Miten miehelle vauvakuume???

eli eiköhän tuohonkin " vaivaan" löydy ratkaisu odottelemalla, vaikka se ei itsestä niin kivalta tuntuisikaan... pojat/miehet kehittyy muutenkin hitaammin, joten eiköhän sama hitaus taida olla tässäkin asiassa taustalla, miehillä kestää pidempään sopeutua ajatukseen..

Toivottavasti olet oikeassa ja mieheni " kypsyy" ja lämpenee vauvahaaveilleni pian. Mieheni kuuluu tähän " ikuiset poikamiehet" kategoriaan. Tai kuului vuosia, vaikka seurustelikin. On kuitenkin jo yli nelikymppinen ja myös hänen kavereidensa mukaan muuttunut mies, sen jälkeen kun aloimme olla yhdessä. Itselläni on aikaisemmasta liitosta kaksi jo aika isoa lasta, miehellä ei siis vielä yhtään. Ei kuulema ole aikaisemmin tavannut ketään, jonka kanssa olisi edes voinut harkita lapsia. En enää itsekään ole ihan teinityttö vaan jo hieman yli kolmekymppinen, joten toivoisin jo päätöksiä. Painostamalla tiedän saavani taas vain mykän-miehen.

Pidetään peukkuja!

Ja lisävinkit ovat erittäin tervetulleita!!!

Näin siis joskus kolme vuotta sitten..



Minulla on edellisestä suhteesta 5-vuotias tytär, joka oli 2-vuotias tavatessamme mieheni kanssa. Olin jo silloin kovassa vauvakuumeen kourissa - puhuin jo heti alkuun mahdollisista tulevista lapsista ja tulevaisuudesta uusperheenä. Miehellä meni kuitenkin aikaa ennen kuin edes oli varma että haluaa omiakin lapsia. Asiaan toi lisä haastetta jo olemassa oleva lapsi, tyttäreni. Jonka kanssa meni aikaa ennen kuin molemmat pystyivät olemaan luontevasti yhdessä..



Mutta itse asiaan. Alkuun yritin käännyttää miestä puhumalla vauvaoista - uusista vaunumallistoista ja niin kuin sinäkin, kyselemällä nimi mielipiteitä yms. Aluksi tuntui että se jopa vei asiaa eteenpäin. Mutta mies alkoi jossakin vaiheessa perääntymään - ja tajusin että se jopa ahdistaa häntä, hän ei sitä suoraan suostunut sanomaan. On sanonut ettei halunnut tuottaa minulle pettymystä - koska tiesi kuinka hartaasti olin sitä toivonut jo muutaman vuoden.



Eli kantapään kautta sain opetusta siitä - ettei toista voi pakottaa - painostaa tai edes käännyttää. Jos haluaa että mieskin on 110% mukana vauvaprojektissa.



Kävimme pitkiä vauva-keskustelu, joissa vihdoin tuli miehenkin ajatukset täysin selväksi. Olin pahoillani painostamisesta. Sovimme että saan puhua kaikesta vauvoihin liittyvästä - onhan se minulle tärkeä asia ja mietin sitä päivittäin. Mutten painosta ja annan miehen " tulla mukaan juttuun" omalla ajallaan..



Ja se aika sitten koittikin aika pian. Vauvoista puhuminen minun puolestani kyllä väheni huomattavasti, kun tajusin miten mies sen kokee.. Haluanhan kuitenkin pitää parisuhteemme terveenä ja hyvinvoivana :)



Vauvaa vaan ei ole vielä kuulunut - eikä miehellä edelleenkään mitään varsinaista vauvakuumetta ole tai sit seon vaan miehisemmällä tasolla ;)

miehellä jo entuudestaan lapsia ex-vaimon kanssa. Jo seurustelumme alkuvaiheessa mies sanoi haluavansa kanssani vauvan " sitten joskus" . Itselläni ei ollut mikään kiire, joten asia jäi hautumaan taustalle. Muutaman kerran asiasta vihjailin, ettei vaan pääse kokonaan unohtumaan, kunnes mies pari kuukautta sitten oma-alotteisesti totesi että olisi kiva saada vauva ensi kesänä, joten sitä tässä sitten yritellään...

etten ihan joka hetki, enkä edes joka viikko puhu vauvajuttuja. Mieheni ei ole kovin hyvä puhumaan tällaisista tärkeistä asioista ja silloin kun alkuun kyselin, että haluaako hän lapsia, koska tehdään vauvoja ynm. hän sulkeutui täysin. Puhuimmekin asiasta ja hän kertoi, että edelliset naisystävät olivat jopa painostaneet häntä naimisiin ja vauvantekoon. Eihän se niin mene! Ja sen vuoksi minun on oltava jotenkin vielä varovaisempi ja hienovaraisempi.

Jotain pientä pehmenemistä vauva-aatteen puoleen on kuitenkin jo vaistottavissa, koska se en ole enää pelkästään minä, joka rekisteröi ympäristöstä kaikki " vauvamahat" . Vaan myös hän huomautteli esim kesätapahtumissa, että. " taas on yks syönyt liikaa pannaria" ... Tämmöisiä hassuja " pikku myönnytyksiä" ja mä olen niistäkin jo ihan onnellinen. Mutta jos edistystä tapahtuu näin kamalan hitaasti, saanko sitä oikeaa vauvalupaa ikinä..?

Mutta ehkä se sieltä vielä tulee... Ainakin hyvinä päivinä jaksan uskoa siihen.

Edistystä saattaa tapahtua miehesi asenteessa aivan jatkuvasti, aivan tietämättäsi. Miehet nyt vaan ovat tuollaisia, etteivät välttämättä puhu ajatuksistaan aivan yhtä avoimesti kuin me naiset. Ja varsinkaan jos asia liittyy tuollaisiin vauvajuttuihin. Harva mies kehtaa kuumeilla vauvajuttuja ääneen. Joten vaikka luulet ettei mitään tapahdu, saatat joku päivä yllättyä, kun miehesi aivan yllättäen - salama kirkkaalta taivaalta- ilmoittaa että nyt " se hetki" on koittanut!

Kiitti! ihanaa Hannnah! toivottavasti noin tapahtuu! No ainakin tuli todistetuksi se, että tänne tosiaan kannatti kirjautua. Meinas jo taas tulla epätoivo ja tuskastuminen. Nyt on kuitenkin suupielet kääntyneet ylöspäin. On hyvä mieli lähteä hampaanpesulle ja nukkumaan.

Kauniita unia ja kiitos! Nyt jaksan taas olla hiukan kärsivällisempi ja odottaa mieheni " kypsymistä" ... Krooh...ZZZ...

Meillä ei vieläkään mies niin konkreettisesti kuumeile - ei ole sillein into piukeena kuin minä ;)



Saman tyyppiseltä kuulostaa kuin sinunkin miehesi - Saattaa huomauttaa jostakin ihanasta vauvamahasta, joka vastaan kävelee. Tai pienestä nyytistä jonkun ostoskärryissä. Ja vauvaa siis kovasti toivotaan :D Jo yli vuosi ollaan yritettykin. Luulisin että mieheni innostuu " tosissaan" vasta kun kasvatan omaa mahaani tai sitten kun saa oman pienokaisen syliin, on vaan sen tyyppinen :)



Eli kyllä siellä miehenkin pääkopassa jotain tapahtuu - vaikket sitä itse aina tiedostakaan!

Meillä miehen kuume on edennyt pikkuhiljaa. Vuosi sitten se koki sen vain itsenäisyyden menettämisenä. Ajatteli, että meidän suhde ei enää olisi samalainen ja se lapsi muuttaisi meitä molempia ihan liika. Lisäksi se toivoi, että menisimme naimisiin ennen lapsia. No niistä peloista on puhuttu ja se puhui kavereidensakin kanssa asiasta. Yritin olla painostamatta ja puhumatta asiasta, mutta en kyllä ihan aina onnistunut. Kesäkuussa se sitten varovasti ehdotti, että josko nyt aloitetaan yritys. Tulinkin heti raskaaksi, mutta sain keskenmenon. Nyt suunnittelemme häitä ja jatkamme yritystä joulukuussa.



Minun mieheni ainakin vaan kaipasi aikaa sopeutua asiaan. Onhan se iso muutos. Varmasti ne mies miehelle juttutuokiot ja toisten isien kokemukset tekivät asian helpommin käsiteltäväksi. Minä itse elän tätä kuumeilua ihan tunteella ja se miettii järjellä. En oikein usko, että ikinä kuumeiltaisi samalla tavalla, mutta tiedän, että se into ja tunteilu tulee miehellekin sitten kun siellä masussa jotakin kasvaa.

Kyllä mä taas jaksan vähän aikaa odottaa. Ja jos tuntuu, etten jaksa, ainahan voin " paeta" tänne, kun olen nää sivut ja tän netin ihmeellisen maailman nyt löytänyt.

Mä luulen meidän tai mieheni kohdalla, että hänen kaveripiirinsä, on päinvastoin vaikuttanut negatiivisesti vauvahaluihin. Olipa vaikeesti sanottu, mut koitan selventää. Eli kuten kerroin, mieheni on jo yli nelikymppinen. Yksi hänen parhaista ystävistään, ei yrityksistä huolimatta ole koskaan saanut lasta. Ovat kokeneet hedelmöityshoitojen jälkeen kaksosten keskenmenon. Eivätkä yritä enää. Vaan he elävät " rikasta" elämää, matkustelevat, purjehtivat, ostavat milloin mitäkin kallista. Ovat siis myös todella varakkaita. Toinen hänen hyvä ystävänsä kuuluu ryhmään " ikuiset poikamiehet" . On ollut vuosia yksin, vaikka onkin hyvin sosiaalinen, eikä ainakaan mielestäni muutenkaan viallinen. On vaan halunnut nauttia vapaudestaan ja on myös aikamoinen työnarkomaani. Joillain muilla mieheni ystävillä koko elämä on pysähtynyt lapsen tuloon. Tai jo siihen, että nainen on tullut raskaaksi. Eivät ole liikkuneet enää missään, mieskään ei ole voinut enää harrastaa ynm. vaan on pitänyt köhnätä kotona kaiken aikaa.

Luulen siis, että hän pelkää tällaista tilannetta. Ja pelkäisin itsekin. Olemme molemmat hyvin sosiaalisia, liikumme paljon, meillä on paljon yhteisiä ja molemmilla myös omia ystäviä. Ei olisi minullekaan luonnollista jäädä mökkeytymään ilman mitään ulkopuolista elämää. Toivon että hän on pikkuhiljaa alkanut huomaamaan, että myös raskaana ollessa ja vauvan kanssa on elämää. Ihan kaikkialle ei voi mennä, mutta moniin paikkoihin kuitenkin. Ja edelleen voimme kutsua ihmisiä meille istumaan iltaa, minun viinilasin voi hyvin korvata vaikka mehulla.

Kunpa hän ymmärtäisi asian pian...

kerroit aiemmin että olet jotain vauvajuttuja miehellesi puhunut, jotka häntä ahdistavat. tuli vain mieleeni, että oletko puhunut juuri tuosta asiasta miten vauvan tulo vaikuttaa elämäänne. omalla kohdallani tässä taannoin puhuttiin samasta asiasta. aloin ääneen hämmästellä miehelleni muutaman kaverini asennetta vauvan tuloon (siihen kuinka se kuulemma mullistaa elämän, eikä sen jälkeen voi enää " ikinä" tehdä mitään kivaa). itselläni kun ei lapsia vielä ole, en voi varmuudella kertoa kuinka se elämääni tulee aikanaan vaikuttamaan, mutta ajatuksenani on ollut ettei muutos vaikuta elämääni aivan niin kamalasti mitä jotkut antavat ymmärtää. eihän se nyt ennallaan pysy tietenkään. esim kauppaan ei voi lähteä hetken mielijohteesta ajatuksella kengät jalkaan ja menoks. kovin suuria esteitä en usko vauvan aiheuttavan elämiselle ja olemiselle, vaatii vaan hieman enemmän kärsivällisyyttä ja suunnitelmallisuutta. näistä asioista miehelle kertoessa, hän nyökytteli tyytyväisenä ja myönteli. olettaisin että hän oli hiljaa mielessään pohtinut juuri näitä samoja asioita, uskaltamatta kuitenkaan kertoa tai kysyä. ei voi siis sanoa etteikö miehet kuumeilisi näitä vauvajuttuja, heillä vain ei se ulosanti välttämättä toimi. pienen avustuksen kera niitä ajatuksia sieltä saa kuitenkin " lypsettyä" ulos.

hannnah