Näinkin voi käydä.
Vauvakuume on ollut tekeillään muutaman kuukauden. Iski aika yllättäen, sillä vielä vajaa vuosi sitten olin siinä mielentilassa, ettei lapsia ainakaan nyt, kun elämä on niin hyvin mallillaan. Noin ne asiat muuttuu. Itselleni yritin tätä hormonihöyryä perustella siten, että nyt kun ikääkin on jo (30 lähestyy..), ei se raskaaksituleminen välttämättä niin yksinkertaista ole. Esikoinen menee eskariin syksyllä, ja kun menee kouluun, olisi helpompaa jos olisi joku kotona. Kaikki taloudelliset "sitten kun" hommat (työ, asunto) ovat kunnossa.
Kuumeilu eteni sille asteelle, että pari kertaa jätettiin ehkäisy pois kierron alku- ja loppupäässä, kun ei pitäisi riskiä olla. Kaksi kiertoa takana tätä riskipeliä, esikoisella riskipeliä oli melkein vuosi. Kävi sitten niin, että joko miehellä on harvinaisen elinvoimaisia yksilöitä, tai minun kiertoni viikon myöhässä.
Plussa tuli eilen.
Tässä en ole oikein osannut vielä reagoida. Enimmäkseen on syyllinen olo tätä kirjoittaessa, palstaa lukeneena tiedän, että asiat eivät yleensä mene näin nopealla aikataululla, ja usein lasta pitää tekemällä tehdä. Toinen olotila on orastava paniikki. Tämä tapahtui liian aikaisin. Olin mielessäni suunnitelut, että jos loppukesästä... Kolmas olotila on pelko. Nyt on vasta rv 4+1, ja testasin mielestäni liian aikaisin. Mitä jos jotain käy?
Että näin. Uskaltaisikohan kohta siirtyä odotus-puolelle. Tota plussaviivaa tossa tuijottelen, ja yritän uskotella itselleni, että joo joo, viiva siinä on. Apua.
Kommentit (2)
Kyllä nuo tuntemukset hyvin pitkälle ovat juuri noin, hämmennystä, iloa, pelkoa ja todella sitä syyllisyyttäkin. Itsellä tilanne oli hieman erilainen. Lapset oli jossain vaiheessa molempien mielestä tehty (3, nuorin -04, joten aika kivasti jo päästy siitä "hoitamisesta"). Sitä kuuluisaa kuumetta minulla on ollut kyllä aina, mutta kun papa syksyllä-07 hälytti ja alettiin puhua toimenpiteistä sun muista, iski paniikki, että hei seis, ette te vielä voi mun "vehkeitä" viedä, kun mä haluaisin lapsen... Äidin kohtu poistettiin 37-vuotiaana, täti ei ole koskaan lapsia voinut saadakaan ja itsellä ollut munasarjatulehduksia, kohtutulehdus ja liuta muita tässä vuosien varrella. 14-vuotiaana lääkäri sanoi, ettei uskalla luvata minun koskaan saavan ainuttakaan lasta.
Mutta lapsia tuli, esikoista yritettiin reilu vuosi, mutta kaksi seuraavaa lähtivät luomusti liikkeelle heti kun lupa annettiin. Raskaudet ovat olleet kaikki tavallaan haastavia, varsinkin alussa, mutta lopulta ollaan kuitenkin selvitty. Joulukuussa-07 tehtiin ensimmäinen hoito ja elokuussa-08 toinen. Seuraava aika annettiin alustavasti helmikuulle-09. Sanoin viime lokakuussa miehelle, että mitä sitä "henkariakaan" tuolla sitten pitämään, että ei taida kuitenkaan kauheesti olla pelkoa raskautumisesta, ja niin sitten poistatin kierukan. Ihan tosissaan me sitä vauvaa toivottiin, tilasin ekaa kertaa elämässäni ovistikut ja kaikki :-) Eka kierto ehkäistiin tarkoituksella, mutta toista kiertoa ei sitten kuulunutkaan... olin raskaana!
Alku oli taas "perinteinen" minulle, oli vuotoja, kipuja ja jotenkin tuntuu, että joka kerta se pelko on suurempi... Mutta kaiken jälkeenkin se tuntui ihmeeltä, ja vaikka minä olen toivottoman (yli)realisti, ei kerrottu kenellekään (paitsi täällä kuumeilupalstalla tietysti!) aluksi, ei olla hankittu vieläkään mitään tai kaiveltu edes olemassa olevia tai ylipäätään, niin kyllä se ajatus väkisin karkaa välillä, kun pieniä potkuja tulee... Sitä on niin suunnattoman kiitollinen, onnellinen ja kuitenkin miettii, onko minulla oikeus tähän? Aina voi jotain sattua, mutta päivä kerrallaan tässä vaan mennään.
Oikein kovasti suojelusta sinun pienellesi ja mukavaa odotusta! Nämä viikot tuntuvat joskus niin tuskaisen pitkiltä, mutta jokaisesta kannattaa nauttia niin kuin vaan voi.
Kevätterkuin maalaisomppu ja pieni-sieni 23+2
Monesti iskee pieni paniikki alussa kun tajuaa olevansa raskaana. Mutta aika nopeasti se paniikki unhotuu ja osaat iloita raskaudesta!
Hyvää odotusta teille!