luja. Siitä lähtien olen potenut vauvakuumetta ja nyt kolmatta haaveillessa se on niin voimakas, että itsekin säikähdän näitä tunteitani. Jos joku olisi minulle 4 vuotta sitten sanonut, että MINÄ haluan suurperheen ja olla kotiäitinä, olisin nauranut päin naamaa ja sanonut EI IKINÄ. Nyt en muuta halua ollakaan, on aivan mahtava olla kotona näiden pirpanoiden kanssa ja haaveilenkin josko saisi mahdollisuuden vielä 2 uuteen perheenjäseneen!!